Johanna ja Hannu – Johanna saa isän

Isän ja tyttären matka isän elämänhistoriaan

"Minun on vaikea katsoa isää silmiin. Olen miettinyt paljon, mistä se johtuu. Musta tuntuu, että ei mun isä ole katsonutkaan mua oikeasti. Eihän hän tuntenut mua, eihän hän tiedä kuka olen. Se katse on ollut aina vähättelevä. Haluan, että isä olisi katsonut mua niin, että hän olisi ylpeä ja että tietäsin, että olen rakastettu. Nuorena päätin, että en tarvitse isää. Olin ajatellut, että hautaan isäni niin, että en tuntenut häntä, eikä hän tuntenut minua. Mutta olen valehdellut itselleni siitä. Oli helpompi ajatella, että en tarvitse isää, kuin kaivata isää."

Johanna-tytär ja Hannu-isä korjaavat menneisyyden tapahtumien vuoksi rikkoutunutta suhdettaan menneissyysmatkalla Isän elämänhistoriaan. Johanna: "Retki on ollu tunteiden vuoristorataa. On toistunut tällänen kuvio, että ensin mä luotan ja sitten tulee pettymys. Olen ehkä oppinut siihen, että en enää niin hirveesti hehkuta, vaan olen enemmän varuillaan. Kyllä sitä tietenkin toivoo jotenkin, että isä olisi se vahvempi kuin minä henkisesti. Ja kyllä se tulee nimenomaan sieltä lapsuudesta. Sitten siinä on taas se pettynyt pikkutyttö. Tästä mä yritän nyt päästä yli, että ei mun tarvitse olla enää se pettynyt pikkutyttö." johanna ja hannu

Satamissa ja louhoksilla isän kanssa. Hannu: Eurajoella oli hienoa näyttää Johannalle niitä paikkoja, missä olen ollut työssä ja että olen saanut siellä luotua Euroopassakin valtavan laitoksen. Minun oli hyvä, että sain kertoa Johannalle sen, että kuinka vastuullinen työ minulla oli ja kuinka minä muutuin, juuri nimenomaan siinä minä muutuin, silloin vuoden 95 alkaessa, muutuin kyllä todella paljon. Alkoholin käyttö väheni, kun siellä oli koko liuta miehiä, jotka oli minun vastuulla. Minun piti aamulla olla työkuntoinen ja välillä ilallakin. Kyllä minä muutuin sillon paljon." johanna ja hannu

Johanna oli jo luopunut toivosta saada koskaan läheistä suhdetta isään, kunnes isä palasi hänen elämäänsä uudelleen pienen, ihanan tyttären tuiki tärkeänä, raitistuneena ukkina. Ukkiin saattoi aina luottaa, toisin kuin Johanna isäänsä lapsena. Oman lapsen ja ukin hellän suhteen seuraaminen herätti Johannassa pitkiksi ajoiksi piiloon painettua kaipausta - jospa Hannu katsoisi häntäkin, niin kuin isä tytärtään. Johanna koki, ettei ollut aikanaan saanut olla tuo pieni tyttö. Johanna ei voinut katsoa isää silmiin yhteiseen historiaan liittyvien pettymysten jälkeen, sillä hän ei tiennyt, mitä isä katsoessaan häntä näkee. Johanna koki, ettei kelpaa isälleen.

Voimauttavan valokuvan prosessissa Johanna uskaltautuu kertomaan isälle ristiriitaisista tunteistaan ja pyytää tätä kanssaan kuvausprosessiin. Hannu-isä ei koe asioita samoin, vaan ajattelee, että heillä on jo nykyisin hyvät välit ja että Johanna tietää kyllä isän rakastavan Johannaa hoitamalla hänen pientä tytärtään. Hannu suostuu kuitenkin tyttärensä vuoksi, isän rakastavana tekona, lähtemään mukaan tuntemattomaan prosessiin, joka on täynnä latautuneita merkityksiä menneisyydestä ja jonka tarkoitus vaikuttaa hänelle hämärältä. Hannun ei ole helppoa asettua kuvattavaksi ja tyttären katsomaksi. Mitä tytär odottaa häneltä? Mistä tytär on pettynyt ja vihainen? Miksi kuvia otetaan?

Kuvausprosessissa Johannan tehtävä olisi laittaa syrjään omat pettymysten värittämät odotukset isää kohtaan ja saada hänet kokemaan itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi, ilman vaatimuksia tai syytöksiä. Johanna tekee valtavan emotionaalisen työn oman kaipuunsa ja tarvitsevuutensa kanssa, sillä isän pienikin väärä ele haavoittaa häntä. Johanna haluaisi, että isä katsoo häntä, mutta myös isälle on iso asia kohdata oma omakuva ja tyttären toiveet. Valokuvaprojektissa isän oikeus on katsoa omaan elämäänsä ja pohtia itselleen merkityksellisiä asioita, joista Johanna on vain osa.

Perhehaudalla. Isä lohduttaa Johannaa. Johanna:"Minulle tuli haudalla tarve halata mun isää. Ja hän halasi mua, me halattiin tosiamme kerran. Isä jotenkin kohteli mua niin kuin tyttärenään. Sellasia jänniä pieniä asioita, mitä mun isä on sanonut retkellä, niin ne ovat hirveän merkittäviä minulle. Tämän reissun aikana isä on puhunut minulle oikeasti asiaa enemmän, kuin koko elinikänäni." johanna ja hannu

Johanna: "Roolitus on muuttunut niin, että minä todellakin olen ollut läsnä isän kanssa ja kuunellut hänen tarinoitaan. Kun ajetiin Kiikoisiin, niin olinkin vaan hiljaa, tosi pitkän ajan hiljaa. Siitä tuli jotenkin sellanen lempeys. Että isä reagoi enemmän siihen hiljaisuuteen, kuin siihen, että mä olin mukana hänen kanssaan kommentoimassa tai kyselemässä.¨ johanna ja hannu

Voimauttava prosessi omaan historiaan ja tunneperheeseen jo ennen työskentelyä isän kanssa, tuo Johannalle tärkeitä yllätyksiä: lapsuuskuvissa isä katsoo pientä Johannaa hellästi ja rakastavasti. Johanna saa uudelleenmääritellä omaa varhaislapsuuttaan ja nähdä onnellisen, toisiaan ja lastaan rakastavan, toiveikkaan, nuoren pariskunnan. Mitä tapahtui? Miksi Johanna ei enää myöhemmin löytänyt isän hellyyttä? Ensimmäiset, isän ja tyttären kohtaamiset kuvien äärellä, ovat täynnä odotuksia, epäonnistumisen pelkoa, kömpelöitä lähestymisiä ja ristiin meneviä tulkintoja. Johanna näyttää isälle uusia omakuviaan, mutta isä ei tunnista herkkää Johannaa kuvissa. Isälle Johanna on näyttäytynyt äkäisenä ja jääräpäisenä. Johannaa loukkaa, ettei isä halua nähdä hänelle tärkeää puolta. Johanna haluaa kuitenkin päästä pois pettyneen pienen tytön tunteista ja jatkaa isän kohtaamista uudella tavalla.

Hannu menneisyysmatkalla isänsä lapsuuskodissa. Hannu: "Minulla on ollu sen jälkeen kun minun isä kuoli, tavattoman vaikea esittää tunteita. Se on minun sanottava. Isän kuoleman jälkeen kun ei ollu minkäänlaista lohdutusta. Toivottavasti se oli Johannalle, Johanna ymmärsi sen myös sillä tavalla että minun on vaikea olla aina ilmaista tunteitani. Tämä, että Johanna oli mukana, se oli mulle, se tuntui tosiaan, että minä en ole nyt yksin siinä. Että se oli hienoa todellakin, että minulla oli joku mukana, ja että se oli Johanna. Johanna on tärkeä minulle. Se oli hienoa kyllä, että Johanna oli minun vierellä tässä." johanna ja hannu

Katsoa isää silmiin. Hannu: "Kyllä Johanna saa sitä rakkautta sitä kautta, että minä huolehdin Metsäkukasta. Se tulee varmasti sitä kautta. En usko, että Johanna kaipaa mitään hellyyttä enää." Johanna: "Haluaisin, että isä näkisi minut hyvänä ja arvokkaana. Ja vaikka minussa olisi piirteitä, jotka häntä ärsyttää, niin ihmettelen että eikö hän tajua, että kyllä minäkin pidän itsestäni ja koen monissakin yhteisöissä, että mua arvostetaan ja musta pidetään. Että jospa hänen silmänsä avautuisi, että hän näkisi, että mä olen hyvä äiti ja hyvä sisko ja hyvä ystävä. Ja että olisin riittävän hyvä tytär." johanna ja hannu

Menneisyysmatka isän elämän käännekohtiin

Omassa prosessissaan Hannu haluaa viedä tyttärensä oman elämänhistoriansa merkityksellisille paikoille ja näyttää tyttärelleen häntä eniten muovanneet käännekohdat sekä sen, missä hän oli silloin, kun työ vei hänet pois lapsensa arjesta. Kuvausretkellä Johanna joutuu laittamaan syrjään yhä uudestaan oman kaipauksensa ja selvittämättömät asiat, ja tutustumaan isään kyvykkäänä ja elämänsä muovaamana miehenä, Hannun omasta kokemuksesta käsin. Hannun oman isän lapsuuskodin ja sukutarinoiden teiltä Johanna seuraa isäänsä louhoksille, satamiin ja ammattimiesten maailmoihin, joissa isä oli Johannan lapsuudessa, kun hän ei ollut perheessään läsnä. Hannu kertoo kuvien avulla tyttärelleen asioista, jotka ovat muovanneet hänen elämäänsä. Miten pienen pojan elämänhistorian suuri käänne: isän menetys, on muovanneet Hannua siksi mieheksi, jonka Johanna on tuntenut?

Hannun lempiomakuva, joka on Johannallekin tärkeä. Hannu näkee itsensä kuvassa innostuneena ja uteliaana keskustelusta, kuin odottamassa tyttärensä ajatuksia. johanna ja hannu

Isä on ylpeä tyttärestään. Kuvassa näkyy Johannan positiivinen määrätietoisuus. Johannan on selvinnyt vaikeista lähtökohdista ja huolehtinut raskaina aikoina muusta perheestään. Hannu: "Tästä minä niin tykkään! Kukka kukkien joukossa." johanna ja hannu

Johanna löytää retkellä hiljaisuuden. Se tuo häneeen pehmeyttä isää kohtaan ja se vaikuttaa isään enemmän, kuin Johannan kysymykset ja kiinnostuneet kommentit. Retkellä Johanna saa kuulla isältään enemmän tärkeitä asioita, kuin koskaan aikaisemmin elämänsä aikana. Isä antaa Johannalle tärkeitä selityksiä: mistä kriittisyys ja vaikeus osoittaa herkempiä tunteita johtuu? Isän tunnistama äkäinen Johanna ei olekaan pelkästään negatiivinen asia, vaan isä on ylpeä määrätietoisesta tyttärestään, joka selvisi lapsuuden ja nuoruuden vaikeista vaiheista ja samalla huolehti perheestään. Johannalle retki merkitsee uutta alkua ja isän katseen löytymistä: molemmat tietävät, että entinen on jätetty taakse. Yhteinen halu katsoa toista armollisemmin ja kaikki kulmat hyväksyen, on olemassa.

Johanna: "Mä olen jotenkin vielä ihan hämillään ja sanaton. Tämä on nyt käännekohta ja juhlahetki. Mä olin jo luovuttanut jossain vaiheessa. Olin ihan varma, että tää vaan aina tulee olemaan tällaistä ja että hautaan isäni niin, että en koskaan häntä oppinut oikeasti tuntemaan, eikä hän mua. Etten tiedä, mitä hän minusta ajatteli ja mitä hän näki ja koki minussa. Niin ei koskaan pidä ajatella! Olen itsestäni ylpeä, että tartuin tähän juttuun."

Hannu: "Ei Johannan ole muuttunut, mutta ehkä hän on minun mielessäni muuttunut. Ehkä se on niin päin. Hän ei ehkä ole niin kova, kuin on joskus ollut."

Johannan veli: "Kokisin, että sisko on syyttänyt isää vanhempien eroon liittyvistä tapahtumista. Nyt suhde on paljon välittömämpi ja läheisempi. Kun Johanna lähestyy näin isää, niin isä vaan tulee olemaan enemmän ylpeä tyttärestään. Ja osaa omaksua hänet omaksi tytökseen jälleen uudestaan."

Hannu: "Johanna sanoi kärsineensä syyllisyyttä silloin Aili-mummon viimesillä hetkillä. Mutta eihän se ollut Johannan vika. Minä koitin eilen sanoa Johannalle, että ei oo mitään tarvista syyllisyyteen. Niin minä lohdutin siinä."

Johannan ystävä: "Kyllä tämä on vaatinut vielä enemmän Hannulta. Että perisuomalainen, 65-vuotias mies lähtee purkamaan tunteita kameran edessä. Hän on tehnyt tässä mielettömän matkan. Niin kuin hän kertoi, että hänellä on ollut vaikea osoittaa tunteita ja sitten hän on mukana tällaisessa jutussa. Siihen ei kyllä ihan jokainen pystyisi!

Johanna ja Hannu merkityksellisten kuvien äärellä

Johannan ja Hannun juhlaesitys

Johannan omat erilaiset puoleni -harjoitustyö

Siemenkuva 6
Ohje:

Kuudennen siemenkuvaketjun teema käsittelee hyväksytyksi tulemista Johannan ja Hannun isä-tytär-jakson hengessä. Johanna kaipaa isän rakastavaa katsetta, eikä ole varma siitä, onko hän isälleen riittävän hyvä tytär. Myös Hannu-isä kokee tyttärensä kovana ja kriittisenä. Johannan halu anteeksiantoon ja vastaan tulemiseen, tekee isällekin suhteen tyttäreen uudelleen turvalliseksi, jolloin molempien tunne hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisesta lisääntyy. Millaisissa tilanteissa elämässäsi sinä olet kokenut itsesi hyväksytyksi sellaisena, kuin olet? Valitse kuva, jonka koet kertovan siitä, että olet saanut olla oma hassu, erikoislaatuinen tai ihan tavallinen itsesi. Vaikka elämässäsi olisi ollut vain vähän tilanteita ja ihmissuhteita, joissa sinua on katsottu ymmärtäväisesti, etsi tarkoituksella se kuva, joka vahvistaa sinulle kokemusta siitä, että olet rakastettava!

JOHANNAN JA HANNUN Jakso Yle Teemalla
maanantaina 10.3. klo 21
uusinta sunnuntaina 16.3. klo 20.15
Areenasta katsottavissa 10.3. klo. 21.00 alkaen

Seuraa sivuilla Johannan ja Hannun rakentuvaa valokuvatarinaa!

Tutustu sarjan muiden perheiden tarinoihin ja valokuvaprosesseihin:

NINNI & TIINA
EERO & KERTTU
FRANZ & KIM
MARIANNA & GRETA
ROOSA & VILMA
JOHANNA & HANNU

Valokuvan voimaa -sarja
osallistu siemenkuva-harjoitukseen

Valokuvan voimaa menetelmä
Miinan viikkokolumni