Totuus Joulupukista

Onko Joulupukki pelottava, ikkunain takaa kurkisteleva hyypiö vai koko perheen yhteinen leikinaihe? Ajoittain kovin kriittisiä sävyjä saava reportaasi vuodelta 1966 käsittelee aihetta gallupin ja haastatteluiden avulla. Myyttinen perinnehahmo jakaa mielipiteitä ikään katsomatta.

Yövartija Aarne Nousiainen julistaa katugallupissa, ettei usko joulupukkiin. Joulupukki ei myöskään ole hänen jouluunsa tulossa.

Pukin sihteeriksi tituleerattu Anne Kanerva taas esittelee tämän merkitystä itselleen. Toivomuskirjeitä saapuu säkkikaupalla Kanervan toimistolle ympäri maailman. Kirjeisiin ei kuitenkaan ole mahdollista vastata yksilöidysti. Kiitokset lähetetään vuosittain samoilla korteilla.

Perheenäiti Ansu Huunonen muistelee, että hänen lapsuutensa Joulupukki oli hyvin pelottava hahmo. Perinteinen vitsanuhka ja kurkistelevat tontut ovat jääneet Huunoselle vahvasti mieleen. Hän toivoo, että elementit saataisiin karsittua pois perinteestä.

Myös psykiatri Klaus W. Karlsson esittää huolensa pienten lasten pelottelemisesta Joulupukilla. Psykiatri ei myöskään ole henkilökohtaisesti innoissaan tarinoista ikkunoiden takana kurkistelevista tontuista: "Niissä on jotain vainoamisen leimaa."

Liikemies Ralf Westerback sitä vastoin sanoo olevansa Joulupukin ylin ystävä, ainakin niin kauan kun kauppa käy: ”Eiköhän asia ole niin, että me (liikemiehet) olemme niitä joulutonttuja. Me autamme Joulupukkia siinä, että saamme ihmiset ostamaan hyviä joululahjoja.”

Myös reportaasin toimittaja esittää näkemyksensä joulun kaupallisuudesta. Kauppakeskusmiljöössä pakettivuorta kantaen toteutettu kävelymonologi – mikrofoninjohto perässä laahaten – muotoutuu melkoiseksi joulusaarnaksi.

Itse pääjehu, Joulupukki, saadaan myös hetkeksi gallup-mikrofonin eteen. Pukin mielipide omasta olemassa olostaan ja tarpeellisuudestaan on tosin melko yllättävää kuultavaa.

Teksti: Ville Matilainen