Hyppää pääsisältöön

Päätösjakso – muutos pysyväksi

Mitä opin oman itsen ja toisen ihmisen katsomisesta? Miten näyttäydyn läheisilleni?

Eeron, Ninnin, Mariannan, Franzin, Roosan ja Johannan yhdeksän kuukautta kestänyt prosessi on päättymässä. On merkitysten äärelle pysähtymisen aika. Mitä mukaan valokuvaprosessiin ilmoittautuneet perheenjäsenet ovat oppineet itsestään ja rakkaan ihmisensä maailmasta katsomalla häntä uudella tavalla, omat tarpeet syrjään laittaen? Millaisia asioita tarvitsevuuden toisin päin kääntäminen toi perheisiin? Miksi katseeseen perustuva lähestymistapa toimi paremmin, kuin loppuunkalutut ja jännitteitä täyteen latautuneet sanat? Miten juurruttaa voimauttavan valokuvaprosessin tuoma kuuntelevampi ja arvostavampi tunneilmaisu osaksi perheen arkea?

Mitä perheet lopulta saivat?

Ninnin ja Tiinan löydöt

Ninnin ja Tiinan perhettä oli kohdannut suuri suru, veljen itsemurha. Suru rikkoi ison lapsikatraan sisarusyhteyden, sillä jokainen kaipasi tulla lohdutetuksi surussaan ihan eri tavalla, eikä surun ja haavoittuvuuden näyttäminen ollut sallittua. Oman tarvitsevuuden näkymättömäksi jääminen sai sisarukset syyttämään toisiaan ja jo iäkästä äitiä. Voimauttavan valokuvan prosessiin Ninni valitsi mukaan isosisko Tiinan, joka oli Ninnin lapsuuden hellä varaäiti, ja joka hillitysti omia tunteitaan ilmaisevana oli kyennyt viisaasti jättäytymään ulos perhejännitteistä.

Tiina vie pikkusiskon menneisyysmatkalle Pohjois-Karjalan Suonperälle, juurettomuutta sisältäneen lapsuuden turvallisimpaan paikkaan. Siellä he lavastavat autiotaloon oudon lapsuusparatiisin, itkevät ensimmäistä kertaa yhdessä surun veljen menetyksestä ja tekevät korjaavia tekoja: tapetoivat valmiiksi lastenhuoneen seinät, leikkivät kesken jääneet lapsuusleikit ja kattavat juhlapöydän sisarusateriaa varten, jonne kaikki perheenjäsenet ovat tervetulleita hyväksyttyinä ja kaivattuina. Valokuvaprosessi saa siskokset tutustumaan toisiinsa aikuisina naisina ja näkemään iäkkään äidin elämänvalinnat ymmärtävämmin ja arvostavammin.

NINNIN TÄRKEIMMÄT: "Kaikki on tehty. Mulla oli ihan älyttömän kiva koko juttu, mutta ihan älyttömän raskas: kuin kolmen vuoden psykoterapia olisi käyty puolessa vuodessa. Sitä ei olisi voinut tehdä, jos ei olisi ollut hirveätä tahdonvoimaa, että mä aion tehdä tän jutun. Mitä mä opin tästä? Mä oon antanut melkein anteeksi kaikille. Olen itsekin ollut suustani paha. Mä opin kuuntelemaan. Mulla on ollut niin iso hätä, että kuunnelkaa mua, etten oo pystynyt rauhoittumaan ja kuulemaan toisia. Sillon kun me ollaan jo aikuisia ja kaikilla on lapsia – me ollaan samalla viivalla. Äiti, Tiina ja minä tutustuttiin toisiimme uudenlaisina aikuisina ihmisinä. Sain heittää pois itseltäni pikkusiskon roolin ja sen roolin, että olisin äitini auttaja. Sain paljon tietoa molemmista naisista ja sain yllättää Tiinan niin, että hänkin näki mut uudella tavalla. Me Tiinan kanssa yhdessä pillitettiin. Se auttoi pääsemään yli. Pystyin rakentamaan lopulta valmiiksi oman elämäntarinani, jossa olin jumittunut moneksi kuukaudeksi siihen kohtaan, jossa isoveli kuoli. Mitä on jäänyt käteen: hirveä pinkka valokuvia, mutta kaikista tärkeintä on tosi hyvä olo – hirvittävän kevyt olo – ihan kuin olisi hirvittävän iso taakka pudonnut harteilta."

TIINAN TÄRKEIMMÄT: Surun runtelemana ihmiset sanoi ja puuttui toisten asioihin väärällä tavalla, eikä rajaloukkauksia ole selvitetty. Vuosia kuoleman jälkeen pitäsi jollakin tavalla saada korjattu ja ehjättyä. Jussin pitäisi herätä henkiin. Ensireaktioni oli kieltäytyä – mutta tiesin, kuinka tärkeä tämä on sinulle ja olin imarreltu, että haluat juuri minut tähän projektiin mukaan. Ajattelin, ettei sentään bb-talossa olla. Tässä ollaan oikeasti vieläkin pahemmassa paikassa. Olla rehellinen itselleen, avata itseään, päästää toinen lähelle – miten sitä osaa, kun ei itsekään osaa itseään. Matka oli ensimmäinen ikinä, minkä teimme vain kahdestaan. Mä olen ihan kauhean tyytyväinen. Näen kuvissa itseni ja meitä. Pikkusisko-isosisko-asetelma ei koskaan muutu, mutta se, miten me toisiamme katsotaan ja kuunnellaan, se muuttuu. Nämäkin sisarukset, jotka ei olleet mukana, hekin odottaa, että mitä me ollaan tehty. Mä uskon, että tästä tulee hyvä. Että se ei voi vaikuttaa pahalla tavalla kehenkään. Merkityksellisintä minulle oli varmasti kohtaamiset äidin kanssa, jossa kuuli äidistä erilaisia asioita ja elämänkokemusta. Tämä yhdessä tekeminen ja yhdessä asioitten läpikäyminen on lähentänyt. Vastauksia on tullut sellasiinkin kysymyksiin, joita ei osannut esittää."

KATSO NINNIN JA TIINAN LÖYDÖT TÄRKEIDEN KUVIEN ÄÄRELLÄ

Eero ja Kerttu
Eero ja Kerttu valokuvan voimaa

Eeron ja Kertun löydöt

Eeron ja Kerttu-äidin läheisen suhteen turvallisuuden tunne oli rikkoutunut äidin reagoitua kömpelösti Eerolle elintärkeään asiaan. Jos äiti ei tue ja ymmärrä Eeron homoutta, ei Eero voi kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu omana itsenään. Äiti pelkäsi kadottaneensa kokonaan lapsensa. Voisivatko he enää kohdata muuten, kuin pinnallisella tasolla? Eero pohti, haluaako ja voiko hän enää olla suhteessa äitiin. Eeron suuri kaipuu äidin antamaa turvaa kohtaa saa Eeron katsomaan äidin joustavaa persoonaa ylikriittisesti, eikä arvostavan ja hyväksyvän katseen antaminen äidille tunnu lainkaan mahdolliselta.

Valokuvaprosessissa Kerttu vie poikansa vertauskuvien maailmaan. Vieraiden roolien avulla poika ja äiti saavat tunnistaa keskinäistä perimmäistä erilaisuuttaan, mutta löytävät samanlaisuuttaan: syvyyttä ja kykyä heittäytyä yhdessä luovaan prosessiin. Kun äiti asettaa itsensä tuntemattomien ihmisten tuomitsevien katseiden kohteeksi, Eero kokee, että he yhteisessä rintamassa äidin kanssa uskaltavat ottaa toisten ennakkoluulot vastaan. Merkityksellisimmiksi osoittautuivat kuoleman kuvat, jotka tekivät molemmille näkyväksi keskinäisen suhteen arvokkuuden ja pelon menettämisestä. Prosessissa Eero ja Kerttu astuvat ulos äidin ja pojan latautuneista rooleista uudenlaiseen, aikuiseen suhteeseen. Eero löytää äidin haavoittuneena ja lohdutusta kaipaavana ja näkee oman, pienen pojan tarvitsevuutensa ymmärtäväisesti. Kerttu iloitsee saaneensa takaisin sen luottavaisen pojan, joka hänellä kerran oli.

EERON TÄRKEIMMÄT: "Tärkeimmiksi löydöiksi minulle muodostui pienestä Eerosta huolehtiminen, sisäisen lapsen kuunteleminen ja vaastuun siirtäminen vanhemmilta itselle. Vaikka herkkyys on heikkous joskus, se on osa itseäni. Haluan pitää lapsen ihmettelyä, aitoutta ja iloa pienistä asioista arvossa. Äidin vastuu vähenee, jolloin voin kohdata hänet ihmisenä, joka välillä myös kaipaa huolehtijaa. Olemme kahdessa eri maailmassa äidin kanssa, toisillemme ikuisesti mysteerejä. Voimme kuitenkin muodostaa harmoonisen kokonaisuuden. Meillä on ikuinen yhteys. Olemme äiti ja poika. Se on rakkaudella punottu köynnös. Kaikki muu voi rispaantua. Ja silti tämä yhteys pysyy. Näin tunnen."

KERTUN TÄRKEIMMÄT: "Meille, Eerolle ja minulle, on avautunut tässä ikkuna toisen näkökulmaan. Ehkä me ollaan käyty jonkinlaista mittelöä, et missä kumpikin on vahva missä on heikko, ja niitä heikkouksia on helppo luetella. Nyt niitäkin katsoo hyväksyvästi. Sitä on hirveen vaikea selittää, mitä tässä on tapahtunut. Sellanen sanoton oleminen lähellä, on helpottunut. Ei yritäkään mennä helpottamaan sen toisen tuskaa tai poistamaan sitä, kun ei voi, mutta kulkee siinä rinnalla. Se on aika ratkaiseva oivallus. Olen voinut lakata olemasta se huolehtiva äiti. Tämä oli huomattavasti nopeampi prosessi, kuin jos me olisi vain lähdetty puhumaan. Monta vuotta on saatu takaisin, tai menty eteenpäin. Ehkä me ei oltaisi päästykään puhumalla näihin syvyyksiin. Sitä paitsi meillä on ollut hauskaa! Kun Eero syntyi, niin mulla oli sellainen ihana ajatus, että nyt en ole koskaan yksin, että mitä tahansa tapahtuu, niin tämä lapsi on mun lähellä ainakin. Se oli sanoinkuvaamaton tunne. Nyt tuntuu, että se ihminen on minun edelleen, että en ole menettänyt häntä maailmalle. Että en ole tosiaankaan yksin, että Eero on aina mun rinnalla."

KATSO EERON JA KERTUN LÖYDÖT TÄRKEIDEN KUVIEN ÄÄRELLÄ

Franzin ja Kimin löydöt

Franz ja Kim olivat lapsuudessaan läheinen parivaljakko. Äidin mielenterveyden hajottua lapset joutuivat erilleen toisistaan, toinen huostaan ankarille äidin vanhemmille ja toinen hemmotteleville isän adoptiovanhemmille. Franzin omalla tahdolla ei ollut lapsena mitään merkitystä, Kim taas oppi saamaan kaiken haluamansa. Kummatkaan eivät saaneet ehjiä aineksia kasvamiseensa ja nuorena he omilla tahoillaan ajautuivat päihderiippuvuuteen. Toipumisessa he auttoivat toinen toisiaan, mutta välimatka ja suhteen päivittäminen jäi kesken erilaisten elämäntilanteiden vuoksi. Kimistä on tullut perheenisä.

Voimauttavan valokuvan prosessissa Franz kaipasi lapsuuden yhteyden palauttamista veljeen, mutta Kim viekin Franzin rakentamaan yhteyttä isään, joka lapsuudessa oli kuulunut vain Kimin elämään. Kimille retki isän luo vapauttaa hänet vastuusta kantaa huolta Franzin ja isän suhteen ylläpitämisestä, mutta Franzille Kimin toive tuo pelon vanhasta ulkopuolisuudesta. Prosessin aikana veljekset oppivat kohtaamaan yhdessä yhteistä elämänhistoriaa pehmeämmällä ja sen haavoittavuudelle totuudellisemmalla tavalla. He tekevät menneisyysmatkan asuntolaan, jossa molemmat ottivat päihteettömän elämänsä ensiaskeleet ja rakentavat molempien erillisistä valokuvista lapsuupalapelin, jonka aukkokohtiin lähdetään hakemaan isältä vastauksia.

Retkellä isän luo Franz luo oman suhteen myös vanhemmiten muuttuneeseen isään. Monta, kokonaan uutta kuvaa syntyy: ensimmäinen yhteiskuva Franzista ja isästä, ensimmäinen kuva veljeksistä isän kanssa, sekä ensimmäinen yhteiskuva koko perheestä. Franz löytää suuria asioita omasta perusturvallisuudesta ja kasvaa yli siitä, ettei Kim halunnutkaan samanlaista projektia, kuin hän. Menneisyysmatkan lapsuuden tapahtumiin, jota Franz veljensä kanssa kaipasi, Franz toteuttaa itse vaimonsa kanssa.

FRANZIN TÄRKEIMMÄT:"Tää projekti liittyi itseksi tulemiseen. Joskus mulla oli herkkä lapsi-vaihe, että kaipasin isää, äitiä, juuri niitä asioita, joita ei oikeastaan ole koskaan ollutkaan, niitä turvallisia rakenteita. Ja tässä oli vähän samaa, että kaipasin niitä veljestä ja samalla unohdin realiteetit, että me ollaan vuosia jo oltu ihan erilaisessa elämässä. Mua arvelutti lähteä isän luokse. Kolmen dynamiikka meidän kesken on ennen mennyt niin, että faija voi päättää sen, mikä se milloinkin on. Mutta faija ei lähtenyt kertaakaan yhteenkään syöttiin mukaan. Isä jaksoi tai halusi tai jotenkin toimia toisin. Kuvausjutuista nousi paljon enemmän tavaraa, kuin kumpikaan Kimin kanssa ajateltiin. Rankin hetki mulle oli kun katsottiin Espanjan kuvia. Meinasi tapahtua vanhan tyylistä loukkaantumista: että ”vittu nyt mulla ei riitä enää kärsivällisyys nähdä toista arvokkaana, vaan antaa samalla mitalla. Opin itsestäni sen, että ennen olisin kuitannut takaisin, mutta että meidän pitää löytää aikuinen tapa. Että ei me voida toisiamme enää katsoa 11-vuotiaan tavalla. Mä löysin tämän projektin aikana sen välttämättömän, mikä olisi kuitenkin ollut edessä: lapsesta ulos kasvaminen. Löysin perusturvallisuuden juuret, jotka ei ole kiinni siinä, miten muut minuun suhtautuvat. Se on vakaampi, se ei hajoa heti, kun tuo toinen ei katso mua noin tai näin. En saanut kaikkea tarvitsemaani Kimiltä, koska tarkoitus oli antaa hänelle se, mitä hän tarvitsee. En kuitenkaan jäänyt pettymyksen tunteeseen, vaan tein itse sen menneisyymatkan, jonka olisin halunnut tehdä veljen kanssa. Ehkä yhteisenkin matkan aika vielä tulee. Olen kiitollinen Kimille, että hän toi mulle perheyhteyden.

KIMIN TÄRKEIMMÄT:"En tiennyt tarkkaan ottaen kun tähän projektiin lähdettiin, mitkä sinun tarpeet ja odotukset tältä kaikelta olivat. Nyt, kun ne minulle ovat auenneet, haluaisin kertoa että olen kokenut aivan samoin. Nyttemmin aikuisena arjen pyörityksen keskellä on kuitenkin myös minulla ilmennyt tarve jakaa kokemuksiani ihmisen kanssa joka tuntee minut parhaiten, ja se ihminen olet sinä. Tää valokuvausproggis on vaikuttanut mun ja Ransun suhteeseen sillä tavalla, että on selvinnyt se, että ollaan samalla aaltopituudella koko ajan, että me ymmärretään toisiamme aika vähästä. Tärkeintä mulle retkessä oli saada Ransu ja faija yhteen. Että niillä on oma juttu, joka ei tule mun kautta. Se on helpottavaa, ettei mun tarvitse kantaa syyllisyyttä siitä, että mä sain lapsena jotain sellaista, mitä broidi ei saanut. Mulle koko retken tärkein kuva, on ehdottomasti se, jossa me kaikki, koko perhe olemme yhdessä. Halusin tuoda sulle tämän ison, ehjän perheen, jonka itse olen saanut vaimoni suvusta."

KATSO FRANZIN JA KIMIN LÖYDÖT TÄRKEIDEN KUVIEN ÄÄRELLÄ

Marianna ja Greta
Marianna ja Greta valokuvan voimaa

Mariannan ja Gretan löydöt

Marianna halusi tehdä valokuvaprojektin teini-ikäisen Greta-tyttärensä kanssa korvatakseen riitelyä ja ymmärtämättömyyttä. Gretan temperamentti ja olemisen tapa olivat lapsuudesta alkaen olleet äidille vieraita, eikä Marianna osannut tulkita lastaan. Tilanne paheni perheen muutettua Suomeen. Kansainvälisissä kouluissa positiivista huomiota saanut, herkkä ja valloittava Greta muuttui suomalaisessa koulussa ongelmatapaukseksi, sillä omiin maailmoihinsa uppoutuvan tytön tarkkaavaisuus ei riittänyt pitämään penaaleja ojennuksessa. Äiti alkoi saada syyllistämistä koulusta: hän ei siis osannut kasvattaa lastaan? Verbaalisen ja noperytmisen Mariannan puheeseen perustuvat yritykset saada selko tyttärestään, johtivat äidin ja tyttären valtaviin konflikteihin. Gretalle äidin epätoivo ilmeni pahimmalla mahdollisella tavalla, sillä Gretan oma tapa kommunikoida perustui katseeseen, kosketukseen ja musiikkiin. Äidin taukoamaton puhe oli hänelle mahdotonta omaksua.

Valokuvaprosessissa Marianna näkee suuren vaivan oppiakseen kohtaamaan lapsensa uudella tavalla. Tässä auttaa valokuvaaminen: kameran etsimen kautta Marianna tyytyy vain katsomaan, ihmettelemään ja lumoutumaan ainutlaatuisesta lapsestaan ja opettelemaan hyväksymään sen, ettei ymmärrä Gretan maailmaa kokonaan. Marianna tutkii valokuvien avulla, miten äidin ja tyttären konflikti ja äidin viha on näyttäytynyt perheen muille lapsille ja puolisolle. Oppi menee perille: kuvien näyttämiä asioita ei voi ohittaa. Marianna löytää oman pienuuden kokemuksen äitinä ja naisten syyllistävän sukupolviketjun oman kelpaamattomuuden tunteen takana.

