Hyppää pääsisältöön

Mannerheim-elokuvaprojektin aikajana

Heikki A. Reenpää
Heikki A. Reenpää, Otavan pääomistaja, Mannerheim-elokuvan aloitteentekijä Heikki A. Reenpää Kuva: Yle, Mot otava

Vuosi 1998: Otavan pääomistaja Heikki A. Reenpää ja kenraaliluutnantti Ermei Kanninen haluavat tehdä Suomen tunnetuksi maailmalla Nokian menestyksen vanavedessä. Syntyy idea Mannerheim-elokuvasta.

Reenpää ja Kanninen perustavat Champion of Liberty-nimisen yhdistyksen. Yhdistys on perustettu vaalimaan Suomen marsalkan muistoa ja tukemaan suurta elokuvahanketta hänen elämäntyöstään. Yhdistys ostaa Tampereen silloiselta teatterinjohtajalta, Heikki Vihiseltä elokuvan käsikirjoituksen.

Renny Harlin
Renny Harlin Kuva: MOT, Yle renny harlin

Renny Harlin, elokuvan ensimmäinen ohjaajavalinta

Renny Harlin on elokuvaohjaaja Matti Kassilan ehdotus elokuvan ohjaajaksi.
Harlin pyytää Solar Filmsin omistajan, Markus Selinin tuottajaksi.

2001

Uutisjutuissa kerrotaan 200 miljoonan markan budjetilla toteutettavasta suurelokuvasta. Champion of Libertyn roolina on avata elokuvan tuottajille vuorineuvosten ovet. Yhdistyksen ansiosta rahoittajiksi on tulossa mm. Nokia, Nordea, UPM-Kymmene ja Otava.
Mikään näistä yrityksistä ei loppujen lopuksi anna senttiäkään.

2005

Champion of Libertyn herrat, Renny Harlin, Markus Selin ja Heikki Vihinen käyvät Pietarissa katsomassa kuvauspaikkoja. Yhdessä Solar Filmsin kanssa tähdätään siihen, että elokuva valmistuisi 2007.

Budjetiksi ilmoitetaan nyt 10-15 miljoonaa euroa.

Markus Selin
Markus Selin Kuva: MOT, Yle mannerheim-elokuva

Markus Selin, elokuvan tuottaja

2006

Solar Films perustaa tytäryhtiön, Oy Liberty Production Ltd:n Mannerheim-tuotantoa varten.

2007

Champion of Liberty julkaisee Mannerheimin 140-vuotissyntymäpäivänä Mannerheim-mitalin. Muistomitalilla kerättäisiin varoja Mannerheimille tärkeisiin kohteisiin ja Mannerheim-elokuvan tuotantoon. Mitalia myydään R-kioskeissa hintaan 40 euroa. Hanke tuottaa elokuva-tuotannolle lopuksi vain runsaat 40.000 euroa. Nyt elokuvan pitäisi valmistua vuonna 2009.

Mannerheimin rooliin valitaan Mikko Nousiainen.
Tanskalainen Egmont ostaa 50,1% Solar Filmsistä.
Sen jälkeen Markus Selin omistaa Solar Filmsistä 49,9%.

Mikko Nousiainen, Renny Harlin
Mikko Nousiainen, Renny Harlin Kuva: MOT, Yle mikko nousiainen

Näyttelijä Mikko Nousiainen ja ohjaaja Renny Harlin poseerasivat kameroille vuoden 2008 lopulla markkinoidessaan Mannerheim-elokuvaa. Kuva: Solar Films

2008

Elokuvan ennakkosuunnittelu käynnistetään kesällä 2008.

2009

Valmistaudutaan talvikohtausten kuvauksiin Joensuussa.
Egmontiin kuuluva Nordisk Film vetäytyy hankkeesta ennen kuvausten alkua.
Koko hanke keskeytetään ennen kuvausten alkua.
Elokuvalle haetaan jälleen kerran uutta rahoitusta.

Solar Films myy Liberty Productionin Liberty Invest Ltd:ille, jonka omistaa Markus Selin.

2010

Keväällä solmitaan 2,5 miljoonan euron rahoitussopimus saksalaisen tuottajan Harald Reichebnerin edustaman European Enterprises S.A:n kanssa. Yritys on rekisteröity Luxemburgiin, omistusketju jatkuu Brittiläisille Neitsytsaarille. Taustalla on ainakin islantilaista rahaa.

Markus Selin sitoutuu henkilökohtaisesti merkittävään rahoitusosuuteen.
Tämän jälkeen Finnvera takaa 1,5 miljoonan euron lainan Nordeasta. Rahoitus on järjestetty.

Unkari valitaan elokuvan kuvauspaikaksi. Unkarilainen HCC Media Group vastaa elokuvan tuotantopalveluista Unkarissa.

Kesällä 2010 valmistaudutaan kuvauksiin. Puvusto ja rekvisiitta siirretään Unkariin.
Valmisteluissa on yli sadan ihmisen ryhmä.

Elokuussa 2010 käy ilmi, ettei Reichebner pidä lupaustaan – 2,5 miljoonaa euroa puuttuu.
Hanke keskeytetään ennen kuvausten alkua.
Puvusto ja rekvisiitta jää Unkariin varastoon odottamaan uutta rahoitusta.
Rahaa kuluu Unkarissa 2 miljoonaa euroa.

Joulukuussa 2010 tehdään sopimus Neuvostoliiton ex-presidentin Gorbatshovin International Foundation for Innovation and Investment-säätiön kanssa 4 miljoonan euron rahoituksesta.

Mannerheim-elokuvan puvustoa ja rekvisiittaa

Mannerheim-elokuvan puvustoa
Mannerheim-elokuvan puvustoa Kuva: MOT, Yle puvustoa

Mannerheim-elokuvan kypärä
Mannerheim-elokuvan kypärä Kuva: MOT, Yle puvustoa

nappeja mannerheim-elokuvaan
nappeja mannerheim-elokuvaan Kuva: MOT, Yle nappeja

Mannerheim-elokuvan puvustoa ja rekvisiittaa

2011

4 miljoonaa euroa on sovittu maksettavaksi Liberty Productionille 1.6 2011.
Gorbatshovin säätiö ei syytä ilmoittamatta maksakaan.
Renny Harlin vaatii palkkionsa, ja lähtee ohjaajan paikalta.
Tilalle valitaan Dome Karukoski.

2012

Elokuvalle etsitään uutta rahoitusta Venäjällä.

2013

Neuvotellaan venäläisen tuotantoyhtiön, Glavkinon kanssa rahoituksesta.
Finnveran usko projektiin loppuu, Liberty Production haetaan konkurssiin.

2014

Liberty Production on myynyt elokuvan puvuston ja rekvisiitan Cataract Promotions Oy:lle.
Konkurssipesän hoitaja haluaa selvittää, onko elokuvan puvuston myynti Markus Selinin ja Jukka Helteen omistamalle yhtiölle takaisinsaanninalainen.

Siis, kuuluuko puvusto konkurssipesälle?

Selinin ja Helteen mukaan kauppa oli ainoa tapa saada puvusto ja rekvisiitta takaisin Unkarista, kun Liberty Productionillä ei ollut kuljetukseen rahaa.

Mannerheim-elokuvan muotti
Mannerheim-elokuvan muotti Kuva: MOT, Yle muotti
Kommentit