Hyppää pääsisältöön

Lilia: ”Kun ei tunne ketään, on pakko olla ulospäin suuntautunut”

Lilia voitti ujoutensa ulkomailla. Kuva: Yle lilia muistot

Kerro oma tarinasi, se tunne kun muutit ensimmäisen kerran ulkomaille opiskelemaan, töihin tai au pairiksi. Miten rohkeus tehdä iso ratkaisu unelman eteen muutti elämäsi? Kirjoita, lähetä kuvia tai video osoitteeseen aupairit@yle.fi - tai kommentoi Lilian tarinan alle omat kokemuksesi.


LILIA:


Olin au pairina 19-vuotiaana Lontoossa noin kahdeksan kuukautta. Hain lukion jälkeen opiskelemaan pariin eri korkeakouluun Suomessa, mutta en päässyt sisään.

Niinpä päätin lähteä au pairiksi, koska halusin muuttaa ulkomaille välivuoden ajaksi ja ajattelin, että au pairiksi meno olisi helppo tapa saada majoitus ja työ samassa paketissa ja päästä tutustumaan uuteen kulttuuriin.

Olin myös matkustanut Englannissa aiemmin jonkin verran, Lontoossakin pari nopeaa visiittiä, ja tykkäsin kovasti. Oli sellainen tunne, että Lontoo voisi olla jotenkin "mun tyyppinen" paikka.

Au pairina olossa ehdottomasti parasta oli vapaus. Pääsin nauttimaan Lontoosta ihan eri tavalla kuin esimerkiksi nykyisessä duunissani kahvilan vuorovastaavana. Vähän niin kuin turistina.

Oli tosi huoleton ja avoin olo, koko Lontoo tutkittavana ja koko elämä edessä! Au pair -perheeni vanhemmat ymmärsivät, että olin tullut Lontooseen nähdäkseni maailmaa, tutustumaan ihmisiin ja saadakseni uusia kokemuksia, joten he antoivat minulle runsaasti vapaa-aikaa.

Kun tulee vieraaseen maahan, mistä ei tunne ketään ja haluaa saada uusia ystäviä niin se aikalailla pakottaa olemaan enemmän ulospäin suuntautunut.

Ajalta on niin monia hauskoja muistoja, että on vaikea valita vain yhtä. Kaikki ihanat illat ulkona ystävien kanssa ja viikonloppu iltapäivät puistoissa ja erilaisilla marketeilla.

Lapsen kanssa oli välillä vähän henkisesti stressaavaa, kun hän ei ollut maailman kiltein ja helpoin lapsi. Isäntäperheeni vanhemmat olivat oikein ihania ja ymmärtäväisiä, mutta loppuvaiheessa alkoi tulla olo, että olisin ehkä halunnut asua ihan omassa kodissa eikä olla niin kiinni siinä perheen elämässä ja arjessa. Mutta siis kokonaisuudessaan ihan mahtava kokemus.

Maailmalla opin olemaan sosiaalisesti avoimempi ja opin myös luottamaan itseeni enemmän. Olin aika ujo kun lähdin Lontooseen, mutta kun tulee vieraaseen maahan, mistä ei tunne ketään ja haluaa saada uusia ystäviä niin se aikalailla pakottaa olemaan enemmän ulospäin suuntautunut.

Tuntuu, että aikuistuin tosi paljon sen vuoden aikana. Opin myös uutta eri kulttuureista ja tavoista, en pelkästään englantilaisesta vaan muistakin.

Onhan Lontoo kumminkin aikamoinen "sulatusuuni", mikä on yksi syy siihen, että rakastuin Lontooseen ja muutin tänne takaisin reilu vuosi sitten.

Suosittelen kyllä lämpimästi au pairiksi lähtemistä. Se on hyvä tapa tutustua uuteen paikkaan ja tavata uusia ihmisiä. Kannattaa kumminkin olla tarkka isäntäperheen valitsemisessa, koska tällä on suuri merkitys au pair -vuoden onnistumiseen.

Itse tulin toimeen oikein hyvin isäntäperheeni kanssa, ja he olivat minulle turvaverkko uudessa paikassa, mutta tiedän muita au paireja, joilla ei ole ollut ihan yhtä hyvä tuuri.

LILIA, 22v.

Lue myös:

Hannan, Pauliinan, Lilian, Minnan, Henriikan, Annan, Ennin, Riikan, Pepin, Emilian, Elinan, Ainon, Kaisan, Hennan, Riitan, Lauran, Ainon, Maijun, Petran, Ringan, Satun, Nooran, Marin, Johannan ja Riinan kertomukset heidän kokemuksistaan ulkomailla.

  • Onko sinun vuorosi lähteä maailmalle tämän hetken suosituimman sarjan matkassa? Hae tulevalle Au pairit -kaudelle!

    Au pairien 7. kauden haku on avattu.

    Artikkelia muokattu 23.8.: Haku Au pairien uudelle kaudelle on päättynyt. Mikäli olet 18–28-vuotias ja koet, että nyt on juuri oikea hetki ottaa etäisyyttä Suomeen ja seikkailla kaukana kotoa – mutta myös ottaa vastuuta vieraan perheen lapsista – hae mukaan Au paireihin! Yle Areenan tämän kevään katsotuin ohjelma saa jatkoa ja etsimme nyt nuoria aikuisia uusiksi au paireiksi. Hakijan tule

  • Nyt on SOS! Testaa, oletko Au pairit-guru!

    Onko sinulla Au pairit hallussa ihan 6/5? Testaa!

    Onko sinulla Au pairit hallussa ihan 6/5? Nyt on tosifanin testi. Miten hyvin muistat eri kausien tapahtumia? Saatko kaikki oikein? Testaa tietosi nopeassa testissä!

  • Uudet au pairit esittäytyvät! - Tällä kaudella suunnataan Havaijin lämpöön

    Au pairit Havaijilla julkaistaan Yle Areenassa 29.5. klo 21.

    Au pairit -sarjan kuudes kausi vie nuoret au pairit Havaijille eksoottiselle ja kuvankauniille Oahun saarelle, joka on kiehtova sekoitus paratiisimaista luontoa ja suurkaupungin vilskettä. Uudet au pairit Talvikki, Emma, Annika ja Amma pakkaavat laukkunsa ja lähtevät sydämet avoinna uusiin seikkailuihin. Au pairit Havaijilla julkaistaan kokonaisuudessaan Yle Areenassa keskiviikkona 29.5.