Hyppää pääsisältöön

Albania, jiddiš ja muita Suomen kieliä

Hannu Reime tarinoi kieliohjelmissaan maailman kielten ominaispiirteistä ja kertoo kiehtovasti niiden vaiheista myös historian, valloitussotien ja aatteiden myllerryksissä. Tämä kooste esittelee valikoiman Suomessa puhuttuja kieliä, joista jotkut saattavat olla varsin eksoottisiakin.

Suomi kuuluu Euroopan kieliharvinaisuuksiin: se ja muut itämerensuomalaiset kielet ovat niitä harvoja kummajaisia, jotka eivät kuulu suuren indoeurooppalaiseen kielikuntaan.

Suomen lähin sukukieli on pääasiassa Venäjän Karjalassa puhuttu karjalan kieli. Runsaasta venäläisestä sanastosta huolimatta tutkijat eivät pidä karjalaa venäläistyneenä suomena vaan itsenäisesti kehittyneenä kielihaarana.

Itämerensuomalaisia kieliä puhuu äidinkielenään yli seitsemän miljoona ihmistä. Uhanalaisimmilla niistä, kuten vatjalla ja liivillä, on vain joitakin kymmeniä käyttäjiä.

Viro on suomen jälkeen suomalais-ugrilaisista kielistä suurin. Se on saanut paljon vaikutteita slaavilaisista ja balttilaisista naapurikielistä. Saksalaisen kulttuurin vuosisatainen vaikutus Baltiassa on muovannut kieltä "keskieurooppalaisemmaksi" kuin suomi, mutta monet itämerensuomelle ominaiset piirteet näkyvät juuri virossa selvimmillään.

Suomalaisugrilaisiin kieliin kuuluvat myös saamelaiskielet. Ne ovat tosin jo niin kaukaisia sukulaisia, ettei suomenkielinen helposti tunnista niistä tuttuja sanoja, toisin kuin vaikkapa virosta. Saamen asema on muuttunut Suomessa oleellisesti paremmaksi 1960-luvulta alkaen. Sitä ennen saamea vieroksuttiin ja pidettiin jopa "aivoille vahingollisena".

Suomen toinen kansalliskieli ruotsi kuuluu mannerskandinaavisiin kieliin, jotka ovat keskenään läheisiä. Suomenruotsin kirjakieli ei paljonkaan eroa ruotsinruotsista, mutta suomen kielen on arveltu vaikuttaneen sen ääntämykseen. Suomenruotsista puuttuu sen "laulavammille" sukulaisille ominainen tooniaksentti eli sävelkorko.

Pieniä vähemmistökieliä Suomess

Sanskriitin sukuisen romanikielen eli kaaleenkielen puhujia on Suomessa ollut 1500-luvulta alkaen. Nykyään puhujien määrä on huvennut joihinkin tuhansiin, koska romanikieli ei ole enää äidinkieli. Suomalaiset romanilapset oppivat yleensä ensimmäisenä kielekseen suomen.

Itä-Euroopan juutalaisten jiddiš-kieltä puhui ennen toista maailmansotaa arviolta 13 miljoonaa ihmistä, ja sitä saattoi kuulla myös Suomessa. Jiddišiä kirjoitetaan heprealaisittain, mutta alkuperältään se on keskiaikaista saksaa. Slaavilainen sanasto lisääntyi juutalaisten joutuessa siirtymään yhä idemmäs. Kielen lähihistoria kietoutuu tiiviisti juutalaisten kohtaloihin natsi-Saksan hallitsemilla alueilla ja Neuvostoliitossa.

Suomessa vain pienen vähemmistön puhuma tataarinkieli kuuluu laajaan kieliperheeseen, jonka alue ulottuu Itä-Euroopasta Kiinaan. Suurinta yksittäistä turkkilaiskieltä puhutaan Turkin tasavallassa, mutta sen useimpien sukulaiskielten puhujat asuvat entisen Neuvostoliiton alueilla. Turkin ja tataarin kanssa samasta yhteisestä kantakielestä ovat kehittyneet mm. tšuvassi, jakuutti, kazakki, uzbekki, kirgiisi, azeri ja turkmeeni.

Suomen kansallisiin vähemmistökieliin kuuluu myös viittomakieli, jonka syntyperäisiä käyttäjiä maassamme oli 2000-luvun alussa viitisen tuhatta. Maailman sadat eri viittomakielet eroavat toisistaan yhtä paljon kuin puhututkin kielet, ja ne ovat yhtä ilmaisurikkaita kuin nämäkin.

Viittomakielten asema eri maissa vaihtelee suuresti. Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa viittomakieli on tunnustettu luonnolliseksi kieleksi ja kuurojen ensimmäiseksi kieleksi, kiitos edistyksellisen 1960-luvun vaikutuksen, Reime toteaa.

Siirtolaisuus ja pakolaisuus levittävät kielikirjoa

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä albaniasta oli yllättäen tullut Suomen kahdeksanneksi puhutuin kieli. Se kuvaa osaltaan kielten leviämistä poliittisten myllerrysten ja niiden synnyttämän pakolaisuuden myötä.

Albania muodostaa oman erityisen haaransa indoeurooppalaisessa kielipuussa. Baskin tavoin se on säilynyt elävänä läpi sotien, kansainvaellusten ja poliittisen sorron.

Toinen pakolaisten mukana Suomeen asettunut kieli on somali. Suomessa sen puhujia oli 2000-luvulla toistakymmentä tuhatta, mutta koko maailmassa sitä puhuu 10-16 miljoonaa ihmistä. Afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluva somali on sukua mm. heprealle ja arabialle.

Arabia on maailman viidenneksi suurin valtakieli. Se on yli 200 miljoonan ihmisen äidinkieli ähi-idässä ja Afrikan pohjoisosissa. Kirjakielen ja paikallisten murteiden ero on jyrkempi kuin monessa muussa kielessä, mutta standardiarabia ja siihen liittyvä uskonto luo tunteen yhteisestä arabikulttuurista ja kansakunnasta.

Kymmenen suurimman maailmankielen joukkoon kuuluu myös venäjä. Jos äidinkielisten puhujien lisäksi mukaan lasketaan ne, jotka hallitsevat venäjän toisena kielenä, nousee tämän kielen osaajien määrä 280 miljoonaan.

Englannin äidinkielisten puhujien määräksi lasketaan noin kolme ja puoli sataa miljoonaa. Tälläkään luvulla se ei nouse ykköseksi maailman kielten joukossa, sillä kiinan kielen päämuotoa, mandariinia eri murteineen, puhuu yli kahdeksan ja puoli sataa miljoonaa ihmistä.

Mandariinikiinan pekingiläinen murre on ollut pohjana kiinan yleiskielelle, mutta Kiinan ulkopuolella yleisin on siirtolaisuuden levittämä kantoninkiina. Kiinan kielen erikoispiirteenä on sävelkorkeuteen perustuva toonijärjestelmä, joka kuuluu myös esim. vietnamin kieleen.

Teksti: Jukka Lindfors & Rita Landström

Tietolaatikko

Suomen virallisen tilaston mukaan kymmenen puhutuinta kieltä maassamme vuoden 2012 lopussa olivat: suomi, ruotsi, venäjä, viro, somali, englanti, arabia, kurdi, kiina ja albania. Näiden jälkeen eniten puhujia oli thailla, vietnamilla, persialla, turkilla, saksalla ja espanjalla (kutakin em. kielistä puhui äidinkielenään yli 5000 henkeä).

Kansalliskieltemme suomen ja ruotsin lisäksi Suomessa on turvattu vähemmistökielten asema saamelaiskielille, romanikielelle, venäjälle, tataarille, jiddišille, karjalan kielelle ja viittomakielelle (tilanne vuoden 2013 lopussa)

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto