Filmisepon katsauksessa seurataan amerikansuomalaisten matkaa lentokoneella Yhdysvalloista Suomeen. Monen välipysähdyksen ja useiden lento- sekä bussikyytien jälkeen osoittautuu matka lopulta kaiken reissaamisen arvoiseksi.
Amerikansuomalainen arki tallentui filmille
Arvo Tamminen teki vuonna 1947 laajan matkan Yhdysvaltoihin ja kuvasi Filmiseppo-elokuvayhtiölleen amerikansuomalaisten elämää eri puolella mannerta. Filmeistä koostettiin kokoillan dokumenttielokuva Sydämeni laulu (1948). Elokuvan lisäksi materiaalista valmistetttiin 24 vajaan kymmenen minuutin veronalennuslyhytelokuvaa.
New Yorkin LaGuardian lentokentältä aloitetaan kaksikymmentäkolme tuntia ja kolme välilaskua vaativa lentomatka Tukholmaan. Ryhmän matkanjohtajana toimii Mr. Fred Haapaniemi.
Ruotsissa seurue pakkautuu pienempään koneeseen jatkolentoa varten, mutta neljä ryhmäläisistä joutuu tilanpuutteen takia odottamaan lentoaan seuraavaan päivään. Pääryhmä lentää Tukholmasta Luulajaan, jossa myös yövytään.
Luulajasta matka jatkuu bussilla Haaparantaan ja lopulta Suomen puolelle Tornioon. Matkanteko ei pääty vielä tähän, vaan Torniosta bussi vie matkalaiset Kemiin, jossa noustaan vuorostaan jälleen lentokoneeseen.
Vaasassa suoritetun välilaskun jälkeen saavutaan vihdoin Malmin lentokentälle, jossa vastaanotto on mitä riemuisin. Amerikansuomalaisia vierailijoita on vastaanottamassa sukulaisjoukko ja lisäksi ryhmä lehtimiehiä.
Monet filmikatsauksessa esiintyvistä amerikansuomalaisista eivät olleet käyneet kotimaassaan Amerikkaan lähtönsä jälkeen. Katsauksen loppupuolella esitelty Mr. Jacob Impola esimerkiksi oli viettänyt Yhdysvalloissa peräti 55 vuotta ennen paluuta Suomeen.
Amerikansuomalaisten saapuminen Suomen maan kamaralle oli merkkitapaus myöhemminkin. Vuonna 1951 filmikamera tallensi, miten kaksitoista vuosikymmenten ajan Yhdysvalloissa asunutta suomalaista saapui visiitille synnyinmaahansa.