Hyppää pääsisältöön

Orcar-ehdokas Jared Leto: Minut mielletään näyttelijän töitä etsiväksi muusikoksi

30 Seconds To Mars -yhtyeen keulahahmo Jared Leto on ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi roolistaan Dallas Buyers Club -elokuvassa. Hän sanoo ihmisten usein unohtavan hänen aloittaneen esiintyjänuransa näyttelijänä.

Jared Leto // Kuva: EPA/CLAUDIO ONORATI

Jared Leto on jo palkittu Dallas Buyers Club -roolistaan Golden Globe -palkinnolla ja nyt mies on ehdolla parhaan sivuosan Oscar-palkinnon saajaksi. Monet ovat puhuneet miehen elokuvamenestyksen johtuvan hänen menestyneestä musiikkiurastaan. 30 Seconds To Mars on tullut jo niin tunnetuksi, etteivät kaikki muista Leton olleen menestynyt näyttelijä jo ennen hänen yhtyeensä maailmanlaajuista menestystä.

- Toiset luulevat Dallas Buyers Clubin olevan minun ensimmäinen elokuvani. Minut mielletään nykyisin enemmän muusikkona, joka etsii näyttelijän töitä. Tilanne on kuitenkin ollut aina toisin päin, Leto kertoo Variety-lehden haastattelussa.

Jared Leto muutti Los Angelesiin näyttelijänuran vuoksi vuonna 1992. Hänen ensimmäinen elokuvarooli oli elokuvassa How To Make An Amarican Quilt vuonna 1995. Sitä ennen hän näytteli menestyneessä nuorisosarjassa, Niin kutsuttu elämäni. Leton elokuvaroolisuorituksia on nähty muun muassa menestyselokuvissa kuten Fight Club, American Psycho, Unelmien sielunmessu sekä Chapter 27, jossa Leto näytteli John Lennonin murhaajaa Mark David Chapmania.

Lue myös:

Hollywoodissa julkistettiin tämän vuoden Oscar-ehdokkaat – mukana Jared Leto ja Pharrell Williams

30 Seconds to Mars keväällä Suomeen!

Lähteet: Variety