Hyppää pääsisältöön

Breakdance-dokkarin ohjaaja: Bomfunk MC's pelasti suomalaisen breikin

Suomalaisesta breakdancesta tuli kuuluisaa, kun Bomfunk MC's teki kansainvälisen läpimurtonsa. Samalla kituva tanssityyli sai maassamme uuden nousun.

Hiski Hämäläinen

Suomalaisen breakdancen historiasta on juuri valmistunut dokumentti Suomibreikkiä 1983-2013, joka kertoo lajin suosion heilahteluista maassamme. Dokumentin ohjaaja Hiski Hämäläinen kertoo, että breakdance kitui peräpohjolassa 90-luvun lopussa. Kaiken muutti Bomfunk MC's, joka kohosi hitteineen hetkeksi aikaa Euroopan myyntilistojen kärkeen.

- Sillä oli ehdottomasti iso merkitys. Vuonna 1998 tuli Uprockin Beats ja seuraavana vuonna Freestyler, joiden videoilla näytetään suomalaista breikkiä. Sen jälkeen kaikki alkasivat breikkaamaan, Hiski Hämäläinen kuvailee tyylin äkkinäistä suosiota.

Bomfunkin videoiden jälkeen suomalainen breakdance lähti maailmalle. Hämäläinen sanoo sen jopa muuttaneen eurooppalaista breikkikulttuuria. Suomesta tuli kansainvälisesti tunnettu Flow Mo -ryhmi, jolla oli aivan oma breikkityylinsä.

Suomibreikkiä 1983-2013 dokumentti esitettiin ensimmäsen kerran Joensuun Rokumentissa viime viikonloppuna. Kuten nimestä voi päätellä tanssityyli rantautui suomeen juuri 80-luvun alussa. Hämäläinen ei pysty nimeämään yhtä maahantuojaa. Hollywoodilla on tietenkin osuutensa asiassa.

- On muutamia henkilöitä, jotka aloittivat Suomessa samoihin aikoihin. Flashdance- ja Beat Street -elokuvat tulivat elokuvateattereihin ja sekoittivat ihmisten päät.

Lue myös Yle Uutisten juttu: Breakdancen historia tiivistyi dokumentiksi

Lähteet: Uuden musiikin iltavuoro