Räppäri Cheek vieraili entisessä koulussaan Launeen yläasteella Lahdessa pohtimassa nuorten kanssa väkivaltaa. Ajatuksista muotoiltiin yhteisvoimin väkivallan vastainen räp.
Cheek eli Jare Tiihonen syntyi Vantaalla vuonna 1981, mutta varttui Lahdessa. Launeen yläasteella kaksoisveljekset Jare ja Jere eivät olleet sieltä kilteimmästä päästä. Jarella oli mm. tapana ottaa pamppu mukaan kouluun itsepuolustukseksi. Parempi suunta löytyi lopulta musiikin myötä ja turhautuminen alkoi purkautua tekojen sijasta sanoituksiin.
Entinen opettaja ja nykyinen rehtori Esko Taipale muistaa Tiihosen veljekset 90-luvulta. Tavatessaan Jaren nyt vuosien jälkeen, aukeaa tilaisuus keskustelulle kouluajoista ja väkivallasta.
Rehtorin tapaamisen jälkeen Jare saa haltuunsa Launeen koulun erityisluokkalaiset. Nuoret kertovat kokemuksiaan väkivallasta ja pohtivat sen eri muotoja ja syitä. Cheekin avustuksella ajatukset saatetaan riimeiksi. Lopputuloksena on väkivallan vastainen räp, jonka Cheek ja erityisluokan oppilaat esittävät muille koululaisille.
Tehtävä koulussa - ohjelmasarjassa pureuduttiin koulun ongelmiin, niihin jotka puhuttivat erityisesti koululaisia itseään, mutta myös laajemmin niin kouluyhteisöissä kuin perheissäkin.
Teksti: Heidi Sommar