Matti Kassilan vuonna 1949 ohjaama Lipeälapset varoitti vanhempia jättämästä tuhoisaa myrkkyliuosta lasten ulottuville. Elokuvan realistiset otokset pienten potilaiden hoitotoimista Helsingin yliopiston sairaalassa saattavat järkyttää.
Lipeä eli natriumhydroksidi oli kotien tärkeä pesuaine ennen konepesun ja teollisten pulverien yleistymistä. Se oli myös vaarallinen syövytysaine, joka aiheutti vuosittain suuret määrät onnettomuuksia.
Lipeämyrkytyksen hoito kesti parhaassakin tapauksessa kuukausia, useimmiten vuosia, ja joka viides potilas menehtyi. Ainetta pidettiin kuitenkin "niin tärkeänä perheenemännille", että sitä koskivat lievemmät säädökset kuin muita myrkkyjä.
Oheisen elokuvan dramatisoidussa kohtauksessa perheenemäntä liuottaa lipeäkiteitä veteen juoma-astiassa, joka jää pikkulapsen ulottuville. Pelästynyt äiti juottaa pojalle ensiavuksi maitoa, kunnes lääkäri saapuu suorittamaan mahahuuhtelun.
Silloinkin kun pelastustoimet aloitetaan ajoissa, on potilaalle syötettävä lääkitsevää pulveria monta kertaa päivässä. Jottei ruokatorvi kuroutuisi umpeen, kanavaa pidetään auki työntämällä sinne kuminen letku.
Yliopiston korvaklinikalla kuvatuissa kohtauksissa hoidetaan vaikeampia tapauksia. Lapset, joiden ruokatorvi on kuroutunut umpeen, ovat nälkiintyneet miltei luurangoiksi.
Umpeutunutta ruokatorvea laajennetaan vähä vähältä paksummilla koettimilla. Erään hoitopöytään sidotun pojan ruokakanava on niin ahdas, että sen kautta kyetään ujuttamaan vain ohut silkkilanka. Mahalaukkuun tehdään avanne, jonka kautta lanka ja siihen sidottu öljytty koetin vedetään ruokatorven läpi.
Vaikeimmissa tapauksissa potilas kärsii lipeäsyövytyksen vaikutuksista koko ikänsä ja joutuu käymään laajennushoidossa vuosikymmeniä. "Käsittele lipeää kuin tulta", kuuluukin filmin viimeinen varoitus.
Tietolaatikko
Natriumhydroksidi (NaOH) eli lipeä on syövyttävää emästä, jota käytetään mm. puunjalostus-, tekstiili-, pesuaine- ja muoviteollisuudessa. Sitä on tehoaineena esim. konepesuaineissa, maalinpoistoaineissa ja putkenpuhdistusnesteissä.