Hyppää pääsisältöön

Katajanokalla asuu onnellisia ihmisiä

Helsingin Katajanokalla arvostetaan erilaisuutta kertoo 1980-luvulla kuvattu dokumentti. Laivojen huuto ja meren tuoksu ruokkivat mielikuvitusta, siksi alueella asuukin paljon intellektuelleja ja taiteilijoita. Sumuisena päivänä tuntuu kuin asuisi laivassa.

”Illalla kun on kova sumu ja panee oven auki, joka puolella kuuluu laivojen sumusireenit. On ihan niin kuin asuisi isossa laivassa”, kertoo Katajanokalla viihtyvä näyttelijä Elina Salo.

Kukaan ei katso pahalla, vaikka Salo ulkoiluttaisi Charlie-koiraansa pyjamassa. Katajanokalla saa olla oma itsensä, eikä kukaan ihmettele toisten omituisia tapoja ja vaatteita. Ihmiset ovat avoimia ja onnellisen näköisiä.

”Jokainen talo on kuin rikas möhkäle, tehty myrskyjen kestäväksi”, Salo kuvailee.

Katajanokan vanhan osan asunnoissa on paljon kattokorkeutta.
”Täällä soi loistavasti. On hyvin ilmavaa, mikä vaikuttaa elämäntyyliin”, kertoo muusikko ja laulaja Ilse Harpf. Hän ei viihtyisi nykyaikaisissa, pienissä asunnoissa.

Katajanokkalaiset ovat erityisasemassa, sillä alue on samaan aikaan sekä kaukana että lähellä. Meri kuuluu alueeseen olennaisesti. Ilse Harpf ei voisi kuvitella Katajanokkaa ilman merta, vaikka tuuli tuntuukin seinien läpi.

Vanhan Katajanokan ilme on 1900-luvun alusta. Katajanokan vanhaan osaan hakeutuvat intellektuellit ja taiteilijat. Uuteen osaan muuttaa lapsiperheitä, kuten Väisäsen perhe.

Lasten kanssa Katajanokalla on turvallista. Väisäsen perhe asuu uudella alueella, jossa ei tarvitse pelätä autoja, vaan lapset voivat leikkiä rauhassa ulkona. Kotipihassa on kaupungin tarha, jossa lapset voivat viettää aikaansa sillä välin, kun äiti tekee töitä kotona.

Väisäsen perheen äidin kotimatka töistä sujuu jo nyt nopeasti, mutta tulevan kesän aikana matka lyhenee, kun raitiovaunu saadaan kulkemaan perille asti.

Unelma kaupungista on osa "Kell onni on" nimistä ohjelmasarjaa, jossa tarkasteltiin hyvinvoinnin piirteitä ja osatekijöitä suomalaisessa elämäntavassa.

Teksti: Hannele Yli-Viitala

  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto