Hyppää pääsisältöön

Aarteen etsijät: Joonas

27-vuotias Joonas Saarenpää muistaa, kuinka äiti antoi hänelle ja veljelle vaaterahaa ylä-asteikäisenä. Joonas hoksasi velipojan kanssa, että kirpputorilta vaatteita sai summalla enemmän ja rahaa jäi vielä käyttöön muuhunkin.

- Tosin oli se jännittävä hetki, kun astui luokkaan ylä-asteella ensimmäistä kertaa 70-luvun tyylisissä kirpparivaatteissa, Joonas hymyilee.

Sittemmin Joonas on käynyt kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa säännöllisesti. Esimerkiksi tämän hetkinen kodin kalusteet ovat melkein kaikki käytettyä tavaraa.

- Kaveri juuri kuvaili tyyliäni mummomaiseksi, on gobeliinia seinällä ja näin poispäin. Suosin kyllä vähän outoja juttuja.

Joonas tykkää selvittää kirpputorikaman alkuperän jos mahdollista. Vuosien varrella 50-, 60-, ja 70-luvun suunnittelijat ja heidän designinsa onkin tullut opiskeltua aika huolella. Joonas siis tunnistaa aarteen, jos sellaisen näkee.

Joonaksen kalleimmat aarteet

Lomo-kamera. Kuva: Reetta Arvila, YLE

Lomo-neuvostopokkari on kovassa käytössä. Aarre löytyi Valtterin kirpputorilta neljällä eurolla. Myöhemmin Joonas selvitti, että kameroita myydään netissä noin 100 euron hintaan.

Tapiovaaran Fanett-tuoli. Kuva: Reetta Arvila, YLE

Joonaksen lempituoli on Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Fanett-tuoli, joka tarttui mukaan jo monta vuotta sitten viidellä eurolla Tampereelta. Sittemmin se on kulkenut Joonaksen mukana mihin ikinä hän on mennytkään. Lempituolin paikka on tietokoneen edessä, joten tuolilla istuessa tulee kulutettua paljon aikaa. Sängyn päässä roikkuvia vaatteita Joonas kutsuu "hässäkkäpaidoiksi", mikä tarkoittaa erikoisia värejä ja hulluttelevia kuoseja.

Nanny Still Colorina-aterimet. Kuva: Reetta Arvila, YLE

Suomalaisen muotoilun huippunimiin 1950-luvulla kuuluneen Nanny Stillin Colorina-sarjan aterimia Joonas löysi Espoon kierrätyskeskuksesta. Siellä ne odottivat löytäjäänsä korissa, jossa kaikki ruokailuvälineet maksoivat 20 centtiä kappale.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä