Hyppää pääsisältöön

Teeman elokuvafestivaali alkaa: Mukana oleilu- ja rikoselokuvia sekä animaatiota

Yle Teemalla nähtävä elokuvafestivaali kestää keskiviikosta sunnuntaihin 20.-24.11. Lähes kaikki elokuvat ovat jälkikäteen katsottavissa Yle Areenassa.

Teeman elokuvafestivaali 2013 // Kuva: Yle Teema

Yle Teema järjestää elokuvien ilotulituksen lajin tosifaneille. Luvassa on viisi päivää erinomaisia klassikkoelokuvia ja paljon innostunutta puhetta elokuvista. Teeman elokuvafestivaali kestää keskiviikosta sunnuntaihin 20.-24.11.

Ohjelmistossa on 15 pitkää elokuvaa, joista kymmenen on tv-ensi-iltoja. Mukana on oleiluelokuvaa, rikoselokuvaa, animaatiota, dokumenttia ja Hollywood-analyysia. Uusimmista elokuvista nostettakoon esille Pedro Almodovarin Iho jossa elän, Terrence Malickin Elämän puu, Sofia Coppolan Somewhere, Lars von Trierin Melankolia sekä Jacques Tatin käsikirjoitukseen perustuva animaatio Illusionisti.

Klassikoita edustavat muun muassa ranskalaiset rikoselokuvien helmet Rififi sekä Punainen Ympyrä.

Elokuvien väleissä nähdään vieraiden keskusteluista tulevista elokuvista. Mukana ovat muun muassa Timo Vuorensola, Jari Tervo, Njassa, Pekka Laine ja Mika Taanila.

Ke 20.11.

klo 19.10 Festivaalipuhetta.
klo 19.18 LONTOO, UUSI BABYLON
klo 21.30 Festivaalipuhetta.
klo 21.36 ŽIŽEK JA ELOKUVAN KÄTKETTY IDEOLOGIA (16)

To 21.11.

klo 19.10 Festivaalipuhetta.
klo 19.18 JEANNE D'ARCIN KÄRSIMYS (12)
klo 21.00 Festivaalipuhetta.
klo 21.08 MELANKOLIA (12) (ei Areenassa)

Pe 22.11.

klo 18.20 Olipa kerran... Rooma, avoin kaupunki (12)
klo 19.15 Festivaalipuhetta.
klo 19.20 ROOMA, AVOIN KAUPUNKI (12) (ei Areenassa)
klo 21.00 Festivaalipuhetta.
klo 21.06 SILMÄT ILMAN KASVOJA (16)
klo 22.35 Festivaalipuhetta.
klo 22.39 IHO JOSSA ELÄN (16) (Ei areenassa)

La 23.11.

klo 17.10 RIFIFI (12)
klo 19.05 Festivaalipuhetta.
klo 19.13 PUNAINEN YMPYRÄ (12) (ei Areenassa)
klo 21.30 Festivaalipuhetta.
klo 21.35 PPAPPI LUKKARI TALONPOIKA VAKOOJA (16) (ei Areenassa)

Su 24.11.

klo 15.35 Festivaalipuhetta.
klo 15.38 ILLUSIONISTI (7) (ei Areenassa)
klo 16.55 Festivaalipuhetta.
klo 17.00 KAIKKI EEVASTA (S) (ei Areenassa)
klo 19.15 Festivaalipuhetta.
klo 19.22 SOMEWHERE (7) (ei Areenassa)
klo 21.00 ELÄMÄN PUU (12) (ei Areenassa)
klo 23.15 Festivaalipuhetta.
klo 23.17 KULTA-AIKA (16) (ei Areenassa)