Tero Pitkämäki nousi leikkauspöydältä jännittävään keihään kaksintaisteluun ja toi Suomen ainoan mitalin yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa 2013. Kilpakumppani Vitezslav Vesely valloitti maailmanmestaruuden.
Polvivaivasta kärsinyt Vesely latasi Moskovassa kaikki paukut ensimmäiseensä ja onnistui erinomaisesti heittäen 87,17. Tshekkiheittäjän aiempi "ennätystulos" arvokisoissa oli Lontoon olympialaisissa heitetty 84,11.
Tero Pitkämäki nakkasi Moskovan keihäsfinaalissa ensimmäisellään vain 83,40. Hän puisteli päätään hieman liian korkealle nousseen heiton jälkeen.
Toisellaan Osakan maailmanmestari uhitteli jo Vezelylle, mutta keihäs ei ollut optimiasennossa, vaikka lensikin melkein 87 metriin. Kolmannellaan Pitkämäki kohenteli jälleen tulostaan, mutta sentit olivat Vezelyn puolella. Tulos 87,07 jäi uupumaan kärkitilasta vain kymmenen cm:n verran.
Pitkämäki esitti keihään finaalissa upean, ylivoimaisesti tasokkaimman sarjan kilpailijoista, mutta se ei riittänyt mestaruuteen asti. Yhden nappiheiton loppukilpailussa saanut Jan Zeleznyn suojatti saavutti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden.
Pitkämäelle tämänkertainen MM-hopea oli uran viides arvokisamitali. Hän oli tyytyväinen pitkästä aikaa tulleeseen mitalisijaan.
Seinäjoella fanien luottamus Pitkämäkeen oli korkealla kisan alkaessa: "Pohojanmaalta lähretään voittamahan ja tappamahan!" Lopputuloksen selvittyäkin vältyttiin tappiomielialalta: "Ei se hopia oo häpiä."
Lontoon olympiapronssimies Antti Ruuskanen kärsi kisassa pahoista tekniikkaongelmista. Vasta viimeinen heitto lensi lukemiin 81,44, jolla Ruuskanen nappasi kuudennen sijan. Pronssia kisassa otti Venäjän Dmitri Tarabin tuloksella 86,23.
Testi: Yle Urheilu & Jukka Lindfors
Katso myös
- Pitkämäki Euroopan kakkoseksi 2006
- Terosta Osakassa keihään maailmanmestari
- Keihäspronssia tuliaisina Pekingistä
- MM-Berliini oli suomalaisille pettymysten paikka
- Pitkämäen kyynärpää keskeytti kipuilun ja vipusi keihään EM-pronssiin 2010
- Lähikuvassa Tero Pitkämäki
- Wikipedia: Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 2013 (fi.wikipedia.org)
- Yle Urheilu: Pitkämäelle MM-hopeaa (yle.fi)