Hyppää pääsisältöön

Resepti: Voita & Sokeria - Karita Tykän inkiväärikakkuset

Voita & Sokeria: Karita Tykän inkiväärikuppikakut
Voita & Sokeria: Karita Tykän inkiväärikuppikakut Kuva: Yle kuppikakut.

Mallina ja juontajana työskentelevä Karita Tykkä on innokas kokkaaja. Hän loihtii meille herkulliset inkiväärikakkuset. Tällä reseptillä syntyy 8 - 10 kuppikakkua.

Inkiväärikakkuset

Pohja:
2,5 dl saksanpähkinöitä
2 dl (tai 30 kpl) tuoreita tai pienessä vesimäärässä liotettuja kuivattuja taateleita (kivettömiä)
Ripaus suolaa

Taikina:

5 dl cashewpähkinöitä
1 dl hunajaa
2 - 4 tl inkiväärijauhetta
2 dl tuorepuristettua sitruunamehua
2 tl raastettua sitruunankuorta (luomua)
Ripaus suolaa
6 - 7 rkl juoksevaa kookosöljyä
Koristeluun marjoja, suklaarouhetta tai raastettua sitruunankuorta (luomua)

Laita pohjan raaka-aineet monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voit lisätä tarvittaessa teelusikallisen vettä.

Painele taikina silikonisten kuppikakkuvuokien tai tuorekelmulla vuorattujen metallisten vuokien pohjalle.

Laita täytteen raaka-aineet - kookosöljyä lukuunottamatta - tehosekoittimeen. Sekoita kunnes massasta tulee tasainen.

Lisää joukkoon kookosöljy ja sekoita vielä hetki.

Kaada täyte pohjien päälle ja laita kakkuset jääkaappiin tai pakastimeen vetäytymään.

Koristele marjoilla, suklaarouheella tai raastetulla sitruunankuorella.

Kommentit
  • Ankea suomalainen ruokakulttuuri jäi menneille vuosikymmenille

    Makumaisemamme kansainvälistynyt viime vuosina.

    Suomalainen ruokaperinne on muuttunut vaurastumisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Kansainvälistyminen ja uudet raaka-aineet muokkaavat makutottumuksiamme. Yhä useampi myös ilmentää identiteettiään ja arvojaan ruuan kautta. Voidaanko enää edes puhua käsitteestä "suomalainen ruokakulttuuri"?

  • Kioski FOOD: helpot linssiburritot

    Tässä ohje nopeisiin ja helppoihin linssiburritoihin.

    Kioski FOOD on uusi ruokakanavaYouTubessa ja Instagramissa. Sara Parikka kokkaa ja opettelee uusia, helppoja reseptejä livenä joka torstai klo 17.00! Nopeat linssiburritot: 2,5 dl vettä 1dl kuivia, punaisia linssejä 1/2 dl tummaa soijarouhetta puolikas tölkki tomaattimurskaa 3 rkl rypsiöljyä 1 kasvisliemikuutio 2 kynttä valkosipulia 1 sipuli pippuria voit la

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Ruoka