Hyppää pääsisältöön

Influenssa voi pahentaa kroonisen sairauden oireita



Jokavuotinen influenssaepidemia kiertää väestössä vuodenvaihteessa. Epidemiakautta kestää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kahdesta kolmeen kuukautta. Ellei epidemiaa aiheuta poikkeuksellisen ärhäkkä virus, väestöstä noin 5¬¬-15 prosentin odotetaan sairastavan influenssan.

Iskiessään sairaus voi olla raju, mutta perusterveellä aikuisella se taittuu useimmiten vuodelevolla. Riskiryhmiin kuuluvilla influenssan seuraukset voivat olla vakavia.

– Influenssan taudinkuva voi olla lapsilla ja vanhuksilla vakavampi kuin perusterveillä aikuisilla. Jälkitaudit kuten keuhkokuumeet ja lapsilla korvatulehdukset voivat olla seurausta influenssasta, apulaisylilääkäri Tero Heikkinen Oulun kaupunginsairaalasta sanoo.

Influenssan rokotusohjelman myötä rokotteen saavat ilmaiseksi muun muassa 5-35 kuukauden ikäiset lapset, kroonisen sairauden takia riskiryhmään kuuluvat sekä yli 65-vuotiaat. Heikkinen sanoo, että juuri he päätyvät todennäköisimmin sairaalahoitoon influenssaan sairastuttuaan.

Yle Akuutti

– Potilasmäärät kasvavat influenssakaudella. Influenssapotilaita tulee enemmän, mutta etenkin potilaita, joilla influenssa on pahentanut heidän perussairauttaan. Sydän- ja aivoinfarktien määrä kasvaa influenssakauden aikana.

Rokotus hidastaa epidemian leviämistä

Myös terveydenhuollon henkilökunta saa rokotteen ilmaiseksi, sillä sairastumisen lisäksi rokote ehkäisee myös influenssan leviämisen riskiä. Heikkinen suosittelee influenssarokotteen ottamista, jos lähipiiriin kuuluu henkilöitä, joille influenssatartunta olisi vaarallinen. Influenssarokotteella vähennetään rokotteen ottaneen yksilön riskiä saada influenssatartunta, mutta samalla ehkäistään epidemian leviämistä.

Rokotuskattavuus on kuitenkin ollut alhainen jo vuosia. Riskiryhmiin kuuluvista alle puolet otti rokotteen vuosi sitten. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan pikkulasten rokotuskattavuus on laskenut jyrkimmin. Arviolta 15 - 20 prosenttia ilmaisen rokotteen saavista alle kolmevuotiaista lopulta saa rokotuksen. Syy on selvillä: Pandemrix-rokotteen aiheuttamat narkolepsiat vuoden 2009 sikainfluenssapandemian kautena pelottavat edelleen. Toisaalta on hätiköityä arvioida, että yksistään narkolepsiapelko olisi romahduttanut rokotuskattavuuden. Ennen pandemiarokotuksia vain kolme kymmenestä pikkulapsesta sai rokotteen kausi-influenssaa vastaan. Heikkinen huomauttaa, että riskiryhmien rokotuksia tuetaan ilmaisilla rokotteilla syystä.

Yle Akuutti

Rokotteista halutaan reseptivapaita

Työterveyshuolto tekee influenssarokotteen ottamisen helpoksi usealla työpaikalla: hoitaja tulee rokotteiden kanssa sovittuna ajankohtana paikalle. Mutta työterveyshuolto ei ole kaikkien saatavilla. Toistaiseksi rokotteen haluava varaa terveysasemalle lääkäriajan reseptin saadakseen, menee reseptin kanssa apteekkiin ja palaa takaisin terveysasemalle rokotettavaksi.

Lääketurvallisuuskeskus Fimea on esittänyt, että influenssarokotteista tulisi reseptivapaita. On myös ehdotettu, että influenssarokotteet myös pistettäisiin apteekeissa.

– Palvelujärjestelmän kannalta ei ole vastustusta, ettei ensin tarvitse käydä mutkaa terveysasemalla hakemassa reseptiä, jonka sieltä joka tapauksessa saa mukaansa. Jos siitä ensimmäisen mutkan saa pois, niin kyllä se voisi lisätä innostusta.

Yle Akuutti

Asiantuntijat:

TERO HEIKKINEN, apulaisylilääkäri, Oulun kaupunginsairaala

JUKKA JOKINEN, rokotetutkimusosaston päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Toimittaja: JUHA-PEKKA HONKANEN

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 23.11.2015