Hyppää pääsisältöön

Mitä mieltä olet Kliffin kappaleesta Mun Jopo?

YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Kliff // Kuva: Warner Music

Kuka? Kliff: Mun Jopo

Mitä? Tänään Rytmibarometrissa yllättäen soi uunituore kotimainen poikabändi Kliff, jonka muodostavat 18-vuotiaat Tomi, Elie ja Ville sekä 17-vuotias Topias. Ryhmä muodostui vuosi sitten, kun omia musiikkiesityksiään YouTubeen lisännyt Tomi päätti perustaa yhtyeen. Poikien ensimmäinen sinkku on nimeltään Mun Jopo ja sen on tuottanut muun muassa Robinillekin musiikkia tehnyt Jimi Constantine. Kliffin debyyttialbumi julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Yhtye tuli ensi kertaa julkisuuteen tänään YleX Jälki-istunnossa!

Hä? Jopot ovat tuttu aihe kotimaisessa musiikissa. Niistä on aikaisemmin musisoinut muun muassa HKI Crates ja Raappana.