Hyppää pääsisältöön

Marginaalista salakuljetuspuuhastelua?

Ensimmäisen raamattukuriireja käsittelevä blogikirjoitukseni kommenttikentässä joku kysyy, eikö tässä nyt mennä vähän turhan marginaaliin. Että voisihan sitä tehdä juttua vaikka sukkahousujen salakuljetuksesta Neuvostoliittoon. Ymmärrän huomautuksen niin, että miksipä tarkastella tällaista pienen porukan suhteellisen vaatimatonta, marginaalista puuhastelua. Aiheellinen huomautus. Jokaisen juttu- tai tutkimusaiheen kohdalla voi ja  kannattaakin kysyä, onko tähän mitään järkeä ryhtyä. Syy sille, että jättäisi jonkin asian selvittämättä, ei voi olla ilmiön mittasuhteissa. Myös pienet tai marginaaliset ilmiöt voivat olla kiinnostavia ja kertoa jotakin oleellista ajasta, ihmisistä, yhteiskunnasta tai kulttuurista.

Raamattujen salakuljetus oli aikansa ilmiö, eikä aivan pieni sellainen. Kiihkeät 60-luvun nuoret ryhtyivät toimimaan, kun kuulivat uutisia Neuvostoliiton epämääräisestä ihmisoikeustilanteesta. Salakuljetukseen kanavoitui toiminnan ja auttamisen vimma, neuvostokriittisyys ja uskonnollinen näky kristillisen sanoman levittämisestä sinnekin, minne sen vieminen on kielletty.

Raamattujen salakuljetus ei jäänyt satunnaisten uskovien pieneksi puuhasteluksi vaan aikaa myöten siitä muodostui järjestäytynyttä toimintaa. Ja kyllä, Neuvostoliittoon salakuljetettiin yhtä sun toista – kaikkea neuvostovastaisesta propagandasta niihin edellä mainittuihin sukkahousuihin. Mustan pörssin kauppaa käytiin kadunkulmissa niin purukumista kuin länsivaluutasta. Suomalaiset puolestaan toivat kotimaahan tuliaisina halpaa viinaa. Muuan raamattukuriiri muistelikin, miten ryhmämatkoilla moni huokaili bussin päästyä Suomen puolelle, että selvittiinpäs - ei  ne näitä votkapulloja huomanneetkaan, saamme vietyä ne kotiin. Kuriiri itse oli huokaissut menomatkalla bussin jatkettua matkaa Neuvostoliiton tullista, että selvisinpäs – ei ne näitä Raamattuja huomanneetkaan, saan toimitettua ne perille.

Erikielisten Raamattujen lisäksi kuriirit kuljettivat käännösten käsikirjoituksia. Neuvostovuosinakin Raamattua tai sen osia käännettiin sellaisille vähemmistökielille, joilla käännöstä ei vielä ollut. Kuriirit salakuljettivat käännöksen tarkistettavaksi sitä äidinkielenään puhuville ja toimittivat taas korjaukset länteen, missä käännös aikanaan painettiin ja mistä se sitten salakuljetettiin asianosaisille. Kuriirit kuljettivat painokoneen osia, jotta maanalainen kirjapaino pystyi tekemään työtään. Kirjapaino toimi salaa, koska Neuvostoliitossa ei voinut julkaista mitään ilman valtion lupaa. Lupaa olisi tuskin herunut painon tuottamlla hengelliselle materiaalille ja vakaumuksensa vuoksi mielipidevankeuteen joutuneista kristityistä kertoville vihkosille, luetteloille ja vetoomuksille. Posti kulki molempiin suuntiin. Tietoja toisinajattelijoiden, mielipidevankien ja muiden neuvostojärjestelmän sortamien oloista levisi länteen paljon raamattukuriirien välityksellä.


kuriirien tuomaa materiaalia

Valoa idässä -lehti julkaisi tietoja ihmisoikeusloukkauksista Neuvostoliitossa
ja välitti kuriirien tuomia materiaaleja suomalaisille lehdille.

 

Raamattujen salakuljetuksessa oli kyse myös kannanotosta ihmisoikeuksien - uskonnonvapauden, sananvapauden ja mielipiteenvapauden - puolesta. Nylonsukkahousujen salakuljetuksessa oli kyse jostakin muusta, vaikka kenties siinäkin saattoi aistia tuulahduksen vapaudesta.

Raamattuja, Uusia testamentteja, Johanneksen evankeliumeita ja muita Raamatun osia vietiin Neuvostoliittoon ja muihin Itä-Euroopan maihin 1960-luvulta aina perestroikan alkuvuosiin asti miljoonia kappaleita. Pienimmät lastit mahtuivat lasten reppuihin ja housunlahkeisiin. Suurimmat lastit olivat kymmenien tuhansien kirjojen kuormia. Isot lastit kuljetettiin rekoissa. Yksi isoimmista Neuvostoliittoon viedyistä kuormista oli 108 000 kirjan lasti, joka oli piilotettu Kreikkaan matkalla olleen puutalopaketin sisälle.

Raamattuja salakuljetettiin myös muista Euroopan maista ja muihin Itä-Euroopan maihin kuin Neuvostoliittoon, aina suljetuinta sosialistista Albaniaa myöten. Kukaan ei tiedä, miten paljon kirjoja rautaesiripun taakse lopulta vietiin, sillä toiminta oli kaikesta järjestäytymisestään huolimatta myös vapaamuotoista. Moni teki salakuljetusmatkoja ilman, että kertoi niistä koskaan kenellekään.

Toiminnassa mukana olleet uskovat, että Raamattujen salakuljettamisella oli merkitystä. Se antoi toivoa muutoksesta ja vei viestin, että lännessä kuullaan niiden ääni, joita heidän oma yhteiskuntansa sortaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua