Tiktakista tuli ensilevynsä myötä vuonna 1999 Suomen nuorin platinaa myynyt yhtye. Menestys sai jatkoa jo parin vuoden kuluttua, kun albumi "Jotain muuta" julkaistiin. Tällä kertaa tuli tuplaplatinaa ja sitä juhlittiin yhtyeelle järjestetyllä unelmien päivällä.
Juhlapäivä alkaa Pohjois-Helsingin bändikoulun pihalta, jossa yhtye jakaa nimmareita. Tytöt ovat soittaneet siellä yhdessä jo 9-vuotiaista lähtien.
Seuraavaksi pihaan kaartaa Tiktakin nimeä kantava minibussi, joka kyydittää yllättyneet tytöt hotelliin, jossa heitä odottaa täytekakku ja joukko ystäviä.
Yhtyeen manageri ja suojelusenkeli Petteri Kokljuschkin kommentoi jättimenestystä ylpeänä: "tän ikäiset bändit eivät ole koskaan näin paljoa levyjä myyny".
Matka jatkuu Ruusulan Keilahalliin hohtokeilaamaan, sitten Jyrki-ohjelman kuvauksiin Helsingin Lasipalatsille ja Kabuki-ravintolaan syömään.
Vaikuttavista myyntiluvuista huolimatta laulaja Petra toteaa etteivät ne kerro vielä mitään ihmisistä, jotka "oikeasti kuuntelee sitä musaa". Hän muistuttaa että levyt, jotka nykyaikana myyvät, ovat usein pitkälle tuotettuja ja markkinoituja. "Todelliset helmet saattaa jäädä pahasti varjoon", hän tuumii ja on sitä mieltä että arvokkain palaute tulee keikoilta.
Ilta päättyy Tavastian lavalle, jossa yhtye pokkaa ensin tuplaplatinalevyt ja sitten ottaa yleisön haltuun energisellä soitollaan.
Juhlapäivä oli sattumalta kuin Tiktakin ura pienoiskoossa, joka alkoi Pohjois-Helsingin bändikoulusta ja päättyi yhdeksän vuotta myöhemmin jäähyväiskeikkaan Tavastialle.