Suomirockin sensuroimaton historia -sarjan kolmas julkaisu painottuu kirjallisesti. Katsojien äänestyksessä selvään kärkeen nousivat Dave Lindholm, edesmennyt kirjailijaboheemi Arto Melleri ja muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä. Toimitus valitsi näiden seuraksi lastenkirjoillaan kansainväliseksi tähdeksi nousseen Mauri Kunnaksen ja underground-veteraani, kirjailija Markku Innon. Arto Mellerin haastattelusta suurin osa on kateissa, mutta etsinnät jatkuvat toiveikkaina.
Kolmannen julkaisuerän haastatteluja on kuvattu kolmeen eri dokumenttisarjaan: Davea, Melleriä ja Mauri Kunnasta haastattelin 1970-lukua tutkailleeseen Kuka mitä häh -sarjaan, Kaukoa 1980-lukuun keskittyneeseen Kunnian kentät -sarjaan ja Markku Intoa suomirockin varhaisvuosiin paneutuneeseen Olet paha -sarjaan.
Turkulainen undergroundin suurmies, kirjailija Markku Into oli itsestään selvästi yksi keskeisiä haastateltavia Olet paha -sarjaan. Haastattelun jälkeen kävin junalla Turusta saapuneen Innon kanssa kaljalla Pasilan aseman baarissa, johon juutuimme kolmeksi tunniksi keskustelemaan Stalinista.
Monet pitkän linjan musiikkitoimittajat pitävät Dave Lindholmia parhaana haastateltavana kaikista suomalaisrockareista. Eivätkä syyttä. Omintakeisesti puhuva Dave vastaa ja kertoo tarinoita kuten soittaa ja kirjoittaa lauluja — heittäytyen vapaaseen tajunnanvirtaan, mutta silti terävänäköisesti, jopa analyyttisesti.
Haastattelua tehdessä Tampereen stadilaisin mies oli asunut Mansessa jo toista kymmentä vuotta. Silti Dave oli ainoa haastateltava, joka osasi tulla osoitteen perusteella Helsingin Töölön lyhyellä Lemminkäisenkujalla sijaitsevalle tilapäisstudiollemme.
1990-luvun alun laman aikaan Helsingissä oli paljon vapaata toimistotilaa ja vuokrasimme kuvauksia varten halvalla Helsingin keskustasta pienen konttorin, jossa kuvasimme ja siihen kuuluvan monen sadan neliön autohallin, jonka ainoa käyttö oli se, että kuvaajan poika harjoitteli siellä yksin salibandya. Vuokraisäntä yritti vielä tyrkyttää meille kiinteistöön kuuluvaa katutason pizzeriatilaa, mutta pizzayrittäjyys ei kiinnostanut.
Kuvattavien päivystäminen loppusyksyn ja talven räntäsateisessa Töölössä oli oma lukunsa, vielä 1994 juuri kenelläkään muusikolla ei ollut matkapuhelimia ja jaoimme kuvausryhmän kanssa päivystysvuoroja kadun varteen seisomaan.
Arto Melleriä haastateltiin samassa tilassa Daven kanssa pari viikkoa aiemmin. Valtakunnan virallinen boheemi oli ollut viikkoja raittiina, hänellä oli ankara kirjoitusperiodi alla. Arto naureskelikin omalle rentun maineelleen. Hänen mukaansa ihmiset näkivät hänet kapakoissa vapaalla, eivät ankaraa itsekuria vaativien kirjoitusjaksojen aikana. Tuottelias Melleri naurahtikin: "ei mun kirjojani ole kirjoitettu kännissä tai krapulassa, se ei olisi mahdollista".
Edesmenneen Arto Mellerin haastattelusta löytyi arkistoista puuttuu puolisen tuntia yli tunnin haastattelusta. Muita nauhoja on mm. lainattu Artosta kertovan dokumentin tuotantoon ja niiden etsintä jatkuu toiveikaana.
Jo nyt julkaistavasta lyhyestä pätkästä, jossa Melleri kritisoi punkia ja uutta aaltoa, saa kuitenkin hyvän kuvan rauhallisesta ja teräväkielisestä älyköstä.
Mauri Kunnaksen Suosikissa julkaistut Nyrok City -sarjakuvat olivat 1970-luvun ja -80-luvun alun riemastuttavimpia suomirock -tulkintoja. Kun haastattelun jälkeen pyysin Mauri Kunnakselta lupaa käyttää hänen sarjakuviaan ohjelmien kuvituksena, Mauri antoi luvan mielellään. Sanoi olevansa imarreltu. Rahaa hän ei suostunut meiltä pyytämään. "Ei teillä kuitenkaan mitään budjettia ole ja mä olen tienannut kirjoillani ihan tarpeeksi", hän naurahti katsellessaan studiokyhäelmäämme.
Kauko Röyhkää haastattelimme jo uudessa paikassa. Tuotantoyhtiö TopEye, joka tuotti kyseiset sarjat, oli muuttanut Helsingin Pasilan toisen vesitornin alakerrokseen, vanhoihin Ylen tiloihin ja konttorin varastotilaan sai rakennettua lähes oikean studion. Paremmat tilat antoivat mahdollisuuden myös lavastaa hieman.
Kun Kuka Mitä häh -sarjan kaikki haastattelut kuvattiin mustaa taustaa vasten, Kunnian kentät -sarjaa suunniteltaessa kävin kuvaaja Raino Kuisman kanssa ostamassa Eurokankaasta neljä ylijäämäpalaa erivärisiä kankaita, joita jopa hieman valaisimme. Tästä ponnistuksesta kreditoimme itsemme lavastajiksi sarjan lopputeksteihin.
Loputkin rockdokumenttisarjani kuvattiin samassa vesitornin studiossa, niin myös suomirockin varhaisvuosia 1950-luvulta -70-luvun alkuun asti seurannut Olet paha.
