Hyppää pääsisältöön

Tuolin kohtuukäyttäjä: Seisomapaikka junassa

Ylläolevan arvoituksellisen otoksen pointti on siinä, että minua ei näy kuvassa. Jos ei olisi Tuoliton tammikuu, istuisin vasemmalla, tabletti sylissä. Tai tuijottaisin tylsänä ulos pimeyteen.

Koska minulla ei ole autoa ja asun pääkaupunkiseudulla, tuolittomuus ei ole työmatkoilla ongelma. Viisitoista minuuttia lähiliikennejunassa seisten on helppo nakki jopa minunlaiselle selkärangattomalle istumatyöläiselle.

Pitkän matkan bussissa tai omassa autossa olisi enemmän haastetta.

Viheliäisintä istumismatkustamista on lentäminen. Tilaa on vähän, matkat ovat pitkiä ja liikkumismahdollisuudet mitättömät, Jos yritää oikoa koipiaan, edessäistuja mulkoilee murhaavasti ja jos kuvittelee harrastavansa käytävällä taukoliikuntaa, niin ei kohta enää kuvittele kun jo täpäkkä lentoemo tökkii tarjoilukärryllä ja palauttaa takaisin istumapaikalle.

Seisova ihminen näkee pidemmälle. Vakoilen junassa kanssamatkustajien tekemisiä: suurin osa istuu katkarapukumarassa, syventyneenä intensiiviseen kanssakäymiseen älypuhelimensa kanssa. Aika monen näyttö on facebookiin viittaavan sinisävyinen, erilaiset kännykkäpelit ovat myös suosiossa. Eikö kukaan enää lue Valittuja Paloja?

Puolityhjässä junassa voi tarkkailla myös sitä, miten ihmiset paikkansa valitsevat. Pääsääntöisesti matkustajat valitsevat mieluiten tyhjän välikön, sieltä paikan kasvot menosuuntaan ikkunan vieressä.

Ja siihen viereen tällätään se laukku. Sehän on itsenäinen olento ja haluaa oman istumapaikan.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede

Uusimmat sisällöt - Tiede