Yleisradio tarjoaa tv-kanavansa teräväpiirtomuodossa 28. tammikuuta alkaen. Teräväpiirto- eli HD-muoto on tarjolla kaikille jakeluoperaattoreille samoin ehdoin, ja ne voivat jakaa Ylen HD-muotoisia kanavia omissa verkoissaan. HD-muotoisten kanavien aloittamisen yhteydessä koostekanava Yle HD lopetetaan.
”Haluamme edistää television HD-tekniikkaan siirtymistä Suomessa. Tässä vaiheessa pyrimme siihen, että Ylen HD-laatu tavoittaisi mahdollisimman suuren osan yleisöä”, sanoo Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo.
Teräväpiirtoa ensimmäisenä DNA:n ja Canal Digitalin asiakkaille
Ensimmäisenä Ylen kanavien antennijakelun aloittaa DNA joka on valinnut Yle TV1 HD- ja Yle TV2 HD -kanavat antenni- ja kaapeliverkkoonsa. DNA ja Yle neuvottelevat myös Yle Teema HD- ja Yle Fem HD -kanavien jakelusta DNA:n kaapeliverkossa. DNA välittää kanavat maksutta ja salaamattomina, eikä katseluun tarvita tv-korttia.
”Olemme iloisia voidessamme tuoda lisää Ylen tarjontaa HD-muodossa verkkoihimme, sillä teräväpiirto antaa huikeasti lisää elämyksellisyyttä television katseluun, kuten elokuviin, urheiluun ja musiikkiviihteeseen. Suomalaisilla onkin nyt ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä vaikkapa omat legendaariset jääkiekkosankarimme olympiajäillä teräväpiirtona", sanoo DNA:n televisioliiketoiminnan johtaja Mikko Saarentaus.
Myös satelliitti-tv-operaattori Canal Digital ottaa Yle TV1 HD- ja Yle TV2 HD -kanavat jakeluunsa. Kanavat lisätään kaikkiin kanavapaketteihin, eli kanavat näkyvät automaattisesti jokaiselle Canal Digitalin satelliittiasiakkaalle.
Ylen antennijakelussa olevat HD-muotoiset kanavat ovat Viestintäviraston linjauksen mukaan jakeluvelvoitteen piirissä olevia ns. must carry -kanavia. Niinpä DNA:n antennijakelun näkyvyysalueella myös kaikki kaapelioperaattorit ottavat jakeluunsa Yle TV1 HD- ja Yle TV2 HD -kanavat. Muiden Ylen kanavien osalta HD-jakelusta neuvotellaan vielä.
Myös Yle Areenan suorat tv-lähetykset tulevat mahdollisimman pian tarjolle HD-tasoisina.
Lisää teräväpiirtosisältöjä luvassa – myös Sotšista
Yle tarjoaa koko ajan enemmän aitoa teräväpiirtosisältöä. Studiotekniikan uudistusten ansiosta lähes kaikki Ylen omatuotantoinen tv-ohjelmisto on HD-tasoista vuoteen 2015 mennessä. Hankintaohjelmat ostetaan aina mahdollisimman hyvälaatuisina versioina.
Sotšin olympialaisista tuotetaan lähes 350 tuntia tv-ohjelmaa Yle TV1:lle, Yle TV2:lle ja Yle Fem -kanavalle. Suurin osa lähetyksistä on siis katsottavissa myös HD-tasoisina.
Ylen tv-kanavien HD-muoto on toistaiseksi kehitys- ja laajentamisvaiheessa oleva palvelu. Suomessa siirrytään antenniverkon tv-lähetyksissä teräväpiirtoon vaiheittain. Ylen nykymuotoiset tv-kanavat Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema ja Yle Fem jatkavat rinnakkain HD-muotoisten kanavien kanssa jopa vuoteen 2026 saakka.
Teknisiä tietoja palvelusta
Ylen teräväpiirtolähetysten kuvasuhde on laajakuva eli 16:9.
Lähetysstandardi antenniverkon HD-lähetyksissä on DVB-T2.
Antenniverkon asiakkaat tarvitsevat teräväpiirtokanavien katseluun vastaanottimen, joka voi olla integroitu DVB-T2-virittimellä varustettu televisio tai Full HD/HD Ready -televisioon liitetty DVB-T2-sovitin.
Antennin on oltava VHF-antenni, joka on suunnattu DNA:n lähetinasemaan.
Kaapeli-tv-verkon asiakkaat voivat nykyisillä HD-vastaanottimilla (DVB-C) katsoa Ylen HD-kanavia.