Gretalle tärkeimmäksi ei lopulta muodostukaan kuvausretki ja upeat valokuvat, vaan se, että hän näkee äidin todella yrittävän hidastaa omaa rytmiään Gretalle sopivaksi. Greta haluaa tulla äitiä vastaan ja ottaa vastuun äidin kohtaamisesta konfliktin toisena osapuolena. Prosessin aikana työstetyt vanhat kuvat myös kertovat Gretalle, ettei hän olekaan ollut perheen ulkopuolinen, kuten on kokenut. Valokuvaprosessi muodostuu mullistavaksi Mariannalle ja Gretalle, jotka löytävät sen jälkeen uudenlaisen läheisyyden, ilman pelkoa palaamisesta jatkuviin riitoihin.

MARIANNAN TÄRKEIMMÄT: Aina, kun kimpaannuin Gretalle, niin mulle tuli epävarmuus, et nyt joku taas mulle sieltä sanoo, että sä et osaa kasvattaa tuota lasta. Mä tajusin, että kuka se on siellä, ja että heitähän on ihan hirvittävän paljon. Mä ymmärsin, että me ollaan sisäkkäin, kuin maatuskat: että mun sisällä on se mun äiti ja sisar ja sitten sen sisällä on taas tytär ja siellä sisällä on sen äiti. Se on ihan hirvittävän pitkä ketju kritiikkia ja arvostelua. Ja sit just mä en kestänyt. Se on niin ihan mahdoton kestää. Voi ollakin niin, että minä todella kosketuin ensisijaisesti lapsesta sisälläni. Se on minusta kuitenkin varmasti se tie, jolla pystyn koskettamaan ja katsomaan Gretaa ja lopulta hänen kuviaan toisin. Olen kaivannut, että vaikealla hetkellä Greta pysähtyisi ja kuuntelisi. Että en halua, että hän kääntyy pois päin. Olen aina miettinyt, minkä takia Gretan on pitänyt mennä sinne omaan maailmaansa. Nyt ymmärrän, että Greta tulee sieltä tänne hissun kissun. Gretassa on aina salaperäsyyttä, niikuin joku sadun ihminen, joka on pudonnut tänne mun perheeseen. Ymmärsin, että mun ei tarvitse saada vastauksia. Että älä sano mitään, vaan katselepas vähän aikaa. Miksi se lapsi reagoi tolla tavalla? Se on hirveen konkreettinen ohje, mikä on löytyny tämän prosessin aikana, että sun ei tarvitse nyt tällä hetkellä saada sanoilla itseäsi ymmärretyksi. Mä kuuntelen sitä, joka Gretassa on mulle vierasta. Jos olisimme tehneet tämän prosessin aiemmin, minun ei olisi tarvinnut hakea diagnoosia ymmärtääkseni Gretaa.

GRETAN TÄRKEIMMÄT: "Mä olen huomannut että olen ajatellut, etten ole ikinä kuulunut tähän perheeseen. Nyt kun on tätä varten katsottu vanhoja videoita ja kuvia, niin eihän meillä olekaan ollut hirveetä kotona. Olen miettiny, et miksi mä olen ajatellu, että olen ollut toisarvoinen. Se näyttää vaan, että mä olisin jotenkin vähän poissaoleva, niinkuin muissa maailmoissa. Mutta ei mua ole syrjitty, se on ollut mun joku ihan outo kuvitelma. Vähän tyhmältä on tuntunut, että mut on nostettu jalustalle. Haluaisin korvata muillekin sen, koska on ihan absurdia ajatella että yksi on erilainen ja nyt sitä pitää huomioida. Kaikki on yhta lailla erilaisia ja arvokkaita. Koko aika on puhuttu siitä, kuinka äiti on kohdellut mua väärin, mutta mä uskon, että suurin osa riidoista ei ala pelkän yhden ihimisen takia. Mä olen miettinyt, että ehkä munkin kannattais olla helpompi. Kuvausretkellä äiti kannusti ja oli vaan siinä tukena eikä turhautunut siitä, jos mä en tajunnut mitään. Vaikka kyllä mä huomasin, jos se turhautu jostain, mutta se antoi vaan olla ja meni mun rytmin mukaan. Kun mä huomasin, että äitikin oli yrittänyt ja halusi parantaa välejä, niin mulle tuli itsellenikin sellanen herätys, että mäkin haluan. Äiti näytti mallia. Mä uskon että ei meille synny hirveesti kinaa nyt just sen takia, kun äiti on vähän rauhallisempi. Mutta jos nyt kävisikin, että esimerkiksi äiti on väsyny, niin mun pitää vaan muistaa ottaa sekin huomioon, että se ei voi koko aika huomioida mua, vaan mun on kans annettava takas. Ihanaa oli ylipäätänsä se, et äiti halus ottaa just mut tähän. Miksi? Niinkun oikeesti!"

KATSO MARIANNAN JA GRETAN LÖYDÖT TÄRKEIDEN KUVIEN ÄÄRELLÄ

Roosan ja Vilman löydöt

Roosa ja Vilma
Roosa ja Vilma valokuvan voimaa

Roosa ilmoittautui voimauttavaan valokuvaprosessiin, koska kärsi isosiko Vilmaan liittyvästä etäisyydestä. Roosa haluaisi olla siskolle rakas. Siskot ajautuivat loukkaamisten ja loukkaantumisten tielle teini-iässä, jolloin Roosa otti askeleita omalle polulleen, joka kaikin tavoin poikkesi isosisko Vilman viitoittamasta tiestä. Kun Vilma suoritti ja toimi tavoitteellisesti, hyppeli Roosa kiinnostuksesta toiseen. Siskojen arvomaailmat ja temperamentit olivat täysin erilaisia, mutta tunneilmaisun erot aiheuttivat kuitenkin suurimpia väärinkäsityksiä. Herkkä ja tunteensa avoimesti näyttävä Roosa tuntui pidättyvästä ja tunteitaan kätkevästä Vilmasta kiivaalta ja tuomitsevalta. Roosa taas koki isosiskon viileyden rakkauden ja kiinnostuksen puuttumisena.

Nuoruusiässä Vilmaa järkytti Roosan erilaisuus: Roosa teki asioita, joita Vilma ei olisi ikinä rohjennut; kuten uhmata opettajavanhempia. Isosiskona Vilma koki joutuneensa vanhempien ja Roosan väliin. Huoli pikkusiskosta muuttui vihaisuudeksi Roosan tekoja kohtaan, jonka Roosa taas koki oman persoonansa kelpaamattomuutena. Keskinäinen piikittely ja molemminpuolinen pelko kritisoiduksi tulemisesta jäi päälle nuoreen aikuisuuteen asti tehden koko sisarussuhteestä jännittyneen. Voimauttavan valokuvan prosessissa Roosa toivoo loukkaavien tapahtumien selvittämistä ja anteeksipyyntöä perheeltään. Prosessissa hän joutuu kuitenkin tarjoamaan Vilmalle ehdoitta hyväksyvän katseen ja tarkistamaan, onko oma tapa katsoa siskoa reilu ja Vilmaa aidosti näkevä.

Vilma vie Roosan omaan maailmaansa, suurkaupungin säihkyvään yöhön ja vaikuttuu Roosan halusta sovittautua isosiskon maailmaan. Vilmalle merkityksellisimmäksi muodostuu Roosan halu olla Vilman kanssa samanlaisina yhteiskuvassa. Roosalle taas tärkeintä oli nähdä Vilma hassuttelevana ja heittäytyvänä. Molemmat tulevat retkellä toisiaan vastaan ja tarkistavat myös omaa arvomaailmaansa: Vilma huomaa, että pikkusisko pärjää omilla valinnoillaan ja häneltä voi oppia rohkeutta. Roosa huomaa olleensa liikaa oman elämäntapansa pauloissa ja voivansa ottaa oppia siskon suunnitelmallisesta tavasta elää. Ensiaskel siskon erilaisuuden hyväksymiseen ja läheisemmän suhteen rakentamiseen on otettu.

ROOSAN TÄRKEIMMÄT: Matkalla opin tuntemaan Vilmaa enemmän tai jotenkin sen piirteet hahmottui enemmän. Mä olen aina miettinyt, että Vilma on kauhean kärsimätön ihminen, että nyt tehdään tämä ja sitten siirrytään toiseen. Kuvatessa Vilman kärsivällisyys kohosi pintaan. Vilma toi keskittymiskykyä ja tasapainoa. Yritin kuunella, että millä tavalla Vilma tuo tähän meidän juttuun, sellaista suhdetta ja sidettä. Rauhallisuus, joka Vilmassa on, se jotenkin balansoi meidän tätä erilaisuutta. Ehkä sekin tajusi minkälainen mä olen edes vähän, että en mä ehkä olekaan niin tyhmä tai hassu, että on mulla se vakava puolikin. Opin tästä projektista ja Vilman kanssa työskentelystä, että pitää antaa tilaa myös toiselle, kuunnella aidosti, mitä toisella on sanottavaa. Ehkä olen ollut niin visusti omien mielipiteitteni ja elämänkatsomukseni pauloissa, että oon jättänyt toisten mielipiteet vähemmälle. Kaikkihan on erilaisa, eikä mielipiteistä voi suuttua. Projekti on antanut myös mahdollisuuden tutkia itseäni ja kokea ylpeyttä, kun katson peiliin. Ennen olen ollut hirveän itsekriittinen ja ajatellut itsestäni kauhean pahoja juttuja. Nyt olen uskaltanut kertoa vanhemmille ja Vilmlle asioita, joita en ole aiemmin kehdannut.

VILMAN TÄRKEIMMÄT: Kun ilmoitit tästä projektista, en ymmärtänyt projektin syvintä tarkoitusta. Pikkuhiljaa ymmärsin mistä oli kyse: minusta ja sinusta ja meidän suhteestamme. Aluksi oli vaikea keksiä meitä yhdistäviä asioita – kiinnostuksen kohteemme kun olivat jo nuoruusvuosista vieneet meitä niin eri suuntiin. Tajusin, että perimmiltään tässä oli kyse siitä, että ymmärtäisimme toisiamme, koska olemme erilaisia. Ei minun ystävänikään ole samanlaisia kuin minä, ei kukaan ole. Me kaikki olemme omanlaisiamme ja juuri sellaisina meitä tulisi arvostaa. Ehkä olen ollut niin omien ajatuksieni orja, etten ole nähnyt kaikkia niitä hienoja asioita mitä sinä olet saanut aikaan polulla jota olet päättänyt kulkea. Olen hieman pelännyt puolestasi, koska välillä tekosi ovat olleet sellaisia, joita minä en olisi uskaltanut tehdä. Kuitenkin, olen aina tiennyt että pärjäät. Olet vahva ja uskot itseesi, ja se on hienoa. Sinä olet monessa asiassa minua parempi ja lahjakkaampi. Olet luova ja inspiroiva, minä taas kaavoihin kangistunut ja jämäkkä. Se näkyy tekemisissämme, mutta ei tee minun tekemisiäni yhtään sinua tekemisiäsi paremmiksi. Itse asiassa monessa asiassa minun pitäisi ottaa sinusta mallia. Olet rohkea, ennakkoluuloton ja spontaani ja se on vienyt sinua juuri oikeaan suuntaan. Olen ylpeä siitä, mitä olet saanut aikaan, ja että olet pystynyt rohkeasti olemaan oma itsesi. Olen pahoillani, jos en ole sitä sinulle selvästi sanonut. Haluan että tiedät sen. Ehkä meidän pitää vaan olla lempeämpiä toisiamme kohtaan ja nähdä toistemme erilaisuus hienona asiana. Ei meidän pidä ollakaan samanlaisia, se olisi varmaan paljon tylsempääkin.

KATSO ROOSAN JA VILMAN LÖYDÖT TÄRKEIDEN KUVIEN ÄÄRELLÄ

Johannan ja Hannun löydöt

Johanna kutsui isän mukaan voimauttavan valokuvan prosessiin, koska oli joutunut myöntämään itselleen kaipaavansa isää nähtyään isän Johannan oman pienen tyttären luotettavana ja raittiina ukkina. Isän katse herätti Johannassa häpeää ja kelpaamattomuutta ja Johanna oli syyttänyt isää monista menneisyyden tapahtumista. Hän ei tiennyt, rakastaako isä häntä, vaikka isä itse koki rakastavansa Johannaa huolehtimalla Johannan pienestä tyttärestä. Hannu-isä oli itse menettänyt oman rakkaan ja läheisen isänsä lapsena, eikä ollut sen jälkeen enää kyennyt ilmaisemaan hellempiä tunteitaan. Herkkä Johanna kaipasi, että isä ilmaisisi rakkauttaan katseella ja sanoilla. Hannu-isälle valokuvaamisen tarkoitus näyttäytyi aluksi hämäränä. Hän ei tunnista Johannaa tyttären tärkeistä omakuvista. Hannu ei ole nähnyt Johannan herkkää puolta, vaan ainoastaan kovan ja vaativan. Johannalle on musertavaa, ettei isä tunnista hänen ydinminäänsä ja hän tuntee halua jättää luovuttaa.

Voimauttavan valokuvan prosessissa isä vie tyttärensä oman elämänsä käänteentekeviin paikkoihin: raitistumisen vaiheeseen ison louhoksen esimiehenä, sekä menetetyn isän lapsuusmaisemiin. Johanna joutuu kamppailemaan antaakseen isälle tilaa, sillä oma tarvitsevuus ja kaipuu isän katseeseen on suuri. Johanna löytää hiljaisuuden merkityksen. Isä alkaa pehmetä, kun Johanna vain on läsnä isän vierellä. Matkalla Johanna kokee, että isä kertoo hänelle tärkeitä asioita enemmän, kuin koko elämän aikana. Johanna saa selityksiä ja ymmärrystä. Hannulle on tärkeää saada näyttää Johannalle oman elämän muutoskohta ja vastuuta kantavan ammattimiehen puoli, jota Johanna ei ole tuntenut. Kuvien äärellä molemmat pystyvät kertomaan toisilleen arvostavia asioita. Johanna saa kuulla, että isän Johannassa tunnistama määrätietoisuus, on myös isän ihailema piirre. Johanna on selviytynyt vaikeista oloista ja pitänyt huolta veljistään. Prosessi tuo olemmille kokemusta puhtaalta pöydältä aloittamisesta. Torjunnan pelon vähetessä syntyy pehmeys ja luottamus toisen rakastavaan katseeseen. Johanna kokee, että hän on saanut sen isän, joka häneltä lapsena puuttui.

