Hyppää pääsisältöön

Hannu Raittila: Terminaali (Siltala)

Hannu Raittila. Kuva: Laura Malmivaara
Hannu Raittila. Kuva: Laura Malmivaara Kuva: Laura Malmivaara hannu raittila

Sopeutumattomuus, epävarmuus, pelot ja itsekkyys ovat romaanin pääteemoja. Ajassa liikkuvat aatteet ja arvot olivat erottaneet tarinan neljä päähenkilöä toisistaan.

Päähenkilöinä ovat nuoret naiset, Sara ja Laura, jotka oleskelevat lentokentillä ja matkustelevat ympäri maapalloa. He ovat vieraantuneet omien vanhempiensa tavasta elää. Myös Lauran toimittajaäiti matkustelee paljon maailmalla. Hänen isänsä Johan on rajavartija, joka vahtii ihmisten liikkumista valtiosta toiseen.

Hannu Raittila kirjoittaa tyttöjen alakulttuurista, johon on kautta aikaan liittynyt lähteminen ja karkaaminen. Hän ei ole ainoa suomalaiskirjailija, joka kytkee tarinansa David Lynchin tv-sarjaan Twin Peaks. Romaanin alussa Paula muuttaa nimensä Laura Palmeniksi.

Jokainen kirjan neljästä päähenkilöstä elää jonkinlaisessa keinotodellisuudessa. Mutta todellisuus iskee rajusti lukijaan, kun Raittila kuvaa Syyriaa ja laajemminkin Lähi-Itää.

Seppo Puttonen, Nadja Nowak

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri