Hyppää pääsisältöön

Komedia sammuvien tähtien epätoivosta

Ryhmäteatteri: Sormet hunajapurkissa. Kuvassa Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo.
Ryhmäteatteri: Sormet hunajapurkissa. Kuvassa Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo. Kuva: Ryhmäteatteri/ Johannes Wilenius sormet hunajapurkissa

Miten virkistävää onkaan nauraa! Olin katsomassa Ryhmäteatterin uutuutta Sormet hunajapurkissa, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Kari Heiskanen. Vaikka kyseessä on komedia, iltaa leimasi tietty haikeus. Esitys jää nimittäin Ryhmiksen viimeiseksi ensi-illaksi Pengerkadulla. Vuodesta 1982 asti voimassa ollut vuokrasopimus lakkaa vuoden lopussa, eikä sopimusta uusita.

Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo. Kuva Johannes Wilenius.Sormet hunajapurkissa kertoo miehestä ja naisesta, Kauko Vuoresta ja Eeva Törmästä. Parivaljakkoa tulkitsevat Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo. Kauko on romahtanut tähtinäyttelijä ja naistenmies, joka on jättänyt teatterin, kesken Kuka pelkää Virginia Woolfia -esityksen. Kauko suunnittelee katoamistemppua, jonka avulla hän pääsisi lopullisesti eroon menneestä. Eeva taas on takavuosien television tähtijuontaja, jonkinlainen Hermunen tai Pyykkö. Eeva jätti oman uransa ja perheensä ja lähti miehen perässä ulkomaille – vain tullakseen itse jätetyksi.

Nyt nämä entiset suuruudet ja entiset rakastavaiset räpistelevät elämänsä rääppeiden keskellä. Huvittavaa sinänsä, että Palo näyttelee jälleen toimittajaa - hän teki kovapintaisen juorutoimittajan roolin viime syksynä Q-teatterin näytelmässä Hämeenlinna

Esitys on perinteistä näyttelijän teatteria. Ohjaus on konstailematon, tarina samoin. Vielä ensi-illassa alku on kankea: näyttelijät puhuvat kirjallisen kuuloisia repliikkejään kuin näyttelisivät näyttelemistä. Mutta kun komedia pääsee vauhtiin, se toimii. Katsomo kajahtelee naurunremakoista, kun klassiset yllätykset, väärinkäsitykset, valheet ja huiputukset kiepsauttelevat tarinaa ympäri ja ylösalaisin.

Sanna-Kaisa Palo on hurja komedienne. Kun hän ryyppää näyttämöllä vedenkeittimestä raakaa viinaa, se on yksinkertaisesti uskomattoman hauskaa. Tarina on kaksintaistelu ja tanssi, jossa näyttelijät ottavat tosissaan toisistaan mittaa. Juha Kukkonen tekee hienon roolin kalsareissaan hiippailevana masennustoipilaana, joka juoksee rakkautta kohti ja karkuun yhtä aikaa. Mies ei osaa valita ketä panisi, joten hän panee varmuuden vuoksi kaikkia.

Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo. Kuva Johannes Wilenius.Kyse on rakkaudenjanosta ja toivosta, luottamuksesta, pettämisestä, vanhenemisesta, narsismista ja julkisuudesta. Kyse on kuoleman pelosta, ja elämän. Rakkaus on hunajaa, mutta kuka sitä uskaltautuu maistamaan? Isoja teemoja heitellään ilmaan, kaikkea pilkataan sumeilematta. 

Koskettavia hetkiä silti on, purskahtelevan naurun seassa. Kaksi kertaa kyyneleet kihoavat silmiini, kun tunnelma leikkaa äkisti räävittömästä herkkään. Lopussa Kauko pitää Eevalleen ihmeellisen kauniin puheen, ja Eeva vastaa yhtä kauniisti. Sillä joskus koittaa se hetki, jolloin elämälle nostetaan malja viimeisen kerran. Ja kun se on juotu, se on juotu.

 

Ryhmäteatteri: Sormet hunajapurkissa. Käsikirjoitus ja ohjaus Kari Heiskanen. Lavastus Kari Heiskanen ja Janne Siltavuori, äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen, valosuunnittelu Ville Mäkelä, pukusuunnittelu Marita Kuusiniemi, maskeeraus Riikka Virtanen, kampaukset Eija Kuokkanen. Rooleissa Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo. Ensi-ilta Pengerkadun näyttämöllä 30.1.2014.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri