Hyppää pääsisältöön

Harmajan luotsit merenkulun turvaajina

Lyhytelokuvat vuosilta 1977 ja 1958 kertovat luotsien työstä ja vapaa-ajasta Harmajan luotsiasemalla. Harmajan luotsi- ja majakkasaari sijaitsee Helsingissä Suomenlinnan edustalla ja luotsit saattavat laivat turvallisesti mereltä satamaan ja satamasta merelle.

Tietolaatikko

Harmajan saarella, Helsingissä Suomenlinnan edustalla, on ollut tiettävästi purjehdusmerkki jo 1500-luvulla. Tunnusmajakka valmistui 1700-luvulla ja vuonna 1883 rakennettiin saarelle ensimmäinen valomajakka. Harmajan ensimmäinen luotsiasema rakennettiin 1854. Nykyinen vuonna 1969 valmistunut asemarakennus on Suomen vilkkain luotsiasema.

Lähde: Wikipedia ja Merenkulkulaitos

Lyhytelokuva talvelta 1977 kuvaa luotsin päivää Harmajalla. Luotsit kertovat parasta aikaa työssä olevan kesän, jolloin ilmat ovat kirkkaat ja luotsien perheetkin viihtyvät uimassa Harmajan rannoilla. Talvella luotsausta tehdään kylmissä oloissa pitkin jääuomia.

Harmajassa työskenteli tuolloin 14 luotsia, jotka eivät tosin koskaan olleet yhtä aikaa saaressa, vaan osa oli laivoja saattamassa satamassa. Luotsiasemalla päivystyksessä oli tehtävänä tarkkailla myös mahdollisia onnettomuuksia ja öljyvahinkoja.

"Tämä on melkein ainoa ammatti, johon navigaatiokoulutuksen saanut henkilö voi ryhtyä maissa", kertoo yksi luotseista.

Englanti oli yleinen merenkulun kieli, ruotsiakin käytettiin välillä ja joskus turvauduttiin käsilläpuhumiseen.

Tauoilla luotsit pelaavat biljardia ja kalastelevat, fotokerhoon kuuluu puolisenkymmentä valokuvausta harrastavaa luotsia, sukelluksen harrastajat löytävät merestä paljon vanhaa tavaraa ja iltaisin lämpiää sauna. Ruokaa ostetaan maista ja ohikulkevat kalastajat heittävät luotseille kalaa.

Vuonna 1958 valmistuneesta mustavalkoisesta filmistä ei ole enää tallella ääninegatiiviä. Aluksi nähdään merellä Luotsihallituksen tarkastusalus Suunta ja kapteeni Rangell katselee Kustaanmiekan salmea komentosillalla. Aluksensa kannella näkyy myös kapteeni Lönnroth. Filmillä luotsi kiikaroi merelle Harmajan luotsiasemalta, luotsilippu nousee, luotsivene lähtee alusta vastaan ja luotsi siirtyy alukseen ja palaa sitten veneellään Harmajalle.

Rahtialuksen komentosillalla kapteeni ottaa luotsin vastaan ja luotsi siirtyy ohjaamaan alusta kohti satamaa. Kapteenin kiikareissa siintää Harmaja.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto