Hyppää pääsisältöön

Mitä jää sille, joka jää tyhjään pesään?

Jos on elänyt elämäänsä perhettään varten ja lastensa tulevaisuutta turvatakseen, millaista on elämä lasten lennettyä pesästä? Pohjoispohjanmaalaiset suurperheiden äidit kertovat vuonna 1977.

Taivalkoski, Kalajoki, Raahe ja Nivala ovat kuntia Pohjois-Pohjanmaalla. Näissä oli vuonna 1977 korkein syntyvyys Suomessa. Tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset ovat parkaisseet ensi huutonsa niiden saunoissa, pirteissä ja synnytyssairaaloissa.

Oulun läänin vartti -ohjelma keskittyi alueen äiteihin. Mitä he ajattelevat lasten kasvattamisesta ja arjestaan. Mitä jää elämään, kun lapset ovat lähteneet pesästään.

"Lapset on kaikki maailmalla. Kolme on Ruotsissa ja muut ovat Kemijärvellä, Rovaniemellä, Torniossa ja kolme on Oulussa. Pentti-poika on minulla suurena ilona ja kaverina tässä. Hän on mongoloidi. Minä en ole kyläihminen, niin Pentti käy tuolla kävelemässä, mutta palaa aina äidin luo", sanoo mattoa kutova Hilda eli muori, hän kun ei suostu emännäksi itseään kutsuttavan.

"Perinnöksi ei lapsille ole muuta ollut antaa, kun opettaa rehellisyyteen ja ihmisyyteen. Pienenä on pitänyt lähteä, heti kun ovat rippikoulun käyneet. Sitten kun ovat lähteneet niin on aina ollut vaikeuksia, kun minulla on ollut niin paha mieli."

"Lapsia kyllä toivottiin, mutta ei sitä arvannut, että näinkin paljon niitä tulee. Nythän ne on aina mielessä, vaikka ovat maailmalla", ylivieskalainen Laina kertoo.

Hänellä on kaksitoista lasta, joista enää vain neljä asuu kotona. Lapset ovat päätyneet ympäri Suomea ja Ruotsiinkiin on joku lähtenyt.

Laina, Hilda ja muut ohjelmassa haastateltavat kertovat kaipuusta. Kun naisen työnä on ollut lastenhoito ja kodista huolehtiminen, mitä jää, kun lapset ovat muuttaneet kauas pois.

Ohjelmasta nousee esiin kaipaus, rauhallisuus ja ikävä.

Tuo tunnelma kuitenkin muuttuu, kun kamera siirtyy Oulaisten synnytyssairaalaan. 1970-luvulla syntyi Suomessa paljon lapsia. Nuo huutavat vastasyntyneet tuovat tulevaisuuden viestiä.

Teksti: Juhana Säilynoja

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto