Voimauttavan valokuvan mentelmä korjaa perheitä
"Perhevalokuvat ovat rakkaudellisia vain, jos ne ovat vastavuoroisia"
Vaikka perhevalokuvat sisältävät onnen ja rakkauden hetkiä, niihin voi liittyä myös paljon kipua, sillä kaksi eri ihmistä näkee ja ymmärtää ihan eri asioita samassa valokuvassa. Vanhemmalle valokuva voi kertoa siitä, kuinka paljon hän on rakastanut lastaan ja lapselle kuva voi tarkoittaa sitä, ettei häntä ole koskaan hyväksytty perheessään omana itsenään. Se mikä on toisen rakas ja tärkeä kuva, voi olla toiselle loukkaava ja syvää surua sisältävä.
Voimauttavan valokuvan menetelmän idea on totutella perheen sisällä kestämään ja ymmärtämään sitä, että läheisetkään ihmiset eivät voi täysin tavoittaa toistensa maailmaa. Toinen ihminen reagoi eri tavalla elämän tapahtumiin ja antaa niille aivan eri merkityksiä, kuin minä. Hän kaipaa myös aivan erilaista rakastetuksi tulemista ja osoittaa ihan eri tavalla rakkautta, kuin miten minä yritän rakastaa toisia ja kaipaan itse tulla rakastetuksi. Miten voimme kokea kuuluvamme samaan perheeseen ja ymmärtää, nähdä ja kuulla todella toisiamme, vaikka olemme niin erilaisia? Jokainen meistä kärsii perimmäisestä kömpelyydestä ymmärtää ja kohdata omia rakkaitamme sellaisella tavalla, jolla he kaipaavat tulla nähdyiksi.


Myös Valokuvan voimaa sarjassa monien perheiden jännitteet ovat johtuneet tästä erilaisuudesta. Perhettä kohdannut suru voi hajottaa perheen, kun jokainen perheenjäsen kaipaa yhtä paljon lohtua, mutta tavalla, jota toiset eivät voi käsittää. Perheenjäsenten vastakkaiset temperamentit ja tapa havainnoida ja ymmärtää maailmaa voivat aiheuttaa arjessa suuriksi paisuvia kohtaamisen hankaluuksia ja väärinkäsitysten kierrettä. Kontrolloitu ja uppoutumista kaipaava perheenjäsen kokee impulsiivisen ja avararajaisen perheenjäsenen turvattomana ja keskittymättömänä, kun impulsivinen puolestaan kokee kontrolloidun jumiutuvana ja tuomitsevana. Molempien perheenjäsenten kannalta toinen reagoi omaan nähdyksi tulemisen tarpeeseen eri lailla, vaikka molemmat tavat kokea ovat yhtä oikeita.
Elämän käännekohdissa ja isoissa periaatekysymyksissä tämä tahaton kohtaamattomuus voi saattaa ihmisiä erilleen toisistaan. Voimauttavan valokuvan menetelmässä valokuvausprosessin avulla opetellaan konkreettisesti katsomaan asioita toisen näkökulmasta. Perheessä prosessi rakentaa syviä ymmärretyksi tulemisen kokemuksia. Menetelmän tarkoituksena on, että jokainen perheenjäsen voisi kokea kuuluvansa perheeseen ja tulevansa hyväksytyksi moniulotteisena, omana itsenään.
Kun otan rakkaasta ihmisestäni valokuvan, haluan näyttää hänelle, miten tärkeä ja rakas hän on minulle. Kuitenkin katson häntä omasta maailmastani käsin ja läheiseni saattaa kokea, etten näe häntä oikein. Perhevalokuvaamisessa on mukana kömpelö yritys rakastaa, mutta emme osaa rakastaa läheisiämme tavalla, jolla he kaipaisivat tulla nähdyiksi. En voi todella tuntea edes rakkainta ihmistäni. Tähän liittyy ihmisenä olemisen kipu: tulenko itsekään ymmärretyksi niin, kuin todella kaipaan?
Voimauttavan valokuvan menetelmä ammatillisena työvälineenä
Voimauttavaa valokuvaa käytetään ammatillisena välineenä mm. sosiaali- terveys- ja opetusaloilla sekä työyhteisöjen kehittämisessä. Menetelmä liittyy läheisesti dialogisuuteen sekä ammatilliseen etiikkaan, ja sen keskeinen väittämä on, että ammatillisuus pitäisi nähdä näillä aloilla nykyistä vastavuoroisempana.
Hoitoalojen asiakkaiden elämään on saattanut liittyä näkymättömyyttä ja leimoja. Menetelmän lähtökohta on, että korjaavat asiat tapahtuvat liittymisen kokemuksessa toisiin ihmisiin. Lapsen on oltava arvokas ensin jonkun silmissä, ennen kuin hän voi olla sitä itselleen. Ammattilainen ei voi tietää mikä on asiakkaalle tarpeellista ja kehittävää. Arvioinnin ja ohjaamisen sijasta työntekijöiden rooli on rakentaa asiakkaalle korjaavia kokemuksia nähdyksi tulemisesta ja antautua tämän kanssa luovaan prosessiin, etsimään sitä, mikä on asiakkaalle korjaavaa ja merkityksellistä.
Suhteen dynamiikan muuttaminen poistaa työhön usein liittyvää valtataitelua ja epäluottamusta ja tuo tilan asiakkaasta lähtevälle itsemäärittelylle ja voimautumiselle. Asiakkaassa oleva ehjyys ja kyky katsoa omaa elämää korjaavasti, tulee esiin, kun ammattilainen oppii katsomaan häntä puhtaalta pöydältä, ilman diagnoosin ja ennakko-odotusten tuomaa sabluunaa. Voimauttava prosessi parhaimmillaan mahdollistaa piilossa olleen tai hauraan ehjyyden ja arvokkuuden näkyväksi tulemisen niin vaikuttavana, että sen olemassaoloon edes työyhteisö ei olisi osannut uskoa.
Voimauttavan valokuvan prosessi perustuu dialogisuuteen, jolloin esimerkiksi oppilaan ja opettajan väliltä poistuu työhön sisältyvä valta-asetelma. Valokuvaprosessista rakentuu moniääninen ja kunnioittava yhteinen tila, jossa oppilaan oma identiteettityö, persoona ja hänessä olevat voimavarat pääsevät esille. Keskiössä on oppilaan sekä hänen ympärillään olevien ihmisten vuorovaikutustaidot ja ajatus katseesta työn keskeisimpänä työvälineenä. Voimauttavan valokuvaprosessin avulla rakennetaan syvempiä ymmärretyksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksia sekä moniäänisyyttä lapsen, opettajan ja perheenjäsenten välille.
Työyhteisön kehittämisessä menetelmän lähtökohta on moniäänisyydessä ja hyvän näkyväksi tekemisen periaatteessa. Voimauttavan valokuvan menetelmän avulla vahvistetaan työn merkityksellisyyden kokemusta, työyhteisön arvostavia ja kuuntelevia vuorovaikutustapoja, tutkitaan arvoja sekä tehdään näkyväksi kuormittavan vastavoimaa. Ihmistyön aloilla keskeisen tärkeää on periaate, että menetelmää ei saa soveltaa toiseen ennen omaa prosessia ja oman katsomisen tavan ja nähdyksi tulemisen historian jättämien jälkien kohtaamista.
Omakuvan katsominen on myös useimmille hoidollisten alojen työntekijöille vaikeaa. Ihminen näkee omakuvassaan sen, miten hän katsoo itseään. Kuinka on mahdollista arvioida tai hoitaa toisen ihmisen sisäistä maailmaa, jos ei pysty katsomaan omaansa. Ammattilaiset aloittavat aina voimauttavan valokuvan täydennyskoulutusprosessin oman korjaavan katseen löytämisestä sekä oman työyhteisön hyvän näkemisen kyvyn vahvistamisesta, ennen työskentelyä asiakkaiden kanssa.
Voimauttavan valokuvan menetelmän ammatillinen käyttö edellyttää täydennyskoulutusta.
Tutustu sarjan perheiden tarinaan ja valokuvaprosesseihin:
NINNI & TIINA
EERO & KERTTU
MARIANNA & GRETA
FRANZ & KIM
ROOSA & VILMA
JOHANNA & HANNU
Valokuvan voimaa -sarja
Siemenkuva-harjoitus
Valokuvan voimaa näyttely Vantaan Taidemuseossa
Miinan viikkokolumni
Miinan kotisivut:
www.voimauttavavalokuva.net
Facebook: Voimauttava valokuva:
https://www.facebook.com/pages/Voimauttava-valokuva/167631063431092?fref=ts