Hyppää pääsisältöön

Pasila 2.5 The Spin-off

Pasila 2.5 The Spin-off
Pasila 2.5 The Spin-off Kuva: Yle kuvapalvelu pasila 2.5

Atte Järvisen luoman Pasilan tarina jatkuu uudessa komediasarjassa helmikuussa.

Mitä sitten on luvassa? Animaatiotekniikka on ottanut kehitysaskeleita, mutta kaikki muu on jotakuinkin ennallaan: Routalempi on yhä jännän äärellä, Repomies jatkaa sukellustaan dementian syövereihin, Helga yrittää pamputtaa kaikkea mikä liikkuu, Neponen pitää Pöystiä yhä nerona ja Pöystin eksistentialistinen tuska sen kuin syvenee.

Lisäksi Pasilan poliisilaitoksen pakkaa tulee sekoittamaan uusi viehättävä konstaapeli Darja. Kotimainen rikollisuus saa Pasilan poliisin uudesta tiimistä sen tasoisen vastustajan minkä se ansaitsee – keskinkertaisen. Pasila 2.5 - The Spin-offin ohjaajana toimii Teppo Airaksinen. Käsikirjoituksista vastaavat Niklas Lindgren, John Lundsten, Melli Maikkula, Outi Keskevaari sekä Leo Viirret.

Ääninäyttelijöinä kuullaan vanhojen tuttujen (Kari Hietalahti, Mari Lehtonen ja Juho Milonoff) lisäksi uusiä ääniä (Tiina Lymi ja Tero Koponen). Jani Volanen ei jatka Pöystin äänenä, vaan tehtävän ottaa haltuunsa kovan luokan Pöysti-imitaattoriksi kuvattu Koponen. Animaatiota ohjaa Zero Tuonela. Tuotanto: Yellow Film & TV.

Teksti julkaistu alunperin 26.10.2013

Yle TV2