Hyppää pääsisältöön

Vainoajien kurinpalautus: käsikirjoitus

Herra Ylppö, rock-muusikko, vainoamisen uhri:
”Keikalle meneminen saattaa olla hiukan hankalaa, jos on ilmotettu, että juuri tasan tällä nimenomaisella keikalla sinut tullaan ampumaan.”

Helinä Häkkänen-Nyholm, oikeuspsykologian dosentti:
”Pelko on hirveän läsnä oleva. Että erilaisia turvaamistoimenpiteitä… nukutaan veitsi tyynyn alla ja niin poispäin.”

Mia Oksala, vainoamisen uhri:
”Olin tietty osannut varautua. Käsi 112:lla valmiina hiippailin pikku hiljaa tänne kotiin. Tuolla hän hyökkäsi jo pihalla mun kimppuuni.”

Toisen ihmisen vainoaminen voi jatkossa viedä vankilaan. Vuodenvaihteessa Suomen rikoslakiin tehtiin lisäys, joka tekee vainoamisesta rikoksen.

Matti Nissinen, valtakunnansyyttäjä:
”No siinähän rangaistavan menettelyn ala laajenee. Eli nyt tää vainoamisrikos tulee kattamaan menettelyn, jota ei tähän asti ole voitu rikoksena arvioida.”

Puhelin, sähköposti, lahjat, seuraaminen, yhteydenotot vainotun ystäviin, tuttuihin ja sukulaisiin, kotirauhan häirintä, omaisuuden tuhoaminen, pahoinpitely. Vainoamisen - eli kansankielellä stalkkauksen muodot ovat moninaiset, kertoo työkseen sen uhreja auttava oikeuspsykologian asiantuntija.

Helina Häkkänen-Nyholm:
”Että toki ne keinot, joilla vainota ihmistä, monipuolistuu tietoteknisen kehityksen myötä ihan koko ajan.”
”Mä oon usein sanonut sitä, että mielikuvitus ei tunne rajoja, millä eri tavoin voidaan vainota.”

Arviolta noin 100 000 suomalaista joutuu vuosittain vainotuiksi.

Helina Häkkänen-Nyholm:
”Vainoaminen on toistuvaa, häiritsevää, ei – toivottua toiseen ihmiseen kohdistuvaa käyttäytymistä. Olennaista siinä on se, että se aiheuttaa kohteessa pelkoa.”

Vainoamisen uhrit ovat tähän asti olleet lähestulkoon lainsuojattomia. Lähestymiskiellot eivät ole riittäneet pitämään uhkaajia loitolla. Rikoslakiin nyt tehty lisäys luo edellytyksiä vainottujen aseman paranemiselle. Viranomaiset ovat toiveikkaita, vainoamisen uhrit epäileväisiä.

VAINOAJIEN KURINPALAUTUS

Syrjäinen Ylipään kylä Lumijoen kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla.

Näihin maalaismaisemiin Lucia Jakobsson muutti miehensä kanssa eteläisestä Suomesta joulukuussa 2009. Elämä oli uudella paikkakunnalla asettumassa uomiinsa kunnes pariskunta yllättäen sai kutsumattoman vieraan.

Lucia Jakobsson, vainaomisen uhri:
”Tällainen vähän yli viiskymppinen mieshenkilö, joka ryhtyi tekemään vähän liian läheistä tuttavuutta meidän kanssa. Että tavallaan se alkoi niin kun sellaisesta aika viattomasta toiminnasta, jota ei niin kun heti voinut uskoa, että mistä on kysymys.”

Jakobssonien tarkkailija paljastui puolen kilometrin päässä asustavaksi, heille ennestään tuntemattomaksi mieshenkilöksi. Kutsutaan häntä vaikkapa ”Ariksi”.

Lucia Jakobsson:
”Ensin se oli semmoista tuolla jossain rajalla kyttäilyä, pimeässä kyttäilyä, meidän tontin luona kun me ei oltu kotona – mistä hän jäi kiinnikin useita kertoja.”

Vähitellen tarkkailu ja seuraaminen sai Lucia Jakobssonin mukaan yhä kärjistyneempiä muotoja. Alkoi suusanallinen uhkailu, nimittely ja solvaaminen.

Lucia Jakobsson:
”Tämmöisiä niin kun asioita, mitä normaali ihminen ei mene sanomaan toiselle kun ei toista tunne. Ja sit se oli ihan törkeetä nimittelyä.”
”Että hän on uhannut toimittaa mut vankilaan ja tota sit hän on uhannut silleen, että tietää aina, missä mä liikun…”

Lopulta Jakobssonit päättivät hakea lähestymiskieltoa. Oulun käräjäoikeus tuomitsi heidän vastapuolensa vuodeksi lähestymiskieltoon.

Ote oikeudenkäyntipöytäkirjasta (Oulun käräjäoikeus):
”Jakobssonien kertomukset ovat olleet yksityiskohtaisia ja pääosin yhdenmukaisia. Jakobssonien kuulemisen yhteydessä käräjäoikeudelle on syntynyt kuva siitä, että Jakobssonit ovat väsyneitä tilanteeseen, sekä ahdistuneita ja peloissaan. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, jotka vähentäisivät Jakobssonien kertomusten uskottavuutta. Käräjäoikeus on arvioinut, että heidän kertomuksiaan on pidettävä uskottavina ja luotettavina.”

Oikeudenkäyntipöytäkirjoista käy ilmi, että todistajien lausunnot tukevat Jakobssonien näkemystä tapahtumista. Osa naapureista vahvistaa, että ”Ari” oli alinomaa liikuskellut Jakobssonien kodin lähistöllä ja seurannut sekä tarkkaillut heitä.

Lähestymiskieltoon tuomittu valitti Rovaniemen hovioikeuteen, joka piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.

Ote oikeudenkäyntipöytäkirjoista (Rovaniemen hovioikeus)
”… itsensä uhatuksi tuntevien Jakobssonien arvio omasta tilanteestaan ei ole perusteeton ja on todennäköistä, että häirintä jatkuisi, jos lähestymiskieltoa ei määrätä. Käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä näyttöä kokonaisuutena arvioiden mitään varteenotettavaa epäilystä. Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.”

Lucia Jakobssonin mukaan lähestymiskiellolla ei ollut mitään vaikutusta ”Arin” käyttäytymiseen, vaan sama meno jatkui.

Kun ensimmäinen lähestymiskielto oli umpeutumassa, Jakobssonit hakivat uutta. Oulun käräjäoikeus tuomitsi ”Arin” uudelleen lähestymiskieltoon – tällä kertaa 2 vuodeksi. Tuomittu valitti taas hovioikeuteen, joka piti käräjäoikeuden päätöksen ennallaan.

Lucia Jakobsson arvostelee oikeusjärjestelmää hampaattomuudesta.

Lucia Jakobsson:
”Kuulustellaan se tekijä ja laitetaan nää sit syyttäjälle ja syyttäjä päättää sit joskus… vuoden, puolentoista vuoden päästä ja oikeutta odotellaan. Ja sitten se on se oikeudenkäynti ja sitten se valittaa se vastapuoli aina – ja sitten odotellaan sitä vuoden. Ja sit lopputulos on kuitenkin se, että okei nyt tuli tuomio ja mitäs sitten? Tekijä jatkaa koko ajan.”
”Mä joudun ensinnäkin varmistautumaan niin kuin sillä lailla, että mun mies tai joku tietää, missä mä olen. Tai joku naapuri tietää, että mihin mä lähden – mihin mä olen menossa, mitä mä aion tehdä, missä mä aion kulkee. Sen lisäksi mulla pitää olla joku kännykkä tai muu väline mukana, jolla mä voin soittaa apua tai nauhoittaa tätä henkilöä, että hän on ollut mun kanssa samassa tilanteessa. Tullut mun lähelleni. Sen lisäksi tietenkin pitää aina hirveesti lukita paikkoja, lukita ovia. Meillä on koiratarhat lukossa ja kaikki paikat lukossa – ja tavallaan niin kun totaalista varmistelua koko ajan.”

Jakobssonit yrittivät viime vuoden loppupuolella saada ”Arille” tuomiota myös lähestymiskiellon rikkomisesta. Syyte kuitenkin kariutui käräjäoikeudessa näytön puutteeseen.

Lucia Jakobsson:
”Et voiko todella olla näin, että tämän ihmisen toimintaa ei pystytä estämään, jotta meille syntyisi kotirauha ja me voitais elää täällä.”

Lääkärinlausuntojen mukaan pitkään jatkunut ahdistelu on aiheuttanut Jakobssoneille vakavia psyykkisiä oireita.

Lähestymiskiellossa oleva vastapuoli kiistää jyrkästi syyllistyneensä naapuriensa vainoamiseen. ”Ari” pitää itseään lähinnä oikeusmurhan uhrina ja kaataa syyt tilanteesta Jakobssonien niskaan. Hän aikoo vielä pyytää valituslupaa Korkeimmalta Oikeudelta.

”Ari” ei suostunut TV-haastatteluun, jota hänelle tarjottiin.

Tutkimusten mukaan noin puoleen vainoamistapauksista liittyy uhkaaminen, kolmasosaan fyysinen väkivalta ja vähän yli 10%:iin seksuaalinen väkivalta. Vainoamisen uhrit eivät yleensä koe olevansa turvassa missään.

Helina Häkkänen-Nyholm:
”Se pelko on hirveän läsnä oleva. Että erilaisia turvaamistoimenpiteitä… nukutaan veitsi tyynyn alla ja niin poispäin.”

Kolme neljästä vainoamisen kohteeksi joutuneista on naisia. Vainoajista taas noin kolme neljästä on miehiä. He ovat yleensä muita rikoksentekijöitä jonkin verran iäkkäämpiä, noin 30-40 –vuotiaita.

Helina Häkkänen-Nyholm:
”Miehet tyypillisesti vainoaa sen takia, että he haluaa jo päättyneeseen parisuhteeseen takasin. Ja naiset vainoaa sen takia, että he haluaa parisuhteeseen jonkun miehen kanssa, jonka kanssa he ei koskaan oo olleet parisuhteessa.”

Vainoamisen keskimääräinen kesto on lähes 2 vuotta. Kahden viikon kestoa pidetään nk. kriittisenä rajana: mikäli vainoaminen jatkuu vielä tämän jälkeen, muuttuu se usein tunkeilevammaksi, uhkaavammaksi ja uhrissa enemmän kielteisiä psykososiaalisia vaikutuksia herättäväksi.

Helina Häkkänen-Nyholm:
”Jos yhtään on vainoamisen uhrien kanssa ollu tekemisissä – tai vainoamisen kohteena olleiden henkilöiden kanssa, niin kyllä kuukausikin on jo ihan piinaa.”

Ritva Karinsalo, toimitusjohtaja, Ensi- ja turvakotien liitto:
”Sen ilmiön kanssa elävän ihmisen elämä on yhtä helvettiä.”

Arviolta neljä viidestä uhrista tuntee vainoajansa tai tietää, kuka hän on. Noin puolet tapauksista kumpuaa päättyneistä parisuhteista.

Mia Oksala:
”No se sai alkunsa ihan, ihan tavallisesta seurustelusuhteesta. Eli tapasin miehen ja ihastuttiin, rakastuttiin. Asiat oli tosi hyvin.”
”Ensimmäiset oikeastaan niin kun isommat merkit alkoi tuleen vasta siinä kohtaa, kun oli jo kaikki tämmöiset siteet: oltiin muutettu yhteen, menty naimisiin ja lapsi syntynyt. Kaikki tämmöset kiinnesiteet oli, oli hoidettu kuntoon, niin vasta sen jälkeen tuli isompia merkkejä.”

Mia Oksala on nelikymppinen, Turussa asuva neljän lapsen äiti. Hän työskentelee opettajana Loimaan kansanopistossa ja Turun avoimessa yliopistossa. Oikeustieteen lisensiaattityö on työn alla.

Oksalalla on 4 lasta, joista 3 on hänen aiemmasta liitostaan. Hänen kohdallaan vanha sanonta ’tuntuu liian hyvältä ollakseen totta’ tuli todeksi julmalla tavalla.

Mia Oksala:
”Hyvin pian sit lapsen syntymän jälkeen se henkinen väkivalta muuttui sit jo fyysiseksi.”
”Siis ihan paiskomista, heittämistä, lyömistä, potkimista.”
”Uhattiin henkeä – ja sillä peloteltiinkin usein just sillä tavoin, et en uskaltais kertoa kenellekään. Kyllä sitä ihan oikeastikin uhattiin.”

Avioerosta on nyt joitakin vuosia. Mia Oksala on erosta lähtien elänyt yksin lastensa kanssa. Vainoaminen jatkuu.

Usein Mia Oksalan ex-puoliso on ilmestynyt samaan aikaan kauppaan, venelaiturille, parkkipaikalle jne. Hän on myös kytännyt entisen kotinsa ulkopuolella ja hiiviskellyt piha-alueella.

Myös Mia Oksalan ystävät ja sukulaiset ovat saaneet osansa vainoamisesta.

Mia Oksala:
”Meillä oli esimerkiksi semmonen tilanne, että mun ystävääni jahdattiin tuolta kaupasta meidän kotipihalle. Oli yrittäny osua hänen autoon jo matkan varrella, muttei kyenny vielä osumaan, kun ystäväni vältti, vältti sen takaa-ajo –osuman. Mut sitten kun hän ajoi tähän meidän kotipihaan, niin sitten hän ei enää pystynyt välttämään ja toinen ajo auton päälle. Onneksi sentään vaan auton päälle.”
”Hän murtautui tänne kotiin. Ihan vielä rohkeasti kertoi, että hän on sit täällä odottamassa, kun me tullaan kotiin seuraavan kerran. Se tilanne sit päättyi semmoiseen, että hän todellakin oli täällä odottamassa, kun me tultiin kotiin seuraavan kerran. Olin tietty osannu varautua. Käsi 112:lla valmiina hiippailin pikku hiljaa tänne kotiin. Tuolla hän hyökkäsi jo pihalla mun kimppuun. Sain soitettua saman tien poliisit ja lukittua itteni autoon turvaan. Poliisit tuli ihan muutamassa minuutissa.”

Kiusaaja sai tuomion kotirauhan rikkomisesta ja entisen vaimonsa yhdeksästä pahoinpitelystä. Rangaistus oli 6 kk ehdollista vankeutta. Jo pari vuotta aiemmin mies oli saanut lähestymiskiellon.

MOT:
”Oliko tällä lähestymiskiellolla, oliko sillä minkäänlaista vaikutusta sun ex-puolisos käyttäytymiseen?"

Mia Oksala:
”Ei, ei valitettavasti.”

Komisario Jarkko Hynninen tekee väitöskirjaa stalkkauksesta. Hänen mukaansa vainoamisesta voi koitua uhrille hyvinkin vakavia seurauksia.

Jarkko Hynninen:
”Jopa ihan kuolema. Mutta sitten näin perinteisesti, niin tämmösiä psyykkisiä oireita, stressioireita, unihäiriöitä, myös somaattisia oireita ja viime kädessä sitten masennusta ja sitä kautta itsemurha-ajatuksia mahdollisesti. Jopa itsemurhia.”

Ritva Karinsalo:
”Se ottaa, ottaa niin kun vallan sun elämässäs se vainoaminen. Ja silloin niin kun ei voi olla missään turvallisesti – niin ei voi missään rakentaa niin kun omaa elämää.”

Pitkäkestoisen vainoamisen uhreista yli kolmanneksella on todettu elämänlaatua olennaisesti huonontavia psyykkisiä oireita ja 12%:a on toistuvasti harkinnut itsemurhaa. Yli puolelle vainoamisen kohteeksi joutuneista kehittyy traumaperäisen stressihäiriön oireita. Monesti uhrit syyllistävät itseään tarpeettomasti ja kokevat muiden vähättelevän tilanteen vakavuutta.

MOT:
”Mitä näiden stalkkereiden taustalta yleensä löytyy?"

Jarkko Hynninen:
”No tutkimusten mukaan noin 40%:a kärsii persoonallisuushäiriöistä ja noin 20%:a ja ylikin vakavammista mielenterveyshäiriöistä, psykoottistasoisista häiriöistä – kuten skitsofrenia ja harhaluuloisuushäiriöt.”
”Taustalta löytyy myös sitten, sitten toki päihteiden väärinkäyttöä… ja toisaalta sitten noin 30-50%:a vainoajista on syyllistynyt rikoksiin aikaisemmin.”

MOT: ”Miten se yleisesti ottaen on, tunnistavatko viranomaiset, tunnistaako oikeuslaitos vainon vainoksi?"

Ritva Karinsalo:
”Sanoisin, että ei. Ei vielä… ei vielä. Kun se on niin iso ilmiö. Sen vaikutukset on niin isot ihmisen elämään. Niin et me nämä kaikki pystyttäis jotenkin niin kun koplaamaan yhteen – sekä oikeudellisesti, rikosoikeudellisesti ja sitten tällä niin kun sosiaali- ja terveydenhuollon auttamisjärjestelmän puolella, niin ei me olla vielä kovin pitkällä.”

Rock-muusikko Herra Ylpöllä on kokemusta useasta stalkkerista eli vainoavasta ihailijasta.

Herra Ylppö:
”Mulla on useampi ollut sellanen ja siellä on pari semmosta… jotka on hyvin pitkään tämmöstä häirintää aiheuttanut ja oon joutunu puhelinnumeroo vaihtamaan ja oon saanut tappouhkauksia. Keikalle meneminen saattaa olla hiukan hankalaa, jos on ilmoitettu, että juuri tasan tällä nimenomaisella keikalla sinut tullaan ampumaan. Ja siin on sellanen, et kun se jatkuu vuosikymmenen, niin se alkaa pikkasen ahdistamaan.”
”Musta tuntuu, että ne alkaa usein hyvin viattomasti. Sillä tavalla, että nyt mä niin kun pääsen juttelemaan tuon tyypin kanssa. Ja kun ne pääsee juttelemaan, ne haluaa enemmän ja se on se joku pakkomielteisyys.”
”Se eskaloituu vähitellen ja sellaseen, et siitä tulee sietämätöntä. Että se menee yli sekä hänellä että minulla. Mä luulen, että siellä on joku semmonen todellisuusharha.”
”Mä ahdistuin yhdessä vaiheessa niin paljon, et se muuttu jonkinnäköseks jopa raivoks, raivostumiseks…”
”Et jätä nyt jumalauta mut rauhaan. Mut se sitten kun sitä ajattelee vähän ajan päästä niin sit tulee se, että ehkä se, joka on avun tarpeessa, on hän eikä minä.”

Herra Ylppö kertoo saaneensa vuosien saatossa valtaisan määrän viestejä, joiden sisältö ylitti terveen fanittamisen rajat. Pahimmista vainoajista ei ole kuulunut nyt vähään aikaan. Yksi heistä pommitti viesteillään tätä intohimonsa kohdetta vuosikymmenen.

Herra Ylppö:
”Sillon, kun on ilmotettu, että kun sä menet keikalle – tähän nimenomaiseen rokkiklubiin – niin minä tulen ampumaan sinut lavalle, niin sen ajattelee niin, että siihen ei usko. Siihen ei usko, mutta kun se tulee se tilanne, että sinne lavalle pitää mennä, niin siellä tulee aina se pieni ”mitä jos sittenkin”.
”Ja mä oon nähny, että nää mun vainoajat ne on fiksuja ihmisiä ja ne on tuntevia ihmisiä. Heillä saattaa olla mielenterveydellisiä ongelmia. Sen takia mä en haluais syyttää heitä mistään.”
”Siellä on harhaisuutta, mutta mä en usko siihen – koputetaan puuta – en usko siihen, että mentäis toteutuksen asteelle.”

