Hyppää pääsisältöön

Yle on lähettänyt uutisia viittomakielellä jo 20 vuotta

Erityisryhmille tarjottavat palvelut ovat tärkeä osa Ylen julkista palvelua. Viittomakieliset uutiset palvelee erityisesti 3 000–5 000 kuuroa, heidän omaisiaan ja muita viittomakieltä osaavia.

Viisiminuuttinen uutislähetys nähdään nykyisin Yle TV1-kanavalla joka päivä kello 16.55.

Viittomakielisessä uutistoimituksessa työskentelee kolme päätoimista toimittajaa, joista kaksi on kuuroja. Kolmas on viittomakielentaitoinen kuuleva, joka muun muassa vastaa lähetysten lukemisesta ääneen.

Ylen tv-kanavilla on myös muita palveluja kuulovammaisille. Vuodesta 2005 Yle on lähettänyt myös 10-minuuttista Viikko viitottuna -lähetystä. Uusin palvelu on on eduskunnan kyselytunnin tulkkaaminen viittomakielelle.

Yle Uutiset viittomakielellä