Hyppää pääsisältöön

Mitä mieltä olet Jannika B:n kappaleesta Jääkausi?

YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Jannika B // Kuva: Ville Juurikkala

Kuka? Jannika B: Jääkausi

Mitä? Jannika B:n uusi kappale Jääkausi sai tänään ensisoittonsa YleX:n Uuden musiikin aamuvuorossa. Kappaleeseen tehdyn videon ensi-ilta on huomenna perjantaina 10. tammikuuta, jolloin artisti itse saapuu vieraaksi YleX Aamuun. Mutta tänään ratkotaan YleX Iltapäivän Rytmibarometri-voitto! Onko Jääkausi soittotakuun arvoinen? Haluatko kuulla sen ensi viikolla joka päivä? Ei sitten muuta kun peukuttamaan!
Kokkolalaislähtöinen Jannika B julkaisi esikoisalbuminsa Kaikki rohkeus viime vuoden helmikuussa. Vielä nimeämätön kakkoslevy julkaistaan maaliskuussa.

Hä? Jääkaudella tarkoitetaan kautta, jolloin maapallolla on suuria mannerjäätiköitä. Populaarikulttuurissa jääkautta käsittelevät muun muassa Ice Age -elokuvat.