Jarkko Hynninen:
”Täähän on erotomaniaa. Ja erotomaniahan puhtaimmillaan määritellään niin, että se on, se on harhainen käsitys kahdensuuntaisesta rakkaudesta. Eli tässä tapauksessa uhri ajattelee, että… korjaan: tekijä ajattelee, että uhri rakastaa häntä. Että ne on hyvin pitkäkestosia. Ne on hyvin intensiivisiä. Mutta toisaalta: väkivaltaisen käyttäytymisen riski näissä on kyllä onneksi matala.”

Herra Ylppö:
”Se, mikä on hirvittävän ristiriitasta on, että kun semmosen vainoajan ensimmäisen kerran saa muusikon asemassa, niin se imartelee. Että mä oon tehnyt vaikutuksen. Mutta, mutta… se imarreltu… se tunne aika nopeasti katoaa, kun tajuaa, että tää ei lopukaan….”
”Niin sit siitä tulee sellanen jonkinasteinen painajainen. Et eiks tää oikeesti vois loppua jo."
”Niinä hetkinä, kun sitä vainoamista tuntee ja kokee, niin niinä hetkinä sitä kyllä kiroaa sen ihmisen alimpaan helvettiin.”

RL 25: 7 a § (13.12.2013/879)
Vainoaminen

Joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Vuodenvaihteeseen asti uhrin ainoa mahdollisuus vainoamistilanteissa oli yleensä hakea lähestymiskieltoa. Nyt uuden, vainoamisen kriminalisoivan lakipykälän ansiosta tilanne on vainotun kannalta paljon parempi.

Helinä Häkkänen-Nyholm:
”Mä luulen, että sekä viranomaiset että vainoamisen kohteena olevat henkilöt ovat helpottuneita siitä, että jotakin voidaan tehdä. Tiedän myös, että viranomaiset on osaltaan olleet turhautuneita siihen, että kun heille tulee vainoamista kokeva henkilö – poliisiin vaikka – ja he joutuu sanomaan, että he ei valitettavasti voi tehdä yhtään mitään tällä hetkellä. Viime vuonna he joutuivat vielä tkemään näin. No nyt voivat jo tehdä. Ja mitä se myös mahdollistaa on se, että kun näistä aiheutuu kuluja näistä vainoamisista niille asianomaisille, niin he voi hakea niihin korvauksia jälkikäteen sitten.”

Ritva Karinsalo:
”Että asialle ei ole oikeen voinu tehdä mitään muuta kuin yrittää vahvistaa sitä uhria, että koeta pärjätä ja koeta selvitä.”
”Ja nyt meillä on kovat odotukset tämän uuden lainsäädännön myötä, että tähän ilmiöön päästään käsiksi.”

Vainoamisen kriminalisointi osoittaa, että sitä pidetään yhteiskunnallisesti moitittavana käytöksenä. Se myös helpottaa poliisin työtä.

Jarkko Hynninen:
”Kun ajatellaan tään rikoksen kriminalisoinnin rangaistuksen skaalaa, niin se on 2 vuotta – maksimi 2 vuotta vankeutta – jolloinka se tietenkin antaa poliisille työkaluja enemmän esimerkiksi pakkokeinoihin.”

Vainoamisen muuttuminen rikokseksi tuo poliisille arviolta 200-300 uutta rikosilmoitusta vuodessa.

Suomen ylimmän syyttäjäviranomaisen mukaan laki lähestymiskiellosta saa nyt tarpeellisen täydennyksen. Sen ansiosta syyttäjien on jatkossa aiempaa helpompaa puuttua vainoamiseen.

Matti Nissinen:
”Kyllä. Se pitää sisällään nyt ihan laissa kuvattuja menettelytapoja, jotka aikaisemmin ei ole rikoksia olleet.”
”Täähän antaa nyt avaimia kaikille muillekin viranomaistoimijoille. Tähän astihan vainotut ovat olleet tietyllä tavalla jos voi sanoa lainsuojattomia – tai ainakin ehkä kolmannen sektorin eli sinänsä arvokkaan järjestötoiminnan erilaisten tukiverkostojen varassa, mutta nyt päästään viranomaistoimin jo puuttumaan toimenpiteisiin, joihin aikaisemmin ei voitu oikein puuttua.”
”Ja sisällöllisesti tää kyllä edellyttää… niin tähän ilmiöön perehtymistä ja tämän asian niin kun ymmärtämistä – ja sen käsittämistä, että vainotuksi tulleelle se on todella ahdistava kokemus ja tää asia täytyy myös syyttäjälaitoksessa ottaa vakavasti.”

Vainoaminen on kriminalisoitu jo Suomea ennen Yhdysvalloissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Japanissa, Kiinassa, Etelä-Afrikassa sekä 10 Euroopan unionin jäsenvaltiossa.

Helinä Häkkänen-Nyholm:
”Suomi tulee Itä-Euroopan maiden kanssa – sanotaanko näin – jälkijunassa, kyllä.”

Uhrit suhtautuvat uuden lainsäädännön tuomiin mahdollisuuksiin viranomaisia epäilevämmin.

Mia Oksala:
”Ehkä vähän kyynisesti toistaiseksi suhtaudun siihen. Viranomaiset ei tunnista tätä ilmiötä. Osa toki, osa ei.”
”Eli jollei asenteisiin saada muutoksia, niin ei se paljon auta se kriminalisointi. Se tietty, mikä on hyvää, on, et yhteiskunta tunnustaa tään haitalliseksi asiaksi.”

Mia Oksala pelkää, että jotain todella pahaa vielä tapahtuu.

Mia Oksala:
”Kyllähän tommosesta tulee helpolla ihan kauhukuviakin mieleen, kun miettii mitä kaikkea… miten kaikki tämmöinen voi päättyä. Kuinka hiuskarvan varassa henki on joskus ollut tässäkin perheessä, niin en mä halua liikaa miettiä sitä.”

Herra Ylppö:
”Kun sitä käsitellään rikoksena niin, että ne ihmiset joutuu siitä syytteeseen sitten, niin musta tuntuu, että ei niitä paljon kiinnosta se, et onko se rikollista vai ei, kun se on pakkomielteistä. Ja kun tosiaan… hehän, jos minä hommaisin lähestymiskiellon, niin he on otettuja siitä. He tuntevat olevansa kiinni mun elämässäni jollain tavalla – että mulla on heille merkitystä.”
”Et se voi lyödä lisää puita pesään.”

Lucia Jakobsson:
”Mun mielestä se on tosi hyvä, että se laki tulee. Mä oon odottanut sitä, koska monessa muussa maassa se on ollut voimassa jo aikaisemmin.”

Lucia Jakobsson ei kuitenkaan usko, että uusi lakipykälä ratkaisisi ongelmat hetkessä – jos ylipäätään lainkaan. Tämä siitä syystä, että vainoajat ovat hänen mielestään nerokkaita hyödyntäessään lainsäädännön porsaanreikiä. Heillä on aikaa ja halua – toisin kuin uhreilla.

Lucia Jakobsson:
”Että mulla ei ole enää kodin turvaa eikä kodin rauhaa. Mä tunnen täällä jatkuvaa levottomuutta… Että tota mulla on ahdistuskohtauksia, että mua kuristaa kurkusta, sydän hakkaa, mun on vaikee hengittää… totaalista sellasta kauhua.”

Tällä hetkellä Jakobssonit harkitsevat vakavissaan paikkakunnan vaihtoa.

Lucia Jakobsson:
”Siis sitä pitää vakavasti harkita. Mä en tiedä vielä. Me ei olla vielä tehty päätöstä.”
”Mä niin kun todella kysyn, että onko todella näin, että mitään keinoa ei ole estää tota ihmistä jatkamasta? Onko todella niin?”
”Että joku voi riistää sulta kodin, sun elämän, sun ihmissuhteet, eristää sut ystävistäs, naapureista ja estää sua kulkemasta ja tuhoaa sun töihin keskittymisen ja niin kun kaiken mielenrauhan – ja rangaistuksetta.”