JOHANNAN TÄRKEÄT: "Koska mun isä ei ole ollut läsnä mun elämässä antamassa mulle niitä asioita, joita mulle kuuluu, niin mähän voin kohdella häntä miten vaan. Mä voin komennella, sanoa, mitä tehdään, koska minulla on siihen oikeus, hänen on otettava kaikki vastaan ja korvattava kaikki vääryys, jonka hän on tehnyt minulle. Mä olen joutunut tekemään todella paljon töitä ja mussa on tapahtunut jotain suurta, koska mä olen pyytänyt isältäni anteeksi. Mä olen pyytänyt anteeksi, että mä olen hänelle räyhännyt ja käyttäytynyt sopimattomasti. Nyt kun mun isä katsoo mua, niin mä tiedän että hän on ylpeä ja mä olen hänelle rakas. Miten isä ottaa ihan fyysisestikkin kontakia muhun, niin mun mielestä se kertoo siitä, että hän ymmärtää sen, että meillä on nyt tässä uusi aika. Mä uskon, että isä luottaa siihen, että menneisyyden taakka on nyt heitetty. Mä haluan hänelle välittää sen, ettei hänenkään tarvitse sitä taakkaa kantaa. Hänkin sai nyt uuden mahdollisuuden ja hän tarttui siihen. Hän on tehnyt suuren korjaavan työn tässä.

HANNUN TÄRKEÄT: "Ei Johannan ole muuttunut, mutta ehkä hän on minun mielessäni muuttunut. Ehkä se on niin päin. Hän ei ehkä ole niin kova, kuin on joskus ollut. Eurajoella oli hieno näyttää Johannalle niitä paikkoja, missä mä oon ollu työssä ja mitä mä oon saanu siellä luotua valtavan, Euroopassakin valtavan laitoksen. Minun oli hyvä, että sain kertoa Johannalle sen että kuinka vastuullinen työ minulla oli ja kuinka minä muutuin, juuri nimenomaan siinä minä muutuin silloin vuoden 95 alkaessa niin mä muutuin kyllä todella paljon. Ehdottomasti alkoholin käyttö väheni, mulla oli siellä koko liuta miehiä jotka oli minun vastuulla. Hienointa oli tämä, että Johanna oli mukana. Se oli mulle, se tuntui tosiaan, että minä en ole nyt yksin siinä. Se oli hienoa todellakin, että minulla oli joku mukana ja että se oli Johanna. Johanna on tärkeä mulle. Projektihan on ollut aivan loistava. Ainakin sen olen huomannut, että voimme Johannan kanssa nykyään riidelläkin! Ennen riitelystä jäi mykkäkoulu ja suuttumus, nyt voimme puhua asioista."

KATSO PÄÄTÖSJAKSO
YLE Teema, MA 17.3. KLO 21.
UUSINTA SU 23.3. KLO 20.15
KESTO 45MIN

TUTUSTU SARJAN AIEMPIIN JAKSOIHIN JA PERHEIDEN VALOKUVAPROSESSEIHIN:

NINNI & TIINA
EERO & KERTTU
MARIANNA & GRETA
FRANZ & KIM
ROOSA & VILMA
JOHANNA & HANNU

TUTUSTU VALOKUVAN VOIMAA -SARJAN IDEAAN

LUE TAUSTAA VOIMAUTTAVAN VALOKUVAN MENETELMÄSTÄ

Kommentit
  • Valokuvan voimaa ja Maailman ihanin tyttö -näyttelyt Vantaan taidemuseossa

    Valokuvan voimaa -sarja, -verkkoyhteisö ja -näyttely ovat osa voimauttavan valokuvan menetelmän viisitoistavuotisjuhlavuotta. Valokuvan voimaa -sarjan perheiden upeimmat kuvat ovat esillä yhdessä kotimaahan kiertueelta palaavan, Maailman ihanin tyttö -näyttelyn kanssa. Jokaisella ihmisellä on oikeus kokea itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi! Tervetuloa näyttelyn ilmaisiin konsertteihin, yleisöluennoille, opastuksiin ja seminaareihin. Vantaan taidemuseo 29.1. alkaen.

  • Siemenkuva – yhteisten merkityksellisten kuvien kudelma

    Miina laittaa jokaisena -Valokuvan voimaa esitysviikkona liikkeelle sarjan teemoihin liittyvän henkilökohtaisen siemenkuvan ja tarinan. Viimeisen siemenkuvaketjun teema on tulevaisuus. Sarjan perheiden tarinat ja läheisten kaipaus toistensa liikautti ehkä myös jotain sinussa? Millaisia korjaavia ja iloa tuovia asioita toivot elämääsi? Seitsemännen siemenkuvaketjun aihe on: Mitä haluan vahvistaa elämässäni?