Hyppää pääsisältöön

Sohvasurffaten Välimeren rannoilla

Pia Asikainen ja Lotta Kaihua
Pia Asikainen ja Lotta Kaihua Pia Asikainen ja Lotta Kaihua Kuva: Jyrki Valkama Pia Asikainen,Lotta Kaihua,Sohvasurffaajat

Lotta Kaihuan ja Pia Asikaisen suonissa virtasi jälleen vapaus. Toisella tuotantokaudella sohvasurffaajat pääsivat kiertämään maailmaa ihmisten sohvilla, parvekkeilla ja jopa luolassa majoittuen. Tällä kertaa matka suuntautui Välimerelle.

Kesällä 2012 kuvatun ja vuonna 2013 esitetyn ohjelman teemana oli vapaus.

Sisilia
Matka alkoi Sisiliasta, jossa Pia ja Lotta pääsivät tutustumaan paikallisen perheen tiiviiseen yhteiseloon. Supersosiaaliset sisilialaiset ottavat matkalaiset mukaansa sukujuhliin ja Palermon kapeilla kujilla Mafian läsnäolo leijuu ilmassa. Sisiliasta matka jatkuu eteläitalialaiseen Bariin, jossa housti Mr. Ogre vie surffaajat minimilastiteknobileisiin ja kertoo nuoren ihmisen elämän realiteeteista Berlusconin Italiassa.

Albania
Ristiriitaisuuksien Albaniassa sohvasurffaus oli vielä tuntematon käsite eikä sohvaa meinannut löytyä millään. Muutaman hostelliyön jälkeen sellainen kuitenkin löytyy pääkaupunki Tiranasta opiskelijakommuunista. Kommuunissa sohvasurffaajat oppivat muun muassa Kosovon albaanien ja Albanien albaanien eroista. Eriskummallisesta valtiosta löytyy paljon tutkittavaa, kuten satojatuhansia bunkkereita, omituista kaupunkisuunnittelua ja vanha perinne vannoneista neitsyistä, naisista jotka elävät miehinä ja hyväksyttynä osana yhteiskuntaa.

Kreikka
Albaniasta matkalaisten tie vie Kreikan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Thessalonikiin. Opiskelijakaupunki vilisee kulttuuria. Matkalaisten housti on sarjakuvataiteilija ja radio-dj ja pian sankarimme löytävätkin itsensä radiohaastattelusta, jossa pohditaan miksi suomalaiset vihaavat Kreikkaa. Pääkaupunki Ateenassa näkyvät maan huonon taloustilanteen jäljet Thessalonikia enemmän. Kodittomia, narkomaaneja ja äärioikeiston mustapaitaisia kannattajia vilisee kaikkialla. Arkkitehti kertoo Katarina Latoufi kertoo kauniista kodistaan ja siitä kuinka enää sitä ei olisi varaa hankkia.

Libanon I
Euroopan jäädessä taakse sohvasurffaajat löytävät itsensä yöelämästään tunnetusta Libanonin pääkaupunki Beirutista. Beirutilaiset bailaavat pitääkseen hauskaa, mutta myös unohtaakseen ympäröivät ikävät asiat. Syyrian rajalle ja sisällissotaan ei ole pitkä matka. Ihmisten kotona majoittuessa näkee arkea, jopa perheriitoja ja kadulla voi vaikka törmätä tuomittuun murhaajaan.

Libanon II
Matkalaiset majoittanut dj Ernesto Chahoud vie Pian ja Lotan ökybileisiin Beirutin ulkopuolelle. Merenrantakartanon terassilla ihmiset tanssivat, alkoholi virtaa ja musiikki pauhaa. Seuraavan sohvan sijainti Shatilan pakolaisleirissä tuntuukin hiukan epätodelliselta. Kasvava leiri on kerrostalojen kaupunki, johon valo ei juurikaan paista. Beirutissa on monta todellisuutta.

Jordania I
Sohvasurffaajat luulivat päätyvänsä Jordanian pääkaupunkiin Ammaniin, mutta päätyvätkin jonnekin sen ulkopuolelle rauhalliseen Iraq Al-Amirin kylään, naisyhteisössä käsitöitä tekevän Inaamin luo. Hektisen Beirutin jälkeen rauhallinen pieni kylä vaikuttaa täydelliseltä. Kylässä matkalaiset tapaavat kuitenkin salaisen agentin ja kuulevat Inaamin ja tämän veljien elämästä Jordaniassa.

Jordania II
Juhannusta on päästävä viettämään! Järveksi kelpaa Kuollutmeri ja mökiksi beduiiniluola. Vuosituhansia vanhoissa luolissa asutaan edelleen, mutta kuinka käy ötökkäkammoiselle Lotalle ja Piaa yritetään naittaa beduiinin vaimoksi. Historiallinen Petran kaupunki saa surffaajat muistelemaan Indiana Jonesia, tuota ysärin parasta perintöä.

Egypti
Pia ja Lotta matkaavat Punaisen meren halki Siinaille Egyptiin, jossa he yöpyvät luomutilalla ja parhaat päivänsä nähneessä turistikaupungissa. Egyptin vallankumous karkotti turistit eikä maan epävakaa tilanne ole paljoa parantunut. Matka päättyy Kairoon ja aivan arabimaailman polttopisteeseen Tahririn aukiolle, jonne egyptiläiset kokoontuvat osoittamaan mieltään. Vain paria päivää aiemmin on ulkomaalainen naistoimittaja raiskattu ja pahoinpidelty, joten ksenofobian valtaamassa Kairossa on oltava varovainen.

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto