Hyppää pääsisältöön

Kamppi muuttui kaivannoksi, keskukseksi ja lopulta Suomen suurimmaksi nuorisotaloksi

Helsingin vanhan linja-autoaseman paikalle rakennettiin 2000-luvun alussa uusi Kampin keskus. Keskus piti sisällään uudet paikallis- ja kaukoliikenteen linja-autoterminaalit, metroaseman sekä uuden kauppakeskuksen. Keskeinen sijainti on tuonut alueelle myös maineen nuorison kohtaamispaikkana.

Kampin linja-autoaseman siirtäminen maan alle oli ollut suunnitelmana yli kolmekymmentä vuotta. Rakennustyö käynnistyi lopulta vuonna 2002. Maan päälle, vanhan terminaalin paikalle, rakennettiin samalla uusi kauppakeskus.

Valmistuttuaan kauppakeskus levittäytyi liiketilojen ja kulkuyhteyksien kautta Sähkötaloon 2007. Narinkkatorin alaiset kulkuyhteydet laajennettiin käsittämään Urho Kekkosen kadun, Frederikinkadun, Salomonkadun ja Lasipalatsinaukion rajaaman suurkorttelin alueen.

Kampin keskukseksi nimetty alueella on ostoskeskuksen lisäksi uudet maan alle siirretyt paikallis- ja kaukoliikenteen linja-autoterminaalit sekä uudistettu metroasema. Maanalaisiin terminaaleihin kuljetaan pääasiassa kauppakeskuksen läpi ja se onkin yksi pohjoismaiden vilkkaimmista linja-auto- ja metroliikennealueista.

Kampin kauppakeskus haki aluksi profiiliaan. Se nousi pariinkin otteeseen uutisaiheeksi milloin tiloja vuokranneiden pienyrittäjien kanssa kiistelyn ja milloin liiketoimintaa hankaloittavaksi moititun tilasuunnittelun johdosta.

Kauppakeskus on alusta asti ollut myös nuorison suosima kohtaamispaikka. Tämä on tuonut mukanaan arveluttavia lieveilmiöitä. Vuoden 2013 pääsiäismaanantaina tilanne äityi niin pitkälle, että kauppakeskuksen vartijat poistivat yhdessä poliisin kanssa likipitäen kaikki nuoret kauppakeskuksen alueelta. Syyksi esitettiin pääsiäisviikonlopun aikana esiintyneitä levottomuuksia ja tappeluita. Tapahtuma herätti jälkikeskustelua muun muassa sukupolvien välisestä kuilusta sekä Helsingin nuorisotilojen tarpeesta.

Vuonna 2010 Kamppiin leimautui vakavampi ilmiö. A-studiossa esitetyssä reportaasissa Nuorten ääni -toimituksen Rosa Kettumäki haastatteli Kampissa aikaansa viettäviä nuoria, jotka kertoivat avoimesti alaikäisten alueella harjoittamasta seksikaupasta. Nuorten mukaan tapana oli vaihtaa tavaraa ja päihteitä, kuten alkoholia ja tupakkaa seksipalveluihin.

Teksti: Ville Matilainen

Kommentit
  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

  • Kunnes kuolema heidät erottaa – Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa

    Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa.

    Kotikadun kausi 13 alkaa surullisissa tunnelmissa. Mäkimaiden perheessä läsnä on kuolema, hiipuva rakkaus ja rahaongelmat. Luotoloilla noustaan jaloilleen, iloitaan elämän ihmeistä ja rakennetaan tulevaisuutta. Kauden 13 lisäksi Areenassa on katsottavissa myös kaudet 1, 2 ja 12.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto