Hyppää pääsisältöön

Huippukuvaaja Meeri Koutaniemi ikuistaa loppuvuoden Docventuresin vieraat

Jatkoaikaa kuuden nettijakson verran saanut Docventures paneutuu kuuden jakson ajan naisiin. Studiossa Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin kanssa elokuvista saapuu keskustelemaan kuusi naista, joista huippuvalokuvaaja Meeri Koutaniemi toteuttaa omakuvat.

Meeri Koutaniemen Docventures-selfie // Kuva: Meeri Koutaniemi

Vuoden lehtikuvaajaksi valittu Meeri Koutaniemi johtaa loppuvuoden Docventures-vieraiden omaa omakuva-työpajaa. Ensimmäiseksi työkseen hän kuvasi itsestään oman, modernin ajan tyylikkään selfien.

- Kuvissa lähdetään siitä, että kysyn vieraalta miten hän haluaa tulla kuvattavaksi. Kuvattava saa päättää miljöön ja millä tavalla hän kuvassa on, tai mikä osa hänestä kuvataan. Kuva voi olla kokovartalokuva tai vaikka kuva korvasta. Lopuksi toteutan teknisesti vieraan visioiman omakuvan, Koutaniemi selostaa.

Docventures tarjoilee vielä seuraavien viiden viikon ajan keskiviikkoisin viisi elokuvaa, viisi studiovierasta ja viisi asiantuntijachattaajaa. Viime keskiviikkona nähtiin ensimmäinen Docventures-bonusjakso, jossa Koutaniemen kanssa katsottiin intialainen The World Before Her. Vuonna 2012 valmistunut dokumentti paneutuu naisen rooliin Intiassa. Tulevina viikkoina kattaus on seuraavanlainen:

27.11. The Wankers (2011) - Seksuaalisuus
4.12. Gaea Girls (2000) - Naisellisuus
11.12. Grey Gardens (1975) - Ikääntyminen
18.12. First Comes Love (2013) - Äitiys
26.12. Iron Ladies of Liberia (2007) – Valta

Lähteet: Docventures

  • Kommentti: Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä

    Superfanin kommentti suhteestaan Lady Gagaan.

    Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä Lady Gagan fanittaminen on muuttunut vuosien mittaan ystävyyden kaltaiseksi välittämiseksi, mikä korostuu koronakriisin aikana, kirjoittaa musiikkitoimittaja ja Gagan superfani Markus Hilden. Meidän Little Monstereiden kevään mittainen odotus palkittiin perjantaina 22.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.

  • YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa

    Mökkifestarit on kolmen päivän spessulähetys YleX Aamussa.

    YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa YleX Aamun Mökkifestarit kuuluu radiossa ja näkyy Yle Areenan streamissa 26.–28.6. Kaksi miestä, yksi mökki ja koko Suomen kokoinen mökkifestariviikonloppu! YleX Aamun Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio laittavat itsensä likoon 26.–28.