Hyppää pääsisältöön

Psykoanalyysin viimeinen vuosisata?

MOT-ohjelmassa käsiteltiin psykoanalyysia kriittisellä otteella vuonna 1998. Tarkastelun alle joutuivat niin Freudin teoriat kuin psykoanalyysin tehokkuus hoitomuotona.

Sigmund Freudin kehittämä psykoanalyysi on jakanut mielipiteitä alusta asti. Kritisoijat pitävät sitä epätieteellisenä teoriana ja tehottomana hoitomuotona. Kannattajien parissa taas vastustuskin nähdään merkkinä teorian osuvuudesta.

MOTissa haasteteltu psykoanalyytikko Martti Siirala toteaa, että Freudia kohtaan osoitettu kritisointi, on vain vahvistanut hänen näkemystään siitä, että psykoanalyysissa on jotain erityisen todellista.

Psykoanalyysia on arvosteltu mm. lapsuuden merkityksen sekä seksuaalisuuden ylikorostamisesta. Näkemyksiä on jakanut etenkin oidipuskompleksi, jonka mukaan lapsen psykoseksuaaliseen kehitykseen kuuluu vaihe, jossa tämä tuntee vetoa toista sukupuolta olevaan vanhempaansa.

Suomenruotsalainen sosiaalipsykologi Edward Westermack kritisoi aikoinaan Freudin teoriaa. Hän tutki paimentolaisten elämää Marokossa ja epäili sukurutsaisten viettien olemassaoloa useissa kirjoituksissaan. Hän väitti, että insestin välttäminen on luonnonvalinnan seuraus ja suojaa suvun perimää sisäsiitoksen riskeiltä.

Siitä huolimatta Freudin teoriasta tuli hallitseva ajattelutapa ja Westermarkin ajatukset unohdettiin moniksi vuosikymmeniksi. "Nykyään biologia ja eläinten käyttäytymistiede on osoittanut, että Westermark oli oikeassa”, toteaa sosiologian tutkija Heikki Sarmaja MOTissa.

Freudin elinaikana psykoanalyysi ei ollut Suomessa kovin tunnettu. Vasta 1950-luvulla joukko pioneerihenkisiä nuoria lääkäreitä kävi opiskelemassa psykoanalyysia Ruotsissa ja Sveitsissä. Näkemyserojen vuoksi Suomeen syntyi kaksi eri psykoanalyyttista koulukuntaa Therapeia-säätiö ja Suomen psykoanalyyttinen yhdistys.

1960-luvulla analyyttista terapiaa ryhdyttiin tukemaan verovaroin. Vahvimmillaan freudilaisuus oli Suomessa 70-luvulla ja analyyttista psykoterapiaa kokeiltiin jopa autismin hoitoon. Vanhempia syyllistettiin autismin aiheuttamisesta lapsilleen. MOTin haastattelussa kasvatustieteen tohtori Kyllikki Kerola vertaa vanhempien syyllistämistä noitavainoon ja pitää harmillisena sitä, miten sokeasti psykoanalyysia haluttiin soveltaa sellaistenkin sairauksien hoidossa, jotka myöhemmin osoittautuivat enemmän neurologisiksi ja toisenlaista hoitoa vaativiksi.

”Psykoanalyysi loi pohjan sille, että ihmisen vuorovaikutustapahtumaa voidaan käyttää hoidollisesti hyväksi”, toteaa Johannes Lehtonen, joka toimii Kuopion yliopistossa psykiatrian professorina ja edustaa psykoanalyyttista koulukuntaa. Varsinaisissa hoitomuodoissa hän näkee muitakin vaihtoehtoja kuin psykoanalyysin. Myös muutamat tutkimustulokset puhuvat sen puolesta, että terapian teho ei riipu niinkään suuntauksesta vaan hoidettavan valmiuksista sekä terapeutin ja hoidettavan suhteesta.

Suomessa psykoterapioiden tehokkuutta tutkii ja valvoo Stakesin yhteydessä toimiva asiantuntijayksikkö. Stakesin asiantuntijalääkäri Olli-Pekka Ryynänen toteaa, että klassisen psykoanalyyttisen terapian tehosta on vähän tieteellistä näyttöä, jos ongelmaa lähestytään perinteisen lääketieteellisen tutkimuskäsityksen pohjalta.

Ohjelman valmistumisen aikaan eri terapioiden vaikuttavuudesta oli vähän tieteellisiä vertailuja ja Helsingin yliopistossa oli vasta meneillään laaja tutkimus, jossa pyrittiin selvittämään terapiamuotojen keskinäistä paremmuutta. Ensimmäisiä tutkimustuloksia oli tarkoitus saada vuonna 2000.

Tutkimuksessa ilmeni, että pitkillä psykoterapioilla kuten psykoanalyyttisella psykoterapialla saavutettiin pitkäkestoisia hoitotuloksia mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Tutkimusraportti on luettavissa THL:n sivuilla.

Teksti: Heidi Sommar

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto