Hyppää pääsisältöön

Helsingin viimeisen majakkalaivan kannella

Filmisepon vuonna 1962 esitetyssä katsauksessa tutustutaan Helsingin edustalla toimivien luotsien työhän. Luotsi- ja majakkatoimintaa oli kyseisenä vuonna harjoitettu 250 vuotta Suomessa. Lisäksi vieraillaan majakka-alus Helsingillä, joka oli ohjelman esitysvuonna siirretty jo uusiin tehtäviin.

"Maamme satamaliikenteestä annetut tiedot kertovat, että miltei kaikissa satamissa merkittiin vuoden päättyessä ennätysluvut. Niin tuonti kuin vientikin on jatkunut vilkkaana ja täystyöllisyys on vallinnut kaikilla merenkulkuun liittyvillä aloilla."

Näin juhlavasti aloitetaan vuoden 1962 helmikuussa esitetty katsaus. Paksusti voivan alan suurimmat tuontitavarat olivat hiili ja öljy, puu- ja puunjalostustuotteet taas merkittävimpiä vientiartikkeleita. Myös matkustusliikenne sai ennätysnumerot kyseisenä vuonna.

Raportissa esitellään Helsingin edustan luotsien työtä ja toimintamalleja. Lisäksi luodaan katsaus vaarallisen karikkoiseen alueeseen Helsingin edustalla, jossa Helsingin alkuperäinen majakkalaiva Äransgrund oli partioinut vuodesta 1892 lähtien.

Ohjelmassa näytetään myös aiemmin taltioitu vierailu majakka-alus Helsingillä, joka oli korvannut Äransgrundin pääkaupungin edustan vartijana. Helsinki oli sekin tuolloin jo jäänyt eläkkeelle alkuperäisistä tehtävistään. Laiva oli kunnostettu merenkulkuhallituksen merenmittausalukseksi.

Raportin alkuperäisestä taltiointipäivästä ei ole varmuutta.

Teksti: Ville Matilainen

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto