Hyppää pääsisältöön

Voita liput loppuunmyydylle Rubikin jäähyväiskeikalle

Äänestä Rubikin paras biisi ja voit päästä todistamaan, kun bändi nousee viimeistä kertaa yhdessä lavalle. Rubik on myös luvannut soittaa eniten ääniä saaneen kappaleen jäähyväiskeikallaan!

Rubikin Artturi Provinssirockissa 2011 // Kuva: Tomi Mikola

YleX on saanut käsiinsä liput Rubikin loppuunmyydylle, vihoviimeiselle keikalle Helsingin Korjaamolle. Nyt sinulla ja ystävälläsi on siis ainutlaatuinen tilaisuus päästä todistamaan, kun bändi nousee viimeistä kertaa yhdessä lavalle. Äänestä siis parasta biisiä!

Helsinkiläinen indierockbändi Indiebändi Rubik lopettaa. Yhtye nähdään viimeiset kerrat Helsingin Korjaamon Vaunusalissa tulevana viikonloppuna loppuunmyydyillä keikoilla. Rubikin viimeisillä keikoilla nähdään myös runsas joukko vierailijoita, joiden kanssa bändi on vuosien saatossa työskennellyt.

Kymmenenvuotisen uran tehnyt bändi on ollut muun muassa ehdolla Nordic Music Prizen saajaksi vuonna 2011. Sen Solar-albumi kilpaili parhaan Pohjoismaisen levyn tittelistä ja 20 000 euron palkintosummasta. Lisäksi Rubik on ollut yksi ahkerimmin ulkomailla keikkailleista suomalaisista indiesuosikeista.

Rubikin keulahahmo Artturi Taira valitsi YleX:n Rubikin paras biisi -äänestykseen seuraavat kappaleet:

Indiana

Storm in a Glass of Water

City & The Streets

Just Heads Dropping

Wasteland

Laws of Gravity

Äänestä suosikkiasi YleX:n Tapaninkalenterin 17. luukussa ja perustele valintasi. Parhaiten perustellut saa Rubik-liput itselleen ja ystävälleen (1+1) valitsemalleen Rubikin jäähyväiskeikalle. Lisäksi Rubik on luvannut soittaa voittajakappaleen jäähyväisten kunniaksi. Äänestys päättyy torstaina 19. joulukuuta.

Lähteet: YleX