Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Älypuhelinten huolto-ongelmat työllistävät kuluttajaviranomaisia ja sapettavat kuluttajia

Älypuhelin löytyy jo kahden miljoonan suomalaisen taskusta. Kalliiit laitteet menevät rikki helposti ja korjauspalveluille on tarvetta.

Kuningaskuluttajan verkkokyselyssä kuluttajat kertoivat kokemuksiaan älypuhelinten huollattamisesta. Osassa tarinoista huollot sujuivat sutjakkaasti ja asiakaspalvelu oli mainiota. Mukana oli myös hiuksia nostattavia tarinoita jatkuvista korjauksista, suurista huoltolaskuista ja rikkinäisiksi jääneistä puhelimista.

Myös kuluttajaviranomaiset joutuvat selvittelemään älypuhelinten vikaantumisiin liittyviä asioita usein. Kuluttajavirastoon tehtiin vuoden 2013 aikana älypuhelimen huoltoon liittyviä ilmoituksia yli 500.

Poimintoja kuluttajien tarinoista

"Jos puhutaan ihan huollosta, jossa vika oli oma, palvelu oli hyvää ja loistavaa. Iphone4 ja klassinen juttu; näyttö säpäleinä. Vaihtoivat uuden näytön odottaessa. Olin ottanut kirjan mukaan, enkä ehtinyt edes ensimmäistä aukeamaa pidemmälle lukea, kun työ oli tehty. Mukaan paperi vakuutusyhtiölle (ei tarvinut edes erikseen pyytää!) ja rahat tiskiin. Ei ollut ongelmia, mutta kai se on kiva kuulla välillä hyviäkin uutisia?"
ER, Espoo

Ei ollut ongelmia, mutta kai se on kiva kuulla välillä hyviäkin uutisia?

"Justiin sain oman Samsung Galaxy SllI:n takaisin huollosta. Ei latautunut kunnolla ja vika oli puhelimen usb-portissa (johon myös laturi kytketään). Meni sujuvasti ja mukisematta takuuhuoltoon. Uusi osa vaihdettu ja nyt toimii. Takuuta 2v ja puhelin nyt 1,5v vanha. Elisalta ostettu ja huollettu."
MS, Lahti

"Iphone 5, 1,5 vuotta vanha, hajonnut nyt 5 kertaa. Joka kerta kone palaa huollosta uutena. Siis tällä hetkellä on menossa kuudes puhelin. Viimeisimmän korjauksen kanssa meinasi käydä jo huonosti. Takuu oli päättynyt eikä liikkeen toinen myyjä meinannut millään uskoa, että liike myöntää vielä ylimääräisen vuoden takuun. Lähellä oli että olis maksettu korjauksesta 365€."
JJ, Helsinki

Lähellä oli että olis maksettu korjauksesta 365€.

"Mieheni Samsung Xcover vietiin huoltoon kun ei ottanut virtaa vastaan, sammui millon itse halus ja jumitti, sekä teki omiaan... Puhelin oli n 8kk vanha,,,
Huollosta tuli usean sadan euron korjausarvio ja että ei mene takuun piiriin naarmuisen näytön takia (näyttö ei edes ollut erityisen naarmuinen)... Liikkeessäkin ihmettelivät tätä ja ottivat suoraan yhteyttä valmistajaan jolloin asia alkoi onnistua..."

KO, Kajaani

"Tyttären Lumia800 huollossa, josta soitettiin tyttärelle että puhelimessa kosteusvaurio, takuu ei korvaa, mutta voidaan huoltaa erillistä maksua vastaan. Tytär oli tämän hyväksynyt, nyt puhelin odottaa noutoa.
Puhelin ei ole koskaan kastunut, mutta indikaattorin(?) väri vaihtunut.
OMITUISTA."

MH, Vaasa

Puhelin ei ole koskaan kastunut, mutta indikaattorin(?) väri vaihtunut.

"Ostin kesällä 2013 uuden Samsung Galaxy S4 puhelimen hintaan 569 euroa. Vajaan kahden kuukauden käytön jälkeen puhelimen näyttö hajosi yllättäen, kun se oli takin povitaskussa ja venettä vesille laskiessani venetrailerin vinssi hipaisi takkiin kohtaan jossa puhelin oli.
En edes huomannut osumaa, mutta jonkin ajan kuluttua kun otin puhelimen taskusta, ihmettelin kun näyttö alkoi hitaasti himmenemään ja lopulta pimeni.
Kun tarkasti katsoin oikeasta kulmasta huomasi että myös lasissa oli railoja.
No tietenkään takuu ei korvannut ja sain operaatiosta 280 euron laskun…."

AJ, Haapavesi

"Ostin Samsung Galaxy Xcoverin n. vuosi sitten. Syksyllä koneessa ilmeni mikrofoniongelmia. Vein sen takuukorjaukseen.
Parin viikon kuluttua sain ilmoituksen että koneeni on vaihdettu toiseen (tiesin että korjaamo ei anna uusia koneita vaan kyse oli vanhasta laitteesta).
Mikrofoni toimi tässä "uudessa" laitteessa, mutta akku ei lataantunut kunnolla, max 60 %.
Vein koneen taas korjattavaksi. Sain huollosta textarin: Olemme testanneet huollossa laitteenne akun. Akun kapasiteetti on alle 80 %. Alkuperäisen, itse ostamani kännyn akussa ei ollut mitään vikaa."

-N-

- Olemme testanneet huollossa laitteenne akun. Akun kapasiteetti on alle 80 %. - Alkuperäisen, itse ostamani kännyn akussa ei ollut mitään vikaa.

"Vein reilu vuosi sitten ostamani puhelimen (HTC One X) huoltoon. Kysyttiin kovasti, onko puhelimeen päässyt kosteutta ja vastasin että ei ole. Puhelin otettiin vastaan.
Sitten huollosta soitettiin, että huollon kustannusarvio on 268 euroa.
Ihmettelin, että mitäs ihmettä, kun takuuta on jäljellä vielä ensi syksyyn asti. Kertoivat, että puhelimen näytössä on halkeama. WTF?! En mä ollut mitään halkeamaa siinä huomannut eikä huomattu kyllä operattorillakaan. Ei ensimmäisellä kerralla kun olin viemässä sitä huoltoon eikä seuraavanakaan päivänä, kun sitten vein sen huoltoon, kun olin ensin tyhjennellyt tärkeät jutut puhelimestani talteen.
Nyt siis tuon halkeaman vuoksi puhelimessani EI ole takuuta. Jos maksan 268 euroa, puhelin korjataan ja takuu saatetaan uudelleen voimaan. Eikä ennen korjausta tietenkään tiedä, onko tuolla halkeamalla edes minkäänlaista merkitystä puhelimessani olleisiin vikoihin."

IS, Helsinki

"Ostin Iphone 4s puhelimen. Pian huomasin vian mikrofonissa. Minua ei kuullut kukaan, mutta itse kuulin henkilön langan päässä. Ilmoitettuani asiasta puhelinta myyvälle liikkeelle toteaa myyjä, että todennäköisesti laite vaihdetaan uuteen koska siinä on valmistevika. Heidän kauttaan se olisi lähtenyt Applen omaan huoltoon, ja tässä olisi kulunut aikaa vähintään kolme viikkoa. Toinen vaihtoehto oli, että vien puhelimen itse takuuhuoltamoon, jossa he voisivat vaihtaa laitteen uuteen heti.

Huollossa piti ensin maksaa parinkymmenen euron suuruinen maksu, että suostuivat katsomaan laitetta.

No, huollossa piti ensin maksaa parinkymmenen euron suuruinen maksu, että suostuivat katsomaan laitetta tunnin päästä. Muutoin odotusaika olisi ollut 2 päivää. Maksoin summan koska en halunnut taas seuraavana päivänä ajaa sinne uudestaan.
Tunnin kuluttua hain puhelimen, johon huollosta todettiin että vaihdoimme laitteen uuteen valmistevian vuoksi. Noniin, hyvä että totesitte saman kuin jo alussa kerroin.. Huhhuh...

Tunnin kuluttua hain puhelimen, johon huollosta todettiin että vaihdoimme laitteen uuteen valmistevian vuoksi. Noniin, hyvä että totesitte saman kuin jo alussa kerroin..

"...Jälkeenpäin olen ollut kyseiseen laitteeseen todella tyytyväinen. Paitsi särkyneen näytön korjaus olisi maksanut 300€.. Vaihdoin ennemmin uuteen ja myin vanhan eteenpäin."
- H -, Espoo

"Vein Iphonen takuuhuoltoon, koska takuuaikaa oli vielä hieman jäljellä ja puhelin teki hieman itsekseen asioita, mutta oli täysin toimiva ja ajattelin että huolletaan pois takuuaikana.
Meni vähän aikaa ja tuli vastaus: kosteusantura lauennut, ei mene takuuseen ja korjaus maksaa 320€. Ilmoitin heille että kosteutta puhelin ei ole saanut, ilmoittivat että jos vastaus ei miellytä ota yhteyttä kuluttajalautakuntaan.
Vaadin saada liikkeestä muun kuin varastomiehen kanssa keskusteluun joka oikeasti vastaa heidän huoltoprosessista. Hänen kanssaan syksy meilailtiin ja hän haki ennakkopäätöksen kuluttajalautakunnalta ja koska kosteusantura oli huoltamon mukaan lauennut niin ei mene takuuseen. Soitin itsekkin kuluttajalautakuntaan sama vastaus..."

Tuomio: Latauspää on mekaanisesti "vaurioitunut", vie muka takuun voimasta myös muilta ongelmilta, joten alkuperäistä ongelmaa ei oltu edes tutkittu.

"...Pyysin puhelimen pois ja toimitin toiseen Iphone huoltopaikkaan jossa maksoi 87€ verolla. Oli latausliitinongelma."
HA, Tampere

"Vein Nokia 710 puhelimen huoltoon. Vika: välillä ei puhe kuulu kumpaankaan suuntaan.
Puolentoista viikon päästä laite oli tullut takaisin noudettavaksi. Tuomio: Latauspää on mekaanisesti "vaurioitunut", vie muka takuun voimasta myös muilta ongelmilta, joten alkuperäistä ongelmaa ei oltu edes tutkittu ja puhelin palautettiin takaisin sellaisenaan. Mukana oli suttuinen kuva latauspäästä.
Lataus kyllä toimii edelleen."

Ärsyttävää, Vantaa

Lue myös: Älypuhelinten yleisimmät viat: näytön rikkoutuminen ja kastuminen

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.