Hyppää pääsisältöön

Eduskunnan EU-kiistassa vedottiin Jumalaan ja jatkosotaan

Kun eduskunta alkoi puimaan Suomen EU-jäsenyyttä syksyllä 1994, eri osapuolet hakivat kannoilleen taustanojaa mahdollisimman suurista arvoista ja auktoriteeteista – niin maallisista kuin taivaallisista. Lähetekeskustelussa riitti sanottavaa siinä määrin, että neljän ja puolen tunnin tv-lähetykseen mahtuivat vasta ryhmäpuheenvuorot.

Ylen selostajat luonnehtivat EU-jäsenyyttä "kovimmaksi ratkaisuksi 50 vuoteen". Kansanäänestys oli edessä lokakuussa, ja puntit kyllä- ja ei-puolien välillä olivat melko tasan. Syytä äänestäjien häilyvään kantaan etsittiin presidentin ja pääministerin välisestä EU-edustuskiistasta, maatalousneuvottelujen keskeneräisyydestä yms.

Lähetekeskustelun aluksi pääministeri Esko Aho, jonka oma puoluekin oli asiassa jakaantunut, liputti EU:n puolesta silminnähtävän maltillisesti ja tasapainotellen, maan kahtiajaosta varoittaen. Astetta jyrkemmin jäsenyyttä puolsi EU-ministeri Pertti Salolainen. Taloudellisten seikkojen lisäksi hän perusteli hakemusta Suomen olemuksella "läntisenä, demokraattisena sivistysvaltiona".

Keskustan Mirja Ryynänen jakoi ryhmäpuheenvuorossaan Ahon tasapainottelevan linjan. Ryynäsen eräänä perusteena kyllä-kannalle oli suomen kielen aseman vahvistuminen unionissa.

Jatkosotaa käyttivät selkänojanaan niin EU:n kannattajat kuin vastustajat. SDP:n Paavo Lipponen vertasi liittymispäätöstä siihen, miten Tuntematon sotilas -romaani kuvasi sotaanlähtöä sotaan. EU oli samalla tavoin otettava kiertämättömänä realiteettina.

Lipponen ajoi jäsenyyttä kursailematta ja kovasanaisesti (samaan tapaan kuin istunnossa arvosteltu presidentti Martti Ahtisaari aiemmin). Myös kokoomuksen Sauli Niinistö esitti suoraan äänestäjille samantyyppisen voimakkaan EU-vetoomuksen.

Vieraan pelkoa ja uusien arvojen uhkaa

Muissa ryhmäpuheenvuoroissa kantojen kirjo oli laajempi. Vasemmistoliiton Claes Andersson epäili ratkaisun taloudellisia hyötyjä ja ennusti Suomen päätyvän mukaan WEU:n pohjalta kehittyvään sotilasliittoon. Jäsenyys veisi myös mahdollisuuden säädellä rahapolitiikalla suhdannevaihteluja ja vaikeuttaisi hyvinvointivaltion ylläpitämistä. Andersson jätti ratkaisun kuitenkin kansan käsiin.

Vihreiden Pekka Haavisto piti EU-kielteistä kantaa nurkkakuntaisuutena ja vieraan pelkona. Jäsenyysasiassa jakautunut puolue vaati ympäristönsuojelulle nykyistä keskeisempää roolia unionin päätöksenteossa.

Kristillisten Toimi Kankaanniemi, joka oli jäsenyyskysymyksen johdosta eronnut hallituksesta, tarjosi EU:n vaihtoehdoksi voimassaolevaa ETA-sopimusta ja pohjoismaisen yhteistyön tiivistämistä. Hän varoitteli unionin tuovan mukanaan rikollisuutta, huumeita ja uusia arvoja. Kankaanniemi vetosi sotiemme veteraanien uhrauksiin itsenäisyyden puolesta. Apu Suomelle ei tullut EU:sta vaan ”sieltä mistä isiemme ja äitiemme rukouksiin tuli vastaus”, ts. taivaasta.

Sotahistoriaan viittasi myös SMP:n Tina Mäkelä, joka katsoi EU-jäsenyyden supistavan olennaisesti Suomen itsemääräämisoikeutta. Mäkelä mukaili vapaasti pääministeri Antti Hackzellin kommenttia välirauhansopimuksesta syksyltä 1944: "Mitä ei ole saatu tehdyksi aseilla, älköön annettako tehdä direktiiveillä!”

Lähetekeskusteluun oli pyydetty yli 70 puheenvuoroa, mutta tv-lähetyksessä niistä ehdittiin nähdä vain ryhmäpuheet. Ylen Hannu Lehtilän mukaan keskustelu oli tv-ohjelmana tylsää mutta asiana tärkeä. Jo tässä vaiheessa kommentaattorit kiinnittivät huomiota puheenvuorojen melkoiseen pituuteen.

Rajoittamaton puhemahdollisuus oli kuitenkin suomalaisen demokratian perusoikeus, Lehtilä toteaa. Suosituksena oli 15 minuutin maksimipituus, mutta laillista takarajaa kestolle ei ollut.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto