Suomessa on arviolta noin kolme miljoonaa takuunalaista älypuhelinta. Kuningaskuluttaja yritti selvittää, mitkä ovat ne yleisimmät syyt, minkä vuoksi eri puhelinmerkit ja -mallit menevät takuuhuoltoon.
Kysyimme asiaa ensin suoraan puhelinvalmistajilta ja valtuutetuista takuuhuolloista. He eivät kuitenkaan suostuneet kommentoimaan älypuhelinten huoltomääriä millään tavalla.
Operaattoreilla oltiin asian suhteen avoimempia. Elisan liiketoimintajohtaja Jan Virkki kertoo, että Suomessa menee varovaisen arvion mukaan yli 100 000 älypuhelinta vuodessa takuuhuoltoon.
Virkin mukaan älypuhelinten yleisimmät takuuviat ovat näyttöjen värivirheet, pimeät kohdat sekä erilaiset ohjelmistoon liittyvät viat. Älypuhelimista löytyy myös niin sanottuja maanantaikappaleita, joissa saattaa olla kuuloke- ja liitinvikoja.
Huolto vai puhelimen vaihto?
Valmistusvirheiden takia takuuhuollosta ei välttämättä saa aina omaa älypuhelintaan takaisin. Käytännöt, milloin takuuhuoltoon tullut puhelin vaihdetaan kokonaan, vaihtelevat puhelinvalmistajasta riippuen.
Nokialta kerrotaan, että he vaihtavat älypuhelimen uuteen, jos se tulee takuuhuoltoon kolme kertaa saman vian vuoksi.
Applen käytäntö on vaihtaa takuuhuoltoon tuleva älyluuri yleensä toiseen takuukorjattuun Iphoneen tai joskus uuteen puhelimeen.
Samsungin mukaan jälleenmyyjä päättää tavasta, jolla asiakkaiden yksittäiset ongelmat ratkaistaan, koska asiakas on ostanut tuotteen jälleenmyyjältä. Valmistajana Samsung on vain harvoin mukana tuotteen vaihdossa.
Puhelinvalmistajat ja takuuhuoltoja tekevät liikkeet eivät siis suostuneet kertomaan älypuhelinten yleisimpiä takuuseen meneviä vikoja. Takuun ulkopuolelle jäävistä huolloista oli tietoja helpommin saatavilla. Kuningaskuluttaja kysyi älypuhelinten yleisimpiä vikoja 6 huoltoliikkeestä ympäri Suomen.
Älypuhelinten yleisin vaiva on särkynyt näyttö
Ylivoimaisesti yleisin syy älykännyköiden ei-takuuhuoltoon tuomiselle on hajonnut näyttö. Muita yleisiä ongelmia merkistä riippumatta ovat latausliitinten ja nappien toimimattomuus sekä kosteusvauriot.
Päänvaivaa korjaajille aiheuttavat myös monivikaiset, itsekseen sammuvat ja puheluita katkovat monivikaiset laitteet.
Eri puhelinmerkkien yleisimmät viat korjaamoiden mukaan
Yritys, korjausten määrä, takuu | Apple Iphone | Samsung | Nokia | Vaikeimmin korjattavat mallit/viat |
---|---|---|---|---|
puhelinklinikka.fi 1600 kpl/vuosi Takuu 6 kk |
Näyttö rikki Takalasi rikki Virtakytkin rikki Latausliitin rikki Akku rikki |
Näyttö/ kosketuspaneeli rikki | Näyttö/ kosketuspaneeli rikki |
Iphone5 takakuoren vaihto Puheluiden katkeamiset, sammuilut, ym. vaikeasti todennettavat viat |
smarthuolto.fi lähettää laitteet kumppanin korjattavaksi 250 000 kpl/vuosi. Takuu 3kk. |
Näyttö/ kosketuspaneeli rikk Virtaliitin rikki USB-liitin rikki Ei toimi - pudonnut |
Näyttö/ kosketuspaneeli rikki Virtaliitin rikki USB-liitin rikki Ei toimi - pudonnut |
Näyttö/ kosketuspaneeli rikki Virtaliitin rikki USB-liitin rikki Ei toimi - pudonnut |
Kosteuden poisto Monivikaiset laitteet. Apple vaikein huollettava |
huoltokukko.fi 400kpl/kk. Takuu 6kk. |
Näyttö/ takakuori rikki Akku rikki Virtakytkin rikki Kaiuttin rikki/ muu ääniin liittyvä ongelma |
Näyttö/ kosketuspaneeli rikk Latausliittimen vaihto. Ei juuri tyyppivikoja |
Näyttö/ kosketuspaneeli rikki (tietyissä malleissa selvästi heikompaa tekoa) Virta/äänensäätökytkin rikki (tietyt mallit) USB-liitin rikki (tietyt mallit). Tyyppiviat mallista riippuvaisia |
Kosteusvauriot Juotostyötä vaativat viat |
hetihuolto.fi 500-600 kpl/kk Takuu 3kk. |
Näyttö rikki Ei lataa Akku ei kestä Takalasi rikki Virtakytkin rikki |
Näyttö/ lasi rikk Ei lataa Kastunut Ohjelmisto kaatunut kun yritetty asentaa epävirallista päivitystä Akku ei kestä |
Näyttö/ lasi rikki Ei lataa Kastunut Ohjelmistovika Ei käynnisty |
Ei käynnisty/ sammuu itsekseen. Kosteusvaurioilla huonoin onnistumisprosentti. HTC vaikein huollettava. |
digifon.fi. 1000 kpl/vuosi. Takuu 6kk |
Iphone 4S: Etu-/ takalasi rikki Virtakytkin/ kotinäppäin rikki Pohjaliitin rikki Akku rikki WI-FI ongelmat |
Samsung Galaxy S4: Kosketuspaneeli USB-liittimet Sim-kortin lukija Ohjelmistovika Akku |
Nokialaiset: Nokia Lumia 820, 620, 520: Kosketuspaneeli Nokia Lumia 820: LCD-näyttö Nokia Lumia 800, 900, 610, 710, N9, E7: USB-liitin Nokia Lumia 800: Proxy sensori. Ohjelmistoviat |
  Mikropiirien vaihto Kosteusvauriot. HTC vaikein huollettav |
itapsa.com Vain Apple ja Samsung. Takuu 1v. |
Lasi/ näyttöpaneeli rikki Latausviat Mekaaniset näppäin- ja kytkinviat Äänentoiston ongelma Akkuviat |
Lasi/ näyttöpaneeli rikki Latausviat Mekaaniset näppäin- ja kytkinviat Äänentoiston ongelma Akkuviat |
- |
Laitteet, joissa on liimauksia tai teippauksia Iphone 5S |
Korjauksen kilpailuttaminen kannattaa
Korjaamisen vaikeudessa on merkkikohtaisia eroja. Vaikeimmiksi huollettaviksi Kuningaskuluttajan haastattelemat korjaajat mainitsevat liimauksia ja teippauksia sisältävät puhelinmallit ja -merkit. Tällaisia ovat esim. HTC:n kalleimmat puhelimet. Useampikin huoltoliike mainitsee myös Applen Iphonen hankalasti korjattavaksi.
Älypuhelimen korjaus kannattaa aina kilpailuttaa, sillä hinnat vaihtelevat yrityskohtaisesti paljon. Kosteusvauriokorjauksen hinta vaihtelee liikkeestä riippuen 59-89€. Kastuneen puhelimen korjaaminen kuitenkin onnistuu täysin vain noin puolessa tapauksista.
Yleisimmän vian, eli rikki menneen näytön vaihtamisen hinnoissa vaihtelua saattaa olla jo toistasataa euroa.
Lasin/näytön vaihtaminen
Huoltoyritys | Iphone 5 | Samsung Galaxy S4 | Nokia Lumia 925 |
---|---|---|---|
Puhelinklinikka | 189 € | 219 € | 229 € |
Smarthuolto | 200€ | 205€ | 190€ |
Huoltokukko | 199 € | 219 € | 239 € |
Hetihuolto | 150€ | 225 € | 199 € |
Digifon | 179€ | 219€ | 199€ |
Optima | 360 € | 260 € kampanja 150 € | Ei huolla Nokiaa |
SCF | 323 € | 150 € | 225 € |
iTapsa | 169 € | 219 € | 219 € |
Lue myös: Älypuhelinten huolto-ongelmat työllistävät kuluttajaviranomaisia ja sapettavat kuluttajia