Teemme tämän itse paremmin. Näin Sini Knuuti ajatteli, kun hän perusti 24-vuotiaana jäätelökioskiyrityksen puolisonsa Jarkko Nikkilän kanssa.
Knuuti oli ehtinyt tehdä 10 vuotta kesä- ja osa-aikatöitä monenlaisissa palvelualan töissä. Työehtosopimuksen noudattaminen ei ollut mitenkään itsestään selvyys, puhumattakaan muusta työntekijöiden kunnioittamisesta.
Knuuti esimerkiksi teki 17-vuotiaana koko talven töitä joka sunnuntai ilman pyhälisiä, sillä työnantajan mukaan niitä ei tarvinnut maksaa liittoon kuulumattomalle.
Kiskayrittäjä ei voi vain hakea rahoja
Knuuti on onnistunut tekemään asiat paremmin, jos työntekijöiltä kysytään. Knuutin ja Nikkilän neljän kioskin jäätelöyritys Dream & Dream sai kunniamaininnan kesän 2013 Vastuullinen kesäduuni -kisassa.
Tunnustukset jaettiin kyselyn perusteella, johon työntekijät vastasivat suoraan palkintolautakunnalle. Kyselyssä arvioitiin mm. perehdytystä ja ohjausta, hyvää hakijakokemusta sekä työntekijöiden oikeudenmukaista ja tasapuolista kohtelua.
-Ei meillä ole mitään hypermoderneja johtamismetodeja. Pyrimme hoitamaan hyvin myös perusasiat, kuten työntekijöiden ohjeistamisen ja palautteen antamisen. Nämä ovat oman kokemukseni mukaan hukassa monessa isommassakin yrityksessä, Jarkko Nikkilä sanoo.
Knuutin mielestä nuorten johtamisessa pitää olla erityisen huomaavainen. Moni on ensimmäisessä kesätyöpaikassaan, eikä yksinkertaisesti tiedä, miten toimia.
Nuoret arvostavat palautetta, koska tekevät työn mielellään paremmin, kun vain tietävät, mitä heiltä odotetaan. Silti sanomisessa pitää olla hienotunteinen.
- Eikä riitä, että kiskayrittäjä käy kerran kaksi kesässä hakemassa rahat, vaan nuorten kanssa pitää myös viettää aikaa. Muuten on vaikea opastaa tekemään paremmin, Knuuti sanoo.
Yritys työllisti kesällä 2013 yhteensä 13 työntekijää, jotka olivat iältään 15-20-vuotiaita.
Alalla ei väliä, kunhan on oma firma
Knuuti ja Nikkilä ovat molemmat yrittäjäperheistä, joten he halusivat itsekin kokeilla yrittämistä. Alalla ei ollut niin väliä, kunhan yritys on oma. Heidän ystävillään oli jäätelökioski Turussa, ja he päättivät itse kokeilla samaa.
Kioskit ovat heillä kesän ajan vuokralla. Talvella Knuuti opiskelee oikeustiedettä, Nikkilä työskentelee konsulttina.
- Olemme oppineet kaikesta yrittämiseen liittyvästä, kuten johtamisesta ja budjetoinnista. Nikkilä sanoo.
Nikkilä ajatteli ennen, että omaa yritystä varten tarvitsisi jonkun todella uniikin idean tai mahtavan vempaimen.
-Voi sitä aloittaa yksinkertaisemmallakin idealla ja pienellä pääomalla, Nikkilä sanoo nyt.
Knuuti sanoo, ettei tunne ketään muuta alle kolmikymppistä yrittäjää. Hän on itse 26- ja Nikkilä 29-vuotias.
Terhi Upala