Hyppää pääsisältöön

Ylen HD-muotoiset tv-kanavat myös Digitan antennijakeluun

Yle ja Digita ovat sopineet Ylen HD-muotoisten kanavien antennijakelusta 7.2. alkaen. Digita ottaa jakeluunsa kanavat Yle TV1 HD, Yle TV2 HD ja Yle Fem HD. Kanavat tulevat Digitan D-nippuun, jonka näkyvyysalue kattaa noin 85 prosenttia Suomen väestöstä. Digitan antennijakelussa olevat kanavat näkyvät UHF-antennilla.

”Olemme tyytyväisiä ratkaisuun. Kanavamme ovat nyt jakelussa myös UHF-taajuusalueella, ja antennitalouksilla on nyt mahdollisuus nähdä kolme Ylen HD-muotoista kanavaa”, sanoo Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo.

Digitan toimitusjohtaja Sirpa Ojala on iloinen, että suomalaiset voivat seurata olympialaisia Ylen suomen- ja ruotsinkielisiltä kanavilta.

”On hienoa välittää tämä teräväpiirtoinen elämys suomalaisille. Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että kuva näkyy, ääni kuuluu ja tieto kulkee mahdollisimman monelle,” Sirpa Ojala sanoo.

Ylen tv-kanavien HD-muoto on toistaiseksi kehitys- ja laajentamisvaiheessa oleva palvelu. Suomessa siirrytään antenniverkon tv-lähetyksissä teräväpiirtoon vaiheittain. Ylen nykymuotoiset tv-kanavat Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema ja Yle Fem jatkavat rinnakkain HD-muotoisten kanavien kanssa jopa vuoteen 2026 saakka.

Kaikki Ylen tv-kanavat ovat saatavilla HD-muotoisina kattavasti suomalaisten kaapeli- ja IPTV-operaattoreiden kanavavalikoimassa. Yle TV1 ja Yle TV2 HD näkyvät satelliittijakelussa Canal Digitalin asiakkaille sekä VHF-antennijakelussa.

Lisätiedot:

Ismo Silvo, julkaisujohtaja, Yle, puh. 09 1480 5090, ismo.silvo@yle.fi
Markus Ala-Hautala, palvelu- ja liiketoimintajohtaja, Digita, puh. 0400 549 023, markus.ala-hautala@digita.fi