Hyppää pääsisältöön

Aki Tykki uudesta levystä: Kirjoitin kaikki tekstit kuukaudessa

Tämän viikonlopun Mysteerihaastattelussa Happoradion Aki Tykki avautui levynteosta.

Happoradio // Kuva: YleX / Alma Hätönen

YleX Viikonlopun Mysteerihaastattelussa juontaja Anne Lainto joutuu haastattelemaan julkkista, jonka henkilöllisyyttä ei paljasteta hänelle etukäteen. Annen täytyy siis arvata haastattelun aikana, kenen kanssa hän puhuu.

Tällä kertaa mysteerihaastattelussa Anne haastatteli Happoradion Aki Tykkiä. Mies kertoi muun muassa levynteosta.

- Olen puuhaillut musiikin parissa. Masterointipäivä pukkaa päälle ja helmikuussa tulee uusi albumi, Tykki juttelee.

Pitkään tauolla olleen Happoradion keulakuva ei osaa vielä hahmottaa albumikokonaisuutta, koska se on vielä liian lähellä.

- Mulla on kuitenkin varovainen luottamus, että hyvää materiaalia on kasassa. Mun pitää kuunnella valmis levy kymmenen kertaa läpi, jotta osaan kertoa siitä. Varsinkin, kun kirjoitan tekstit aina vasta kun on ihan pakko. Olen siis kirjoittanut kaikki levyn tekstit viimeisen kuukauden aikana, Tykki tunnustaa.

Laulajan on välillä vaikea muistaa sanoja, vaikka bändi treenaakin ennen kiertueita paljon.

- Aluksi on vaikeaa muistaa sanat, mutta treenataan aina niin paljon ennen rundia, että toivottavasti ne menee selkärankaan. Aina joskus unohdan sanat keikalla, mutta luotan faneihin, että he auttavat ja laulavat mukana, mies juttelee.

Katso alta Happoradion Sinä & hän -musiikkivideo.

Lähteet: YleX Viikonloppu