Hyppää pääsisältöön

Kuusijuhla Pispalan ala-asteella Tampereella

Vuoden 1987 jouluohjelmassa ihastellaan koulun joulujuhlan lisäksi talvisia maisemia Pispalanharjulta. Lopulta paikalle saapuu myös Joulupukki tonttuineen.

Joulujuhla Pispan koululla aloitetaan Me sytytämme kynttilät -kappaleella. Kynttilöiden parista siirrytään oppilaiden evankeliumikuvaelmaan, jonka aikana kuullaan muun muassa Enkeli taivaan -jouluvirsi.

Astetta reippaampana ohjelmanumerona on koululaisten liikuntaesitys kynttilät kädessä. Ja mikäpä sopisi reippailuun paremmin kuin "Reippahasti käypi askeleet".

Juhlan loppupuolella paikalle saapuu vielä Joulupukki tonttuineen riemastuttamaan lahjannälkäisiä lapsia.

Tilaisuus päättyy oppilaiden kuvaelmaan. Tämän jälkeen lauletaan vielä yhteislauluna "Joulupuu on rakennettu".

Yle televisioi kuusijuhlan Pispan koululta myös vuonna 1976. Tämäkin juhla on katsottavissa Elävässä arkistossa.

Teksti: Ville Matilainen