Hyppää pääsisältöön

Toivoin tästä elämästä jotain kauniimpaa

Robin Svartström ja Minna Suuronen Ryhmäteatterin näytelmässä Nätti tyttö, vähän pehmee
Robin Svartström ja Minna Suuronen Ryhmäteatterin näytelmässä Nätti tyttö, vähän pehmee Kuva: Ryhmäteatteri/ Anna Salmisalo robin svartström

Näytelmän nimi on Nätti tyttö, vähän pehmee. Mainosjulisteessa hymyilee kolme blondia: nuori, keski-ikäinen ja iäkäs. Kuva on nätti ja pehmoinen. Näytelmän naiset ovat kaikkea muuta. Kyseessä on Ryhmäteatterin kevään toinen ensi-ilta, ohjaus on Johanna Freundlichin ja teksti Kati Kaartisen.

Käsiohjelmassa kirjailija Kaartinen kertoo pohtineensa myyttiä suomalaisen naisen vahvuudesta. Mikä siinä on totta ja mikä ei? Tematiikkaa keritään auki isoäidin (Kaija Pakarinen), äidin (Minna Suuronen) ja tyttären (Emilia Sinisalo) tarinoiden kautta. Naiset ovat uskottavia oman sukupolvensa edustajia kukin. He elävät kuin eri todellisuuksissa, mutta ovat silti pääsemättömissä toisistaan. Upeat näyttelijät tekevät näytelmän naisista täyttä totta. 

Kaija Pakarinen, Minna Suuronen ja Emilia Sinisalo. Kuva Anna Salmisalo.Kati Kaartinen kirjoittaa aivan omaa kieltään. Näytelmä rakentuu katkelmista, lauseetkin katkeilevat, puhe hapuilee. Nuo ajatuksenpalaset ovat silti latautuneita, merkityksestä täysiä. Kokonaisuus on ehyt ja vahva, satuttava ja hauska.  

Mitä nämä naiset tahtovat? Nuori nainen asuu yhä kotona, kuulemma etsii töitä, muttei löydä. Hän keskittyy poukkoilemaan mahdollisten minuuksien avaruudessa. Äiti ei koskaan tiedä kuka kodin ovesta astuu sisään: se voi olla prinsessa Leia, sotilas, Totoro, Lolita, Sherlock Holmes, aseistettu Punahilkka, kuka vain. Tyttö on idealisti, joka haaveilee uudesta, päivitetystä ihmisestä. Hänen suhteensa reaalimaailmaan on kiinnostavasti toinen kuin vanhempien sukupolvien. Hänelle ei tavallaan ole vakioita. On vain muuttujia. Virtuaalitodellisuus on yhtä totta kuin kakku, jota isoäiti sunnuntaisin tarjoaa.

Keskimmäinen nainen pingottaa, on tukossa, jatkuvan räjähdyksen partaalla. Hänen sisäinen kokemuksensa itsestään ja se elämä, johon hän on ajautunut, ovat rajussa ristiriidassa. Nainen yrittää setviä solmujaan terapiassa, mutta tunteet ja haaveet ja ajatukset ovat hahmotonta suttua. Tunnen kipua Minna Suurosen Keskinaista katsoessani. Tunnistan hänen epätoivonsa. Miten sitä osaisi tulla viisaammaksi, hellemmäksi, rohkeammaksi, rauhallisemmaksi, siksi hyväksi ihmiseksi, jonka jossain sisällään tietää piilottelevan? Miksi ei aamulla herätessään voi päättää, millainen on? Miksi ei voi olla eri kuin eilen? Tytär osaa sen. Äiti ei.

Kaija Pakarinen ja Robin Svartström. Kuva Anna Salmisalo.Vanhin nainen taas on päästänyt itsensä kivettymään, kai selviytyäkseen tästä elämästä. Hänen elämänsä on ollut hyvin konkreettista, arkeen naulittua. ”Mä en oo koskaan noihin rakkausasioihin oikein keskittynyt. Ollu muuta tekemistä”, isoäiti sanoo. Mutta salaa sisällään hän seikkailee, tanssii, rakastaa, sytyttää savukkeen, on ikuisesti nuori. Kukaan muu vaan ei tiedä sitä. Kuinka monta tarinaa nuo puhumattomat vanhat naiset ja miehet vievätkään mukanaan, ilman että kukaan saa koskaan kuulla niitä? Onneksi on kirjailijoita, mietin. He kirjaavat ylös edes jotain, toistenkin puolesta.

Robin Svartström on näytelmän Mies, kertoja. Mies tarkkailee, tulkkaa ja kommentoi naisten tekemisiä. Hän yrittää ymmärtää, missä roolissa hänen kulloinkin oletetaan olevan, ja ryhtyy sitten psykiatriksi, isäksi, enoksi, vaariksi. En ole ennen nähnyt tällaista kertojaa näyttämöllä. Hahmo on oivaltavasti kirjoitettu, ja Svartström tekee taidokasta työtä. Hän näyttelee jotenkin erityisen herkästi ja valppaasti. Tämä mies totisesti osaa lukea naisten ajatuksia ja tunteita.

Janne Siltavuoren kaunis lavastus täydentää dramaturgiaa, korostaa elämän kerroksellisuutta. Näyttämön takaseinä on kuin nukkekoti, jonka jokainen huone on muisto elämän varrelta. Lastenvaunut, polkupyörä ja turvaistuin, asetakki vanhalla tuolilla, sairaalavuode, ruumisarkku. Jokainen hetki on yhtäkkiä täynnä aiemmin koettua. Niinhän se on: jokainen ihminen tuo nyt-hetkeen mukanaan koko historiansa, sukunsa historian. Emilia Erikssonin puvustus on hieno, siinä osuu kaikki kohdalleen. Nuoren naisen cosplay-asut ovat ällistyttäviä, näyttäviä ja lystikkäitä. Keskinainen on tunnistettava, tavallinen nykynainen. Ja miten ruman huomaamattomasti isoäiti onkaan puettu.

Näytelmän lopussa kuolema tulee lähelle, koskettaa syvältä, nostaa kyyneleet silmiin. Yhtäkkiä rajat naisten väliltä katoavat, kaikki ovat samassa todellisuudessa läsnä. Tulee tunne, että kuolema, menetys, katoaminen, luopuminen, on välttämätön ihmiselle. Jos kukaan ei koskaan menettäisi mitään, muuttuisiko kaikki yhdentekeväksi, osaisimmeko arvostaa mitään elämässä?


 

Ryhmäteatteri: Nätti tyttö, vähän pehmee. Käsikirjoitus Kati Kaartinen, ohjaus Johanna Freundlich. Lavastus Janne Siltavuori, äänet Marko Ahokangas, valot Tomi Tirranen, puvut Emilia Eriksson, maskeeraus Leila Mäkynen. Rooleissa Kaija Pakarinen, Minna Suuronen, Emilia Sinisalo, Robin Svartström. 

Ensi-ilta Helsinginkadun näyttämöllä 6.2.2014.


Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.