Veden hinta puhuttaa. Vaikka Suomessa riittää puhdasta vettä, sen käsittely ei ole ilmaista ja vesilaitokset tavoittelevat voittoa. Rahaa veteen kuluu yhdellä kerrostaloasukkaalla keskimäärin noin 300 euroa vuodessa.
Keittiössä 60€/ vuodessa.
Kylmän veden hinnoissa on valtavia eroja paikkakunnan mukaan. Keskimäärin kuutio eli tuhat litraa kylmää vettä maksoi vuonna 2013 suomalaisissa kerrostalossa reilut neljä euroa (4,18€). Tässä ovat mukana myös perus- ja jätevesimaksut.
Vessanpyttyyn 60€/vuodessa.
Jos taloyhtiö perii vedestä kuukausimaksuna vaikkapa 16 euroa per asukas, sillä katetaan siis vasta kylmän veden hinta.
Kuuma vesi maksaakin maltaita. Kodeissa käytetystä vedestä arviolta 40 prosenttia on kuumaa vettä.
Vaatteiden pesuun 30€/vuodessa.
Kerrostalossa vesi lämmitetään useimmiten kaukolämmöllä, ja senkin hinta vaihtelee. Kuutiometri kuumaa vettä kustantaa kerrostalolle kaksi, tai jopa kolme kertaa enemmän kuin kylmä vesi.
Kun veden lämpötila lasketaan mukaan, keskimääräisen kerrostaloasukkaan vesikuutio maksoi vuonna 2013 jo lähemmäs kuusi euroa (5,78€).
Rahaa kerrostaloasukkaalla kuluu veteen ja sen lämmittämiseen joka vuosi keskimäärin noin 300 euroa.
Peseytymiseen150€/vuodessa.
Suomalaisen kerrostaloasukkaiden vedenkulutus vaihtelee paljon: 60 - 270 l/vrk. Keskimäärin vettä käytetään 140 l/vrk.
Eniten säästää jättämällä kylvyt pois ja suihkuttelemalla lyhyempään.
Muokattu 19.11.14: Lisätty kolmanteen lauseeseen sana "yhdellä".
Lue myös: