Helsingin Katajanokalla arvostetaan erilaisuutta kertoo 1980-luvulla kuvattu dokumentti. Laivojen huuto ja meren tuoksu ruokkivat mielikuvitusta, siksi alueella asuukin paljon intellektuelleja ja taiteilijoita. Sumuisena päivänä tuntuu kuin asuisi laivassa.
”Illalla kun on kova sumu ja panee oven auki, joka puolella kuuluu laivojen sumusireenit. On ihan niin kuin asuisi isossa laivassa”, kertoo Katajanokalla viihtyvä näyttelijä Elina Salo.
Kukaan ei katso pahalla, vaikka Salo ulkoiluttaisi Charlie-koiraansa pyjamassa. Katajanokalla saa olla oma itsensä, eikä kukaan ihmettele toisten omituisia tapoja ja vaatteita. Ihmiset ovat avoimia ja onnellisen näköisiä.
”Jokainen talo on kuin rikas möhkäle, tehty myrskyjen kestäväksi”, Salo kuvailee.
Katajanokan vanhan osan asunnoissa on paljon kattokorkeutta.
”Täällä soi loistavasti. On hyvin ilmavaa, mikä vaikuttaa elämäntyyliin”, kertoo muusikko ja laulaja Ilse Harpf. Hän ei viihtyisi nykyaikaisissa, pienissä asunnoissa.
Katajanokkalaiset ovat erityisasemassa, sillä alue on samaan aikaan sekä kaukana että lähellä. Meri kuuluu alueeseen olennaisesti. Ilse Harpf ei voisi kuvitella Katajanokkaa ilman merta, vaikka tuuli tuntuukin seinien läpi.
Vanhan Katajanokan ilme on 1900-luvun alusta. Katajanokan vanhaan osaan hakeutuvat intellektuellit ja taiteilijat. Uuteen osaan muuttaa lapsiperheitä, kuten Väisäsen perhe.
Lasten kanssa Katajanokalla on turvallista. Väisäsen perhe asuu uudella alueella, jossa ei tarvitse pelätä autoja, vaan lapset voivat leikkiä rauhassa ulkona. Kotipihassa on kaupungin tarha, jossa lapset voivat viettää aikaansa sillä välin, kun äiti tekee töitä kotona.
Väisäsen perheen äidin kotimatka töistä sujuu jo nyt nopeasti, mutta tulevan kesän aikana matka lyhenee, kun raitiovaunu saadaan kulkemaan perille asti.
Unelma kaupungista on osa "Kell onni on" nimistä ohjelmasarjaa, jossa tarkasteltiin hyvinvoinnin piirteitä ja osatekijöitä suomalaisessa elämäntavassa.
Teksti: Hannele Yli-Viitala
