Hyppää pääsisältöön

Klovnit Juoksuhaudantiellä

RedNoseClubin Juoksuhaudantie, Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama
RedNoseClubin Juoksuhaudantie, Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama Kuva: Jouko Siro rednoseclub

Näyttämöllä on kaksi miestä joilla on punaiset klovnin nenät. He kertovat kolmannesta miehestä, jonka nenä on tavallinen.  

Tämän verran tiesin etukäteen, kun menin katsomaan esitystä nimeltä Juoksuhaudantie.

Red Nose Company ja Teatteri Quo Vadis ovat ottaneet käsittelyynsä Kari Hotakaisen Finlandia-voittajaromaanin. Mainitut kaksi klovnia ovat Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama, ohjaus on Otso Kauton. Hurraa heille kaikille, sillä esitys on mahtava. Klovnien avatessa ensi kertaa suunsa olin tosin kauhistunut: tuollainen ääni! Sitten totuin ääneen, ja lopulta aloin pitää siitä.

On ihanaa tulla yllätetyksi!

Tarina on Hotakaisen lukijoille ja elokuvakatsojille tuttu. Kotirintamamies Matti Virtanen lyö tunnemyrskyssä vaimoaan, yhden kerran, ensimmäistä kertaa. Vaimo ottaa tyttären mukaan ja jättää hölmistyneen miehen. Matti päättää saada perheensä takaisin. Hän lähtee lenkille. Hän muistaa vaimon haaveilleen omakotitalosta, joten sellainen on saatava. Rahaa vain ei ole. Maaninen juokseminen, rahanhankkiminen ja päätös omaksua kaikki omakotitalo-asumisesta vievät miehen mennessään.  

On ihanaa tulla yllätetyksi! Juoksuhaudantie oli ensimmäinen kokemukseni teatteriklovneriasta, ja täytyy sanoa, että minusta tämä esitys oli parempi kuin alkuperäisromaani. Matti Virtasen talonhankkimishulluus menee tarkoituksella överiksi, mutta jossain vaiheessa romaanin lukemista olin menettää uskoni tarinaan. Kirjan loppua en uskonut enää ollenkaan. Tilanne muuttuu täysin, kun kertomusta kuljettaa kaksi klovnia. 

Näyttämöllä on punainen esirippu. Sen edessä, takana, lomassa ja yllä klovnit kertovat Matista ja hänen perheestään, sekä erinäisistä omakotitalojen asukkaista, joita Matti juostessaan kohtaa. Matti Virtanen on rockhittien kertosäkeiden erikoismies, ja nämä klovnit laulavat mukana. Kerronta liikkuu juoheasti tasolta toiselle.

On Matti Virtasen tarina, ja nämä klovnit kertomassa sitä. He puhuvat suoraan katsojille, he kommentoivat romaania, esitystilannetta, toistensa roolisuorituksia ja teatterilaisia yleisemminkin.

Jos he eivät hyväksy jotain, mitä Kari Hotakainen on kirjoittanut, he pilkkaavat kirjailijaa armotta. Ja tuntuu, että silloinkin he tekevät Hotakaisen huumorille oikeutta. 

Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen. Kuva Jouko Siro.Kaikkea tätä leimaa klovnien kasvoille maalattu ikuisen surumielisyyden ja ilkikurisen naurun liitto. Koskettavin hetki syntyy, kun kaksi romaanin sivuhenkilöä, Matti Virtasen naapurit, joiden seksielämän Virtasen ketjutupakointi pilaa, voihkivat sitä, kuinka epäoikeudenmukaisen vähän näyttämöaikaa heille annetaan. Toinen haikea kohtaus kuvaa Matin vaimoa Suvia. Hän kertoo elämästä Matin kanssa ja vakuuttaa itseään siitä, että ero oli ainoa mahdollinen ratkaisu. Puhe lomittuu The Policen laulun kertosäkeeseen. So lonely, so lonely, so lonely…

Ajatusta ei voi vastustaa: me olemme klovneja kaikki.

Hauskoja kohtauksia ovat melkein kaikki muut. Ja silloinkin, kun ei oikein tapahdu mitään, kun kukaan ei naura, tunnelma on hyvä ja herkkä.

Ajatusta ei voi vastustaa: me olemme klovneja kaikki. Pieniä, kauniita, hassuja ja liikuttavia ovat hurjat haaveemme, pyrkimyksemme, riitamme, kömpelöt elämämme.  

Jos jotain muuttaisin tästä Juoksuhaudantiestä, niin ehkä tiivistäisin esitystä pikkuisen. Puolitoista tuntia, ei väliaikaa, nykyisen kahden tunnin sijaan. Ainoa harmillinen seikka esityksen katsomisessa oli se, että enää koskaan en voi ensimmäistä kertaa nähdä näitä klovneja. Ensi kerralla minulla on jo odotuksia.

 

Red Nose Company & Teatteri Quo Vadis: JUOKSUHAUDANTIE. Teksti Kari Hotakainen, ohjaus Otso Kautto. Näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama

Esitykset Teatteri Avoimissa ovissa 9.5.2014 asti. Lahden Kaupunginteatterissa 20.2.-3.4.2014 ja Tampereen Työväen Teatterissa 8.3.-26.4.2014.  







Näihin kuviin Ilmari Kiannon Punainen viiva tiivistyy klovnien käsissä!

Päivitetty 20.1.2017: Linkki lisätty

Penkkitaiteilija

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Mistä elokuvakriitikot uneksivat?

    Kahdeksan kriitikkoa tarkovskilaisella vyöhykkeellä.

    Mistä elokuvakriitikot uneksivat? Teeman elokuvafestivaali vei filmiryhmän, kahdeksan kriitikkoa, yhden Stalkerin, yhden vauvan ja yhden koiran tarkovskilaiselle vyöhykkeelle asiaa pohtimaan.

  • Avaruusromua: Yhteisen liikkeen yhteinen kieli

    Tämähän on pelkkää melua ja sekoilua, en ymmärrä.

    Kevätuhri-baletin ensiesitys yli sata vuotta sitten aiheutti mellakan ja paheksunnan vyöryn. Minulle tarinasta Kevätuhrin skandaalimaisesta ensiesityksestä on tullut ikään kuin symboli kaikelle väärinymmärretylle, syrjitylle ja jopa aggressiivisia reaktioita herättäneelle taiteelle. Tai vähintäänkin sille asenteelle, että tämä ei ole enää lainkaan tanssia tai musiikkia, tämähän on pelkkää melua ja sekoilua, tästä minä en ymmärrä mitään! Tuttuja reaktioita vuosien varrelta muun muassa kokeelliseen ja elektroniseen musiikkiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • 70 vuotta suljettu ovi aukesi

    Dokumenttielokuva avaa oven Jugoslavian historiaan.

    Mila Turajlić valottaa dokumentissaan Jugoslavian historiaa oman perheensä kautta.

  • Puhe peittää ja paljastaa

    Puhetapa on osa persoonaa.

    Puhelinmyyjä yrittää saada lehtitilauksia puhumalla lupsakasti savoa. Viraston työntekijä piiloutuu hiotun ammattikielen taakse ja kätkee puheesta omat tunteensa. Käskyvaltaansa pönkittävä puhuu painokkaasti, alistuva naurahtelee sovittelevasti. Kun juttelet tuntemattoman kanssa, teet monia huomioita hänen puhetavastaan.

  • Tere Perestroika! – eli voiko yksi punk-biisi horjuttaa maailman mahteja?

    Musiikki muurin murtajana

    Poliittisen kuohunnan aikoina musiikilla on väliä, se menee suoraan tunteisiin paremmin kuin pamfletit. Viron laulava vallakumous 80-luvun lopulla hyödynsi vanhoja kansallislauluja, mutta myös rockilla ja punkilla oli iso rooli. Euroopan poliittiset valtarakenteet alkoivat säröillä 1980-luvun puolivälissä.

  • Kuvataiteilija Tuula Lehtisen kukkamerimosaiikki lohduttaa ja ilahduttaa sairaalan seinässä Tukholmassa

    Sairaalaympäristössä Tuula Lehtisen kukat lohduttavat.

    Kuvataiteilija Tuula Lehtisen kuusi kerrosta kattavan kukkameriaiheinen mosaiikkiteos viestii luottamuksellisuutta. Danderydin sairaalan seinään kiinnitettyjen mosaiikkipalasten värit ja paikat määriteltiin tarkkaan etukäteen tietokoneohjelmalla. Tampereelle Finlaysonin Pikkupalatsiin ja uintikeskukseen tehdyt suuret mosaiikkityöt olivat vaativia, mutta mikään muu aikaisempi työ ei ole ollut näin haastava.

  • Toivo runoa, jolla muutetaan maailmaa

    Mikä on sinun runotoiveesi?

    Tämän runon haluaisin kuulla -lähetys nostaa liput liehumaan ja banderollit hulmuamaan. Nyt toivotaan runoja, joilla muutetaan maailmaa! Runo katsoo tulevaisuuteen. Se voi ottaa kantaa, muuttaa maailman kauniimmaksi, hauskemmaksi tai ymmärrettävämmäksi. Millä runolla sinä haluaisit maailmaa muuttaa? Lähetyksen vieraana on rap-artisti Paleface.

  • Avaruusromua: Kirje oli tullut Kokkolasta

    Yhtye oli nimeltään Nemesis.

    Se oli naputeltu mekaanisella kirjoituskoneella kanarialinnunkeltaiselle paperille. Kirjeen mukana oli c-kasetti. Oli vuosi 1993. Kirje esitteli kasetilla esiintyvän yhtyeen. Siinä kuvailtiin, kuinka yhtyeen toisen jäsenen taustana oli muutaman vuoden pituinen ura basistina sekopsykedeliaprogeyhtyeessä ja toisen taustana pitkäaikainen vanhojen radioiden tuhoaminen erilaisia virhekytkentöjä käyttäen, kummallisten avaruusäänien aikaansaamiseksi. Yhtye oli nimeltään Nemesis. Toimittajana Jukka Mikkola.