Hyppää pääsisältöön

Moi kaikki ensimmäisiä työpaikkoja hakevat nuoret!

Sini jäätelökioskissa
Sini jäätelökioskissa Kuva: Yle, Terhi Upala nuorille nyt!

Uskallan väittää, että nuoret

eivät ole tyhmiä. Moni aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori kaipaisi varmasti neuvoa, miten haetaan töitä ja varsinkin sen suhteen miten ei kannata hakea.

Haimme kahtatoista jäätelönmyyjää kesäksi 2013. Saimme 753 työhakemusta. 753, mieti. Tuollaisesta määrästä et erotu joukosta virkkeellä: ”Olen iloinen, sosiaalinen ja teen työni kunnolla.” Oikeasti, jokaisesta työhakemuksesta löytyy vastaavia kliseitä ja adjektiiveja.

Sen sijaan perustele adjektiivisi, esimerkiksi: ”oma-aloitteisuuteni tulee esille kun olen urheiluseurassani hallituksen jäsen ja vastaan koko seuran lisensseistä”.

Älä jätä laittamatta kuvaasi: kuvattomat hakemukset hukkuvat massaan. Kuvaa ei työpaikkailmoituksissa pyydetä, kun työnantajat eivät sitä saa pyytää, ellei työ keskeisesti liity työnhakijan ulkonäköön.

Haluamme hyvän työntekijän vastineeksi maksetusta palkasta, joten perusteluna siitä, miksi juuri sinut pitää valita, ei kannata käyttää: ”Minä olisin hyvä tähän työhön, koska tarvitsen rahaa kun muutan omilleni”.

Muotoseikosta: Ei kannata jättää tarkastamatta liitteitä kahteen kertaan ennen niiden lähettämistä. Autohuoltoliikkeeseen tarkoitettu työhakemus ei tuo sinulle työtä jäätelönmyyjänä.

Otsikon viesti ”Työ paikka hakemus” tarkoittaa ainakin meillä sitä, että viesti menee suoraan roska_koriin.

Jos pyydetään laittamaan hakemus ja ansioluettelo, kannattaisi ne laittaa, jos haluat hakemasi työn. Älä kuitenkaan unohda saatesanoja sähköpostiviestistäsi: mikään ei ole tylympi kuin avata tyhjä viesti, jossa on liitteet.

Muita huomioita (valitettavasti tositarinoita):

  1. Älä nimeä ansioluettelotiedostoa ”KAKKAAssfg”.
  2. Älä käytä suosittelijana äitiäsi tai isääsi. Kuka äiti sanoo, että ”ei meidän Pikku-Liisaa kannata palkata, se on laiska ja ei varmasti ole ajoissa töissä”?
  3. Älä missään nimessä päästä vanhempiasi tiedustelemaan tai hakemaan työpaikkaasi puolestasi. Et anna oma-aloitteista etkä reipasta kuvaa.
  4. Jos yritys on työpaikkailmoituksessa kertonut haluavansa oma-aloitteisen työntekijän, ei kannata laittaa kopiota TET-todistuksestasi, jossa työnantaja on kirjoittanut, että voisit olla oma-aloitteisempi.

Nyt ei tarvita

muuta kuin oman työhakemuksen ja ansioluettelon päivitys siten, että korjaat sieltä pois mahdollisia yllä mainitsemiani virheitä.

Takaan, että mahdollisuutesi paranevat näin huomattavasti. Nykyaikana hakemuksia tulee teidän kannalta valitettavasti niin tuhottomasti joka paikkaan, että työnantajalla on varaa valita.

Ei kannata mokata omia mahdollisuuksiaan jo huonoon työhakemukseen!

Tulevaisuudessa

toivoisin nuorilta enemmän rohkeutta ryhtyä yrittäjäksi. Yhteiskunta ei tule toimimaan niin, että kaikki ovat töitä vailla, mutta kukaan ei ole valmis niitä antamaan. Ei tämä yrittäjyys niin vaarallista ole, että se purisi. Olin jo 24-vuotiaana seitsemän nuoremman nuoren työnantaja.

Toisinaan monta 16-tuntista työpäivää putkeen tehneenä vihaan tätä, mutta yleensä rakastan työtäni.

Koskaan en maanantaisin, enkä aamuisin, ole kokenut fiilistä ”Voi ei, taas töihin. Koska loma!?”, vaan nautin suuresti kun saan tehdä mitä haluan. Tämä yrittäjyyden tuoma vapaus on ihanaa. Saan sovitettua muut menoni ja opiskeluni täydellisesti tähän.

Eikä yritysidean ei tarvitse olla mikään uusi luova teknologiakeksintö: hei, mekin myydään vaan jäätelöä. Ei sen kummempaa!

Rakkaudella,

Sini Knuuti, yrittäjä, oik. yo

  • Nuorten Duuniringistä apua arkeen

    Duunirinki on 4H-yhdistyksen alaisuudessa toimiva työnvälitystiimi, jonka kautta 15 – 20 -vuotiaat nuoret saavat työkokemusta ja omaa rahaa. Työtehtävien perusvalmiuksien lisäksi Duunirinki-koulutuksissa käydään läpi työelämässä tarpeellisia vuorovaikutustaitoja, jotka tuovat itsevarmuutta, ja antavat valmiuksia työelämään.

  • Yksinäisyyden voi selättää!

    Viime viikon teemamme käsitteli yksinäisyyttä ja sitä, voiko siitä päästä eroon. Kysymykseemme ”Onko yksinäisyys elinkautista?”, vastaus kuului, ei